Ca’ Pesaro

Ca’ Pesaro on barokkityylinen, Galleria Nazionale d’Arte Moderna museona toimiva marmoripalatsi Canal Grande kanaalin varrella Venetsian kaupunkia.

Palatsin suunnitteli Venetsian merkittävin barokkiarkkitehti Baldassarre Longhena (jonka käsialaa ovat myös Santa Maria della Salute kirkko ja Ca’ Rezzonico), kodiksi aateliselle ja rikkaalle Pesaron perheelle.

Työt suurenmoisen palatsin suhteen pääsivät käyntiin vuonna 1659.

Projektin ensimmäisenä vaiheena rakennettiin palatsin maanpuolista osaa, ja sisäpiha, upeina loggia osioineen, oli valmis vuonna 1676. Canal Granden puolen loistelias julkisivu oli rakennettu toiseen kerrokseensa vuoteen 1679, mutta työmaan vauhti hidastui Longhenan kuoleman myötä vuonna 1682.

Pesaron perhe antoihin toimeksiannon työn viimeistelystä Gian Antonio Gaspari, joka toteutti projektin vuoteen 1710 mennessä, alkuperäisten suunnitelmien mukaisina.

Ca' Pesaro Venetsia

Ca’ Pesaron arkkitehtuuri

Kuten Longhenan Ca’ Rezzonico palatsissakin, Pesaron perheen palatsiin tuli kaksoismäärä kolossaalisia pylväitä ja pikkupylväitä kaari-ikkunoiden kylkeen, uudelleentulkiten Jacopo Sansovinon käyttämää teemaa, Longhena luo koko kanaalin puolisen julkisivun pituisen kaksoisloggian, rohkeasti erotettuna allaolevasta pohjakerroksesta.

Longhenaa inspiroi palatsin suunnittelussa sansovinomainen klassismi, yksityiskohtaisine ratkaisuineen ja arkkitehtuurin kielellä joka on kyvykäs ilmaisemaan uutta ja ylellistä harmoniaa, jota edustaa parhaiten Canal Granden kanaalijulkisivu, monimutkaisina ja voimakkaine sommitelmineen, jotka ovat kuitenkin erinomaisesti tasapainotettuja.

Julkisivussa voit nähdä sokkelin yläpuolella koristelun, johon kuuluvat mm. leijonakasvoiset ja hirviömäiset pääteemat, voimakkaasti jaoteltu fasadi kahdella rivillä ikkunoita, keskellä kaksoisoviaukot, joiden huipulta löytyy mascaroneja sekä patsaita.

Sansovinomaista teemaa on näytillä suoraviivaisimmin toisessa kerroksessa, chiaroscuro vaikutelmine syvällesijoitettujen kaarien ja esiin työntyvine pylväiden avulla luotuna. Kolmannessa kerroksessa, jonka suunnitteli Antonio Gaspari, julkisivua rikastaa runsas ornamentiikka pendentiiveissä ja entablatuureissa.

Yhtä kuninkaallinen on palatsin valtavankokoinen sisääntulo-aula, joka on tarkkaan sijoitettu rakennuksen keskiviivan mukaisesti, tilavana ja tarkkaan määriteltynä, sen puolivalaistuksen toimiessa kontrastina kirkkaasti valaistulle palatsin pihalle.

Piha on puolestaan jäsennetty monumentaalisen kaivon ympärille, sisäänsuljettuna terassilla ja ashlar-kaarikäytävällä, merkittynä doorilaisilla pilasterikaistaleilla, ja ylikatsottuna yläkerrosten toimesta, niistä löytyvine arkkitraavi-ikkunoineen.

Palatsista löytyy edelleen osa alkuperäisistä seinien ja kattojen fresko ja öljytöistä, taiteilijoilta kuten Bambini, Pittoni, Crosato, Trevisani ja Brusaferro. Alunperin palatsista löytyi myös G.B. Tiepolon tekemä kattoteos, joka siirrettiin Ca’ Rezzonico taidemuseoon vuonna 1935.

Ca’ Pesaro – Galleria Nazionale d’Arte Moderna

Pesaron perheeltä palatsin omistus siirtyi ensin Gradenigon perheelle, ja edelleen armenialaisten mekhitaristi munkkien seurakunnalle, joka käytti rakennusta kollegiona.

Talo päätyi viimein Bevilacquan perheen haltuun, ja siitä tuli herttuatar Felicita Bevilacqua La Masan omaisuutta. Herttuatar antoi määräyksen, jonka myötä palatsi sai nykyisen käyttötarkoituksensa, kun se jätettiin perinnöksi Venetsian kaupungille 1898, käyttöön modernin taiteen museoksi.

Museokäyttö alkoi vuodesta 1902, kun Venetsian kaupunginvaltuusto siirrätti palatsin tiloihin kaupunginkokoelman modernia taidetta, joka oli kokoelmana aloitettu vuonna 1897, toisen Venetsian Biennalen myötä.

Pian tämän jälkeen, vuosina 1908 – 1924, palatsin mezzanine kerrosta käytettiin tiloina historiallisen Bevilacqua La Masa kokoelman näyttelyille, joka, kontrastina Venice Biennaleen, suosi nuorten taiteilijoiden sukupolvea, mukana Boccioni, Casorati, Gino Rossi sekä Arturo Martini.

Palatsin kokoelmia täydennettiin vuosien saatossa lisähankintojen ja lahjoitusten myötä, mukana kaupunginhallituksen Venetsian Biennalen aikoina ostamia töitä. Museo suosi aina 1950-luvulle saakka eurooppalaista taidetta, yhteistyössä Rooman Galleria Nazionale d’Arte Moderna museon kanssa, joka puolestaan keskittyi italialaisten töiden hankintaan Biennalen valikoimista.

1960-luvulta eteenpäin museo otti käyttöön uuden toimintatavan, jossa suosittiin kotimaista, italialaista taidetta. Tämän seurauksena museon kokoelmat kotimaisen taiteen suhteen lähtivät voimakkaasen nousuun, ja, yhdessä Bevilacqua La Masa näyttelyiden tuomien taidepolemiikkien, teki Ca’ Pesarosta tärkeän italialaisen taiteen innovaation keskuksen.

Museon kokoelmat sisältävät nykyään myös merkittävän määrän venetsialaista taidetta 1800-luvulta, sarjan Medardo Rosson taideteoksia (jotka lisättiin kokoelmaan vuonna 1914), ja De Lisin perintönä museolle 1960-lahjoittama kokoelma toi näytille töitä mestareilta kuten Morandi, De Chirico, Carrà, Kandinsky, Mirò ja Matta.

Yksi uusimmista merkittävistä lisäyksistä museon kokoelmiin on gallerian vuonna 1990 saama lahjoitus Wildtin töitä.

Nykyään Ca’ Pesaro kv. modernin taiteen galleria toimii yhtenä Fondazione Musei Civici di Venezia järjestelmän 11:sta museosta Venetsiassa.

Museo sisältää tärkeitä kokoelmia 1800-ja 1900-luvuilta peräisin olevia veistosteoksia ja maalauksia, mestareilta kuten Klimt, Chagall, Kandinsky, Klee ja Moore, kuin myös merkittäviä töitä italialaisilta taiteilijoilta, ja vaikuttavan kokoelman grafiikka taidetta.

Monumentaalisen palatsin toinen kerros sisältää vaihtuvia näyttelyitä, kun taas kolmas kerros toimii tiloina orientaalisen taiteen museolle, jossa käynti sisältyy yhdistetyn pääsylipun hintaan.

Orientaalisen taiteen kokoelma koostuu kaikkiaan noin 30 000 taide-esineestä, pääasiassa Japanista (mukana japanilainen arsenaali, inrō esineitä, netsuke veistoksia, Koryusain, Harunobun, sekä Hokusain tekemiä maalauksia, jne.), mutta myös Kiinasta ja Indonesiasta.

Kokoelma tuli museolle lahjoituksena Bourbon-Parman prinssi Henryltä 1800-luvun lopulla, hänen Aasissa olonsa aikana keräämästä yksityiskokoelmasta.