Istanbul – Turkin suurin kaupunki

Istanbul (turkinkielellä ‘İstanbul’) on Turkin suurikokoisin kaupunki, muodostaen myös valtion taloudellisen, kulttuurillisen, ja historiallisen ytimen.

14,1 miljoonalla asukkaallaan Istanbul kuuluu suurimpiin urbaaneihin asutuskeskuksiin Euroopassa, se on toiseksi suurin Lähi-Idän alueella, sekä maailman viidenneksi suurin kaupunki kaupungin rajojen sisällä olevan populaation määrällä mitattuna.

Istanbul Turkki

Istanbul, joka kattaa alueena 5343 neliökilometriä, kuuluu Istanbulin provinssiin, ollen myös sen hallinnollinen pääkaupunki.

Kaupunki on mannertenvälinen kaupunki, rakentuen Bosporinsalmen – yhden maailman vilkkaimmista vesiväylistä – ympärille, Marmaranmeren sekä Mustanmeren väliselle alueella.

Istanbulin kaupallinen ja historiallinen keskusta löytyy kaupungin Euroopan puoleiselta osalta, kun taas kolmannes kokonaispopulaatiosta asuu Aasian puolella.

Paikasta, joka perustettiin 660-luvulla eKr. Sarayburnunin niemekkeelle ‘Byzantium’ nimellä, tuli vuosisatojen saatossa yksi maailmanhistorian tärkeimmistä kaupungeista.

Kaupungin vuoden 330 jKr. uudelleenperustamisen jälkeen (nimen Konstantinopoli alla) se toimi pääkaupunkina kaikkiaan neljälle valtakunnalle:

Rooman valtakunta (330–395)
Bysantin valtakunta (395–1204 & 1261–1453)
Latinalainen keisarikunta (1204–1261)
Osmanien valtakunta (1453–1922)

Kaupunki oli instrumentaalinen kristinuskon etenemisessä Rooman ja Bysantin valtakuntien aikoina, periodilla ennen Osmanien paikan valtausta vuonna 1453, joka muunsi sen islaminuskon tukikohdaksi ja viimeisen kalifaatin keskuspaikaksi.

Istanbul Topkapi palatsi

Vaikka Turkin tasavalta asetti Ankaran maan pääkaupungiksi, Istanbulin taivaanrantaa profiloivat palatsit ja keisarilliset moskeijat ovat näkyvä muistutus kaupungin historiallisesta keskusasemasta.

Istanbul sijaitsee strategisesti erittäin tärkeällä kohdalla, historiallisen silkkitien varrella, jossa kohtaavat tiet sekä Eurooppaan että Lähi-Itään, kuin myös ainoa merireitti Mustanmeren ja Välimeren välillä.

Tämä keskeinen sijainti on näkynyt vuosisatojen varrella etenkin kaupungin sofistikoituneessa populaatiossa.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välinen periodi, jolloin Istanbul joutui hetkeksi uuden pääkaupungin, Ankaran, varjoon, oli kaupungille hitaamman kehityksen aikaa.

Myöhempi kehitys on ollut kaupungille tosin uutta kulta-aikaa useammallakin mittarilla mitattuna.

Yksi näistä mittareista on Istanbulin väkiluku, joka on kasvanut kymmenkertaiseksi 1950-luvulta, kun muuttoliike Anatolian puolelta maata on tuonut populaatiota metropoliksen alueelle, ja kaupungin rajoja on laajennettu asuttamaan näitä uusia tulijoita.

Vuosittain kaupunki vastaanottaa myös yli 11,6 miljoonaa ulkomaista kävijää, joka tekee Istanbulista maailman viidenneksi vierailluimman turismin kohteen.

Tärkein nähtävyys turisteille on kaupungin historiallinen keskusta, joka on mm. osittain listattu UNESCO:n ihmiskunnan maailmanperintölistalle.

Istanbulin kulttuurillinen ja vapaa-ajan keskusta löytyy kuitenkin kaupungin luonnollisen sataman, ‘Kultaisen sarven’ takaa, Beyoğlun kaupunginosasta.

Kokonaisuutena Istanbul on globaali kaupunki ja yksi maailman nopeimmin kasvavista suur-metropoli talousalueista.

Paikka sisältää muun muassa useita keskeisten turkkilaisten yritysten ja media-yhtiöiden päämajoja, vastaten yksikkönä yli neljänneksestä koko maan bruttokansantuotteesta (BKT).

Kaupungin nimen taustat

Istanbulin ensimmäinen tunnettu nimi oli ‘Byzantium’ (kreikaksi ‘Βυζάντιον’), jonka antoivat kaupungin perustaneet megaralaiset siirtolaiset noin vuonna 660 eKr.

Tämän nimen uskotaan tulleen henkilökohtaisesta Byzas-nimestä, ja kreikkalainen perinnetieto viittaa kreikkalaisten uudisasukkaiden legendaarisen kuninkaan nimeen tässä suhteessa.

Kun Konstantinus Suuri teki kaupungista uuden itäisen pääkaupunkinsa Rooman valtakunnalle vuonna 330 jKr., se tuli tunnetuksi Constantinopolis (suomeksi ‘Konstantinopoli’) nimellä, joka on latinalainen muoto “Κωνσταντινούπολις” (Konstantinoúpolis) sanasta, tarkoittaen “Konstantinuksen kaupunki”.

Hän yritti edistää myös nimen Nea Roma (“Uusi Rooma”) käyttöä, mutta tämä muoto kaupungin nimestä jäi vaille laajempaa käyttöä.

Konstantinopoli pysyi yleisimmin käytettynä kaupungin nimenä lännessä aina Turkin valtakunnan perustamiseen saakka.

Samaan tapaan Osmanien valtakunnassa käytettiin muotoa ‘Kostantiniyye’ (Osmanien turkinkieli قسطنطينيه) heidän valtakautensa aikana.

Tämän muodon ohella 1800-luvulle tultaessa kaupungilla oli tämän ohella joukko muita nimiä, joita käyttivät joko ulkomaalaiset tahot tai turkkilaiset.

Eurooppalaiset käyttivät Konstantinopoli nimeä viitteenä koko kaupunkiin, mutta käyttivät nimeä ‘Stamboul’ – samaan tapaan turkkilaisten kanssa – kuvaamaan linnoitettua niemimaata Kultaisen sarven ja Marmaranmeren välisellä alueella.

Pera (joka tulee kreikankielisestä sanasta “yli”) oli puolestaan viite alueelle Kultaisen sarven Bosporinsalmen välillä, mutta turkkilaiset käyttivät myös nimeä Beyoğlu (joka on tätä nykyä virallinen nimi yhdelle Istanbulin kaupunginosista).

Islambol (tarkoittaen “Islamin kaupunki”) oli usein puhekielessä kaupungista käytetty nimitys, ja se löytyi jopa kaiverrettuna osasta Osmanien valtakunnan käyttämiä kolikoita.

Nykyinen nimi ‘İstanbul’ on johdettu keskiaikaisesta kreikkalaisesta fraasista “εἰς τὴν Πόλιν”, joka tarkoittaa suomeksi “kaupunkiin”.

Nimitys heijasti paikan statusta ainoana merkittävänä kaupunkina seudulla, samaan tapaan kuin modernit lähiöiden asukkaat viittaavat ‘kaupunkina’ isompia asutuskeskuksia.

Moderni turkinkieli kirjoittaa kaupungin nimen muotoon İstanbul, mukana pisteellä varustettu “İ”, joka on turkinkielen aakkosissa tapa erottaa toisistaan ääntämykseltään eroavat pisteellinen ja pisteetön “I” -kirjain.

Merkittävä ero kirjoitustavan lisäksi löytyy myös paikallisen turkinkielisen ääntämistavan suhteen, jossa nimen ensimmäisen tavun (Is) sijasta painotetaan toista tavua (tan).

İstanbul nimi tuli paikan viralliseksi ja ainoaksi nimeksi vuonna 1930.

Henkilöä, joka on kotoisin kaupungista kutsutaan turkinkielellä nimellä İstanbullu (monikossa “İstanbullular”). Englanninkielessä vastaava nimitys on “Istanbulite”.

Istanbulin kaupungin historia

Istanbulin niemimaalla tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa löydetyt neoliittiset artefaktit viittavat paikan olleen asuttuna niinkin varhain kuin jo 6000-vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua.

Nämä varhaiset asutukset näyttelivät tärkeää roolia etenkin neoliittisen vallankumouksen etenemisestä Lähi-Idästä Eurooppaan noin tuhannen vuoden ajan.

Aasian puoleisella osalla Istanbulia tehdyissä kaivauksissa on löydetty ihmisten tekemiä artefakteja noin 3000-vuosituhannelta ennen ajanlaskumme alkua, Fikirtepen seudulta (Kadıköyn kaupunginosan alueella).

Fikirtepe toimi myös foinikialaisten kauppa-asemana ensimmäisen vuosituhannen aikana eaa. ja Chalcedon nimisen kylän sijaintina alkaen noin 680 eKr.

Istanbulin kaupungin historian katsotaan virallisesti alkavan kuitenkin vasta vuodesta 660 eKr., jolloin megaralaiset uudisasukkaat Kreikasta perustivat ‘Byzantium’ -nimisen kylän Bosporinsalmen Euroopan puoleiselle osalle.

Nämä uudisasukkaat laajensivat rakennelmiaan Kultaisen sarven yhteyteen tehdyllä akropolis-linnoituksella (varhaisten foinikialaisten asujaimistojen kohdalle), joka omalta osaltaan toimi moottorina nopeasti kasvaneen kaupungin taloudelle.

Tämä kreikkalainen siirtokunta oli hetken aikaa myös persialaisten hallinnassa 400-luvulla eaa., mutta kreikkalaiset ottivat alueen uudelleen omistukseensa Persialaissotien aikana.

Byzantium jatkoi olemassaoloonsa ensin osana Ateenan imperiumia ja sitten osana sen seuraajaa, toista Ateenan imperiumia, saavuttaen itsenäisyyden lopulta vuonna 355 eKr.

Bysantin valtakunnan aikainen pylväs Istanbul

Pitkään roomalaisten kanssa liittoutuneena olleesta Byzantiumista tuli virallisesti osa Rooman valtakuntaa vuonna 73 jKr.

Byzantiumin päätös liittoutua vallankaappaaja Pescennius Nigerin kanssa Rooman keisari Septimius Severusta vastaan tuli sille kalliiksi: kun kaupunki antautui vuonna 195 jKr., edeltäneet kaksi piirityksen vuotta olivat totaalisesti tuhonneet kaupungin.

Tästä huolimatta Severus aloitti Byzantiumin täydellisen jälleenrakentamisen vain viisi vuotta myöhemmmin, ja kaupunki saavutti nopeasti uudelleen – ja ylitti – sen aikaisemman vaurauden.

Konstantinus Suuresta tuli käytännössä koko Rooman valtakunnan keisari syyskuussa 324. Kaksi kuukautta myöhemmin, hän laati suunnitelmat uudesta, kristitystä kaupungista, joka tulisi korvaamaan Byzantiumin.

Valtakunnan itäisenä pääkaupunkina paikka oli virallisesti Nea Roma (‘Uusi Rooma’), mutta useimmat kutsuivat paikkaa yksinkertaisesti Konstantinopoliksi, joka säilyi käytössä aina 1900-luvulle saakka.

Kuusi vuotta myöhemmin, toukokuun 11, 330, Konstantinopoli julistettiin keisarikunnan pääkaupungiksi, jota ajan myötä alettiin kutsua Bysantin valtakunnaksi (myös Itäiseksi Rooman valtakunnaksi).

Konstantinopolin muodostamisesta muodostui yksi Konstantinus Suuren pysyvimmistä saavutuksista, siirtäen roomalaisen vallan keskuksen itäänpäin ja tehden kaupungista kreikkalaisen kulttuurin sekä kristinuskon keskuksen.

Lukuisia kirkkoja rakennettiin eri puolille kaupunkia, kohokohtinaan mm. Hagia Sophia, joka valmistui Justinianus I:sen valtakautena ja joka pysyi maailman suurimpana katedraalina tuhannen vuoden ajan.

Muita Konstantinuksen alkuunpanemiin kaupungin parannustoimiin kuului Konstantinopolin hippodromin renovaatio sekä laajentaminen.

Laajennustöiden myötä hippodromin tiloihin mahtui kymmeniä tuhansia katsojia, tehden siitä kaupungin yhteiskunnallisen elämän keskuksen, ja myöhemmin (400-ja 500-luvuilla jKr.) myös levottomuuksien, kuten Nika-kapinan, episentrumin.

Kontantinopolin erinomainen sijainti omalta osaltaan varmisti kaupungin säilymisen vuosisatojen yli: sen suojamuurit ja asema meren ääressä suojelivat Eurooppaa idästäpäin tulleilta uhkilta.

Cristoforo Buondelmonten Konstantinopolin kartta

Suurimman osan keskiajan peridista, joka oli Bysantin kauden jälkimmäistä osaa, Konstantinopoli oli Euroopan mantereen merkittävin ja vaurain paikka, ja ajoittain myös koko maailman suurin kaupunki.

Konstantinopolin merkittävyys lähti laskuun neljännen ristiretken myötä, jonka osana kaupunki ryöstettiin ja tuhottiin.

Myöhemmin kaupungista tuli Latinalaisen keisarikunnan keskus, jonka olivat luoneet katoliset ristiretkiläiset, korvatakseen aikaisemman ortodoksi-kristinuskoisen Bysantin valtakunnan.

Latinalainen keisarikunta oli valtakuntana kuitenkin lyhytikäinen, ja sen kukistuttua vuonna 1261, Bysantin valtakunta palautettiin voimaan, tosin merkitykseltään huomattavasti heikentyneessä muodossa.

Konstantinopolin kirkot, suojarakenteet, ja peruspalvelut olivat ajautuneet huonoon kuntoon, ja kaupungin väkiluku oli huvennut vain noin sataantuhanteen asukkaaseen (jopa puolesta miljoonasta 700-luvulla).

Uuden Bysantin keisarin, Andronikos II Palaiologoksen käyttöönottamat taloudelliset ja sotilaalliset toimenpiteet, kuten armeijan koon supistukset, heikensivät valtakuntaa merkittävästi, jättäen sen haavoittuvaksi hyökkäyksille.

Ottomaaniturkkilaiset aloittivat 1300-luvun puolestavälistä strategian, jossa he valloittivat vähitellen pienempiä kaupunkeja ja kyliä, heikentäen Konstantinopolin jakelureittejä.

Tämä johti lopulta, toukokuun 29, 1453, Konstantinopolin valloittamiseen sulttaani Mehmed II “valloittajan” toimesta, kahdeksan viikon piiritystoimien jälkeen (joiden aikana viimeinen Rooman valtakunnan keisari, Konstantinus XI, surmattiin).

Valloituksen myötä Mehmed II julisti paikan uudeksi Ottomaanien valtakunnan pääkaupungiksi.

Mehmed julisti itsensä uudeksi “Kaysar-i Rûm” (ottomaaniturkkien kielellä vastaten ‘Rooman keisari’ nimitystä), ja ottomaanien valtio uudelleenorganisoitiin samalla keisarikunnaksi.

Konstantinopolin valloittamisen jälkeen Mehmed II aloitti välittömästi kaupungin, joka tunnettiin jo tuolloin myös Istanbul -nimellä, jälleenrakentamistyöt.

Hän kehotti niitä Konstantinopolin asukkaita, jotka olivat paenneet sotatoimien tieltä, palaamaan, ja jälleensijoitti muslimeja, juutalaisia, sekä kristittyjä muista Anatolian osista kaupunkiin.

Sultaa kutsui myös ihmisiä eri puolilta Eurooppaa uuteen pääkaupunkiinsa, luoden kosmopoliittisen yhteiskunnan, joka säilyi merkitykseltään suurimman osan ottomaanien periodin läpi.

Jälleenrakentamisen oheen tulivat myös uudet rakennustyömaat, joilla Medmed II loi kaupunkiin mm. Grand Bazaar -markkinapaikan sekä Topkapı palatsin, sulttaanin virallisen residenssin.

Kun Ottomaanien valtakunnan pääkaupunki siirrettiin Konstantinopoliin Edirnestä (joka tunnettiin aikaisemmin myös Adrianople nimellä), uuden valtakunnan julistettiin olevan Rooman valtakunnan seuraaja.

Ottomaanien hallinnassa kaupunki muuttui nopeasti kristinuskon linnakkeesta islaminuskon symboliksi.

Suleymaniyen moskeija Istanbul

Kaupunkiin perustettiin uskonnollisia säätiöitä, jotka rahoittivat keisarillisten moskeijoiden rakentamisen, joiden yhteydessä oli usein kouluja, sairaaloita, ja julkisia kylpylöitä.

Ottomaanien dynastia julistautui kalifaatiksi vuonna 1517, Istanbulin säilyessä tämän viimeisen kalifaatin pääkaupunkina yli neljän vuosisadan ajan.

Suleiman Suuren valtakausi, 1520-1566, oli erityisen merkittävä kaupungille sekä taiteellisesti että arkkitehtuurillisesti: pääarkkitehti Mimar Sinan loi alueelle useita ikonisia rakennuksia, ottomaanien keramiikka-, lasimaalaus-, kaunokirjoitus-, ja miniatyyri-taiteiden nauttiessa kulta-ajastaan.

Kaupungin kukoistaminen näkyi myös Istanbulin väkimäärässä, joka nousi 1700-luvun lopulle tultaessa noin 570 000 asukkaaseen.

1800-luvun alussa tapahtuneet kapinaperiodit loivat tietä progressiivisen sulttaani Mahmud II:n valtaannousulle ja lopulta Tanzimat periodille, joka tuotti useita poliittisia uudistuksia sekä mahdollisti uusien teknologioiden käytön kaupungin infrastruktuurissa.

Osana näitä uudistuksia Kultaisen sarven yli rakennettiin useita siltoja ja Istanbul liitettiin osaksi eurooppalaista rautatieverkostoa 1880-luvun kuluessa.

Seuraavat vuosikymmenet toivat kaupunkiin myös modernit palvelut, kuten luotettavan vesijohtoverkoston, sähkön, puhelimet, ja raitiovaunut.

Modernisoinneista huolimatta Ottomaanien valtakunta oli rappetumassa, joka näkyi mm. alueen kristinuskoisten lukumäärässä, joka laski 450 000:sta vuosina 1914-1927 aina 240 000:n tasolle.

Varhaisen 1900-luvun Nuorturkkilaisten vallankumous syösti virasta sulttaani Abdul Hamid II:sen, ja aikakaudella käydyt sodat heikensivät huomattavasti valtakunnan pääkaupunkia.

Näistä sodista viimeinen, ensimmäinen maailmansota, johti Istanbulin valtaamiseen brittiläisten, ranskalaisten, ja italialaisten joukkojen toimesta.

Viimeinen ottomaanien sulttaani, Mehmed VI, karkotettiin maasta marraskuussa 1922.

Tätä seuraavana vuonna Istanbulin miehitys päättyi Lausannen rauhansopimuksen solmimisen myötä, jonka osana uusi, Mustafa Kemal Atatürkin julistama Turkin tasavalta tunnustettiin itsenäisenä valtiona.

Tasavallan varhaisina vuosina Istanbul jäi pääkaupungiksi valitun Ankaran varjoon, tarkoituksena luoda uudelle, maalliselle tasavallalle välimatkaa alueen Ottomaanien periodin historiaan.

1940-1950-luvuilta alkaen Istanbul koki suurten rakenteellisten muutosten aikaa, jolloin kaupunkiin rakennettiin uusia julkisia aukioita, bulevardeja, ja valtakatuja, usein kuitenkin historiallisten kohteiden kustannuksella.

Istanbulin väkimäärä lähti voimakkaaseen kasvuun 1970-luvulla, kun etenkin Anatolian puoliselta osalta Turkkia tapahtui muuttoaaltoja kaupunkiin töiden perässä, nopeasti laajenevan metropoliksen laitamille syntyneihin tehtaisiin.

Tämä nopea, kasvanut populaation määrä johti myös suureen asuinrakentamisen tarpeeseen, jonka myötä aikaisemmin kaupungin rajojen ulkopuolella olleet metsät ja kylät jälleenrakennettiin Istanbulin lähiöiksi.

Istanbulin maantieteellinen asema

Istanbul sijaitsee Luoteis-Turkissa, Marmaran seudulla, kattaen alueena yhteensä 5343 neliökilometriä.

Bosporinsalmi, joka yhdistää Marmaranmeren Mustaanmereen, jakaa kaupungin kahteen osaan: eurooppalaiseen, Thracian puoleen – joka sisältää sekä Istanbulin historiallisen että taloudellisen keskustan – sekä aasialaiseen, Anatolian puoleen.

Istanbul satelliittikuva

Kaupunkia jakaa edelleen ‘Kultainen sarvi’, joka on Istanbulin luonnollinen satama niemimaan alueella, johon sekä Byzantium että Konstantinopoli aikanaan perustettiin.

Marmaranmeren, Bosporinsalmen, ja Kultaisen sarven yhtymäkohta modernin Istanbulin ytimessä on ollut kautta aikain esteenä kaupunkiin hyökkääville vieraille sotajoukoille, ja toimii edelleen yhtenä Istanbulin maiseman tärkeimmistä piirteistä.

Samaan tapaan kuin Rooma, tätä historiallista niemimaata sanotaan kuvaavan seitsemän kukkulaa, jonka kunkin huipulta löytyy keisarillinen moskeija.

Itäisimmästä näistä kukkuloista löytyy Topkapın palatsi, Sarayburnu -kallioniemekkeellä.

Kultaisen sarven vastakkaisella puolella on toinen, kartion muotoinen kukkula, josta löytyy moderni Beyoğlun kaupunginosa.

Kiitos tämän topografian, Beyoğlun rakennuksia rakennettiin aikoinaan penkereisten tukimuurien avulla, kun taas alueen tiet olivat tuolloin askelten muotoisia.

Aasian puoleinen Üsküdar omaa samankaltaisen kukkulaisen profiilin, jossa maasto asteittain laajenee alas Bosporinsalmen rannikolle.

Tästä erotuksena ovat Şemsipaşa ja Ayazma, joissa maisema on äkkijyrkempi, kallioniemimäisempi.

Istanbulin korkein kohta on Çamlıcan kukkula, joka on korkeudeltaan 288 metriä merenpinnan yläpuolella.

Kaupungin pohjois-osa on profiililtaan keskimäärin korkeammalla merenpinnasta verrattuna eteläiseen rannikkoon.

Pohjoisempana osa sijainneista nousee korkeudeltaan yli 200 metriin, rannikkoseuduilta löytyessä jyrkkiä, fjordeja muistuttavia rantakallioita, etenkin Bosporinsalmen pohjoisessa päädyssä (jossa se avautuu Mustaanmereen).

Istanbul sijaitsee lähellä Pohjois-Anatolian siirrosta, Afrikan ja Euraasian mannerlaattojen tuntumassa.

Tämä siirrosalue, joka johtaa aina Pohjois-Anatolista Marmaranmereen saakka, on ollut vuosisatojen aikana useiden kaupungin tuhoisien maanjäristysten taustalla.

Tuhoisin näistä seismisistä tapahtumista on ollut vuoden 1509 maanjäristys, joka aiheutti myös kaupungin suojamuurien yli nousseen tsunamin, surmaten yli 10 000 ihmistä.

Sää ja ilmasto Istanbulissa

Köppen–Geiger ilmastonluokituksen mukaan Istanbulia kuvaavat (nipinnapin) välimerellinen ilmasto, kostea subtrooppinen ilmasto, sekä meri-ilmasto, kiitos paikan sijainnista ilmaston siirtymävyöhykkeellä.

Koska sateen määrä kaupungissa vaihtelee 20-65 mm tasolla riippuen sijainnista, aluetta ei voida klassifioida puhtaasti välimerellisen tai kostean subtrooppisen ilmaston alueeksi.

Istanbulin koosta, monipuolisesta topografiasta, merellisestä sijainnista, ja etenkin kahden vesialueen yhteydessä olevasta rannikosta johtuen kaupungista löytyy useita mikro-ilmastoja.

Kaupungin pohjoisosa, kuin myös Bosporinsalmen rannikko, tarjoaa lähes merellistä ja kostean subtrooppista ilmastoa, mikä johtuu etenkin Mustanmeren tuomasta kosteudesta ja kasvillisuuden suuresta keskittyneisyydestä alueella.

Marmaranmeren rannikolla olevien kaupungin asutettujen alueiden ilmasto on puolestaan lämpimämpi, kuivempi, ja vähemmän kosteudelle altista seutua.

Istanbulin pohjoinen puolisko saa vuosittain noin tuplasti sadetta (esimerkkinä Bahçeköy: 1166,6 mm) eteläiseen, Marmaranmeren puoliseen osaan verrattuna (esimerkkinä Florya: 635,9 mm).

Näiden kahden puoliskon ja kahden rannikon välisissä vuotuisissa keskilämpötiloissa on myös huomattavia eroja: Bahçeköy 12,8°C (pohjoisosa) vs Kartal 15,03°C (eteläinen osa).

Osa molemmista meristä erillään olevista provinssin osista osoittaa myös huomattavia vaikutteita mantereen ilmastosta, joka näkyy etenkin suurempina yö-päivä ja talvi-kesä lämpötilojen eroina.

Ajoittain nämä lämpötilaerot saattavat olla jopa 12–15°C suuruisia eri Istanbulin kohteiden välillä, mutta sää voi poiketa eri kohteissa merkittävästi myös sateiden, pilvipeitteiden, ja sumun määrän suhteen.

Mikäli matkustat Istanbuliin talvikauden aikana, on hyvä huomata, että lämpötila osassa provinssin alueita saattaa lasketa nollaan tai pakkasen puolelle yön aikana.

Yksi kaupungin ilmaston keskeisimmistä luonteenpiirteistä on kuitenkin yhtämittainen korkea (80+ prosenttia useimpina aamuina) ilmankosteuden määrä tietyissä kaupunginosissa.

Tästä johtuen sumu on erittäin yleinen näky, etenkin Istanbulin pohjoisosia kohden ja poispäin kaupungin ydinkeskustasta.

Poikkeuksellisen tiheän sumun päiviä, jotka haittaavat normaalia liikennettä etenkin Bosporinsalmella, tapahtuu etupäässä syksyllä ja talvikuukausia, jolloin ilman kosteusprosentti pysyy korkeana iltapäivälle saakka.

Normaalisti kuitenkin ilmankosteus ja sumu hälvenevät keskipäivää kohti suosituimpina turistikausina, kesäkuukausina, vaikkakin ilmaan jäävä kosteuden taso voimistaa Turkin kuuman kesäkauden vaikutusta.

Näinä kesäkuukausina maksimilämpötilat ovat keskimäärin noin 29°C, ja sateet ovat harvinaisia. Kesäkuun ja elokuun välisellä ajalla on tilastojen valossa vain noin 15 sateista päivää.

Tästä tilastofaktasta huolimatta kesäkuukaudet ovat periodi, johon osuu suurin määrä ukkosilmoja vuoden mittaan.

Talvikausi on kylmempi Istanbulissa kuin useimmissa muissa välimerellisissä kaupungeissa, mittarilukemien laskiessa minimissään keskimäärin 3–4°C tasolle.

Mustanmeren avoveden vaikutus tuo kaupunkiin lumisateita (ns. lake-effect snow), joiden määrää ja tapahtumista on vaikea ennakoida.

Lumisateet saattavat olla voimakkaitakin, ja – kuten sumunkin kohdalla – erittäin häiritseviä kaupungin liikenteelle.

Kevät ja syksy ovat mietojen säiden aikaa, mutta säät ovat usein vetisiä ja vaikeasti ennakoitavia.

Ilmastoa kuvaavat näinä kausina kylmät luoteistuulet ja lämpimät eteläiset tuulipuuskat, jotka heiluttelevat lämpötiloja merkittävästikin – usein saman päivän aikana.

Keskimäärin Istanbul saa merkittävän määrän sadetta 115 päivänä vuodessa, kokonaismääränä 852 millimetriä per vuosi.

Korkein ja alhaisin mitattu lämpötila kaupungissa ovat olleet järjestyksessään 40,5°C ja −16,1°C.

Suurin mitattu määrä sadetta Istanbulissa on ollut yhden päivän aikana 227 millimetriä, kun taas suurin mitattu lumipeitteen korkeus on ollut 80 senttimetriä.

Ilmastotiedot Istanbulille, 1960-2012
KK Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Vuosi
Ennätyskorkea °C 22.4 22.1 26.8 33.3 36.4 40.6 40.6 40.1 36.6 33.5 27.0 25.0 40.6
Keskim. korkea °C 9.2 9.8 12.0 17.1 22.2 27.0 29.4 29.2 25.6 20.4 15.5 11.4 19.07
Päiv. keskim. °C 6.5 6.5 8.3 12.7 17.5 22.1 24.4 24.2 20.9 16.4 12.2 8.7 15.03
Keskim. alin °C 4.0 4.0 5.4 9.2 13.6 18.0 20.4 20.5 17.4 13.6 9.5 6.3 11.83
Ennätysalhainen °C −6.8 −6.4 −5.6 0.2 4.8 9.8 13.6 14.3 7.7 3.3 −2.0 −4.2 −6.8
Sademäärä mm 83.4 65.5 60.2 53.3 29.3 25.8 20.9 24.5 35.8 67.9 74.0 99.1 639.7
Keskim. sadepv määrä (≥ 0.1 mm) 16.1 14.1 11.9 10.8 7.3 5.2 3.5 3.9 5.4 9.7 11.1 15.9 114.9
Keskim. aurinkoiset tunnit per kk 71.3 87.6 133.3 180.0 251.1 300.0 322.4 294.5 243.0 164.3 102.0 68.2 2,217.7
Lähde: Devlet Meteoroloji İşleri Genel Müdürlüğü (DMİ), (1960–2012)

Istanbulin kaupunkikuva

Istanbulin kaupunginosista Fatih vastaa suunnilleen sitä aluetta, mikä, aina Ottomaanien valloitukseen saakka, vastasi koko kaupunkia, jota vastapäätä sijaitsi genovalainen Galatan linnoitus.

Istanbul panorama

Genovalaiset linnoitukset purettiin suuremmilta osiltaan 1800-luvun aikana kaupungin pohjoisen laajentumisen tieltä, jättäen paikalleen vain Galatan tornin.

Nykyään Galata on osa Beyoğlun kaupunginosaa, muodostaen Istanbulin taloudellisen ja vapaa-ajan keskuksen Taksim-aukion ympärille.

Dolmabahçen palatsi, myöhäisen ottomaanien periodin hallintokeskus, sijaitsee Beşiktaşin kaupunginosassa, hieman pohjoiseen Beyoğlusta, BJK İnönü Stadiumin vieressä, joka on kotiareena Turkin vanhimmalle urheiluseuralle.

Entinen Ortaköyn kylä on puolestaan Beşiktaşin alueella, antaen nimen alueelta löytyvälle Ortaköyn moskeijalle, joka löytyy Bosporussalmen myötäisestä läheltä ensimmäistä Bosporussalmen siltaa (turkinkielellä “Birinci Köprü”).

Yali kartanoita Bosporinsalmella Istanbulissa

Bosporussalmen pohjoisosan rannoilta löytyy kaksi-kolmekerroksisia yalı-taloja (‘yalı’ sanan suomentuessa kirjaimellisesti muotoon ‘rannikko’), jotka ovat luksusmaisia rantakartanoita.

Istanbulin aristokraatit ja eliitti rakensivat yalı-kartanoita perheilleen alunperin etenkin 1800-luvun aikana kesäasunnoiksi. Nykyisin nämä kartanot ja niitä ympäröivät alueet kuuluvat kaupungin kalleimpiin seutuihin.

Kauempana sisämaasta, Istanbulin sisemmän kehätien ulkopuolelta, löytyvät kaupunginosat Levent ja Maslak, jotka ovat alueen tärkeimpiä taloudellisia keskuksia.

Ottomaanien periodin aikana Üsküdarin ja Kadıköyn kaupunginosat olivat urbaanin Istanbulin rajojen ulkopuolella, toimien lähinnä rauhallisina kesäasuinalueina merenranta yalı-taloineen ja puutarhoineen.

1900-luvun jälkimmäisellä puolella Aasian puolinen osa Istanbulia koki massiivisen kasvun periodin.

Tämä urbaani laajentuminen eteni suunnitellusti ja hyvän kaupunkisuunnittelun periaatteita noudattaen (näkyen mm. erinomaisena infrastruktuurina), toisin kuin monissa muissa, vanhemmissa Istanbulin kaupunginosissa.

Suuri osa Aasian puoleista osaa Bosporinsalmesta toimii asuinlähiöinä Euroopan puoleisille taloudellisille ja kaupallisille keskuksille, vastaten kolmanneksesta asukasmäärästä, mutta vain neljänneksestä työpaikoista.

Varjopuolena tästä eksponentiaalisesta Istanbulin kasvusta 1900-luvun aikana ovat ns. laittomasti rakennetut gecekondus (kirjaimellisesti ‘rakennettu yön yli’) talot, joita löytyy merkittävä määrä kautta kaupungin.

Paikkakunnan hallinto on kuitenkin huomioinut tämän ongelman, ja useat gecekondu-alueista on asteittain purettu ja korvattu moderneilla massa-asumisen rakennuksilla.

Turkin hallituksella on ollut kautta vuosien kunnianhimoisia suunnitelmia Istanbulin länteen ja pohjoiseen laajentamisen suhteen (Euroopan osaisella puolella), kuin myös kolmannen lentokentän ja kesäolympialaisten Istanbuliin saamisen suhteen.

Näiden suunnitelmien pohjalta uudet kaupunginosat tulevat sisältämään neljä uutta asuinaluetta, yhteensä noin 1,5 miljoonalle asukkaalle.

Puistojen suhteen Istanbulilla ei ole ensisijaista kaupunkipuistoa, toisin kuin monilla muilla suurilla kaupungeilla, vaan sen sijaan kaupungista löytyy useita viehättäviä viheralueita.

Näistä tunnetuimpiin kuuluvat Gülhane ja Yıldız puisto, jotka alunperin kuuluivat kahteen Istanbulin merkittävimmistä palatseista – Topkapı palatsi ja Yıldız palatsi – mutta ne ovat toimineet julkisina puistoina Turkin tasavallan varhaisilta vuosikymmeniltä saakka.

Puistoista vierailemisen arvoinen on myös Fethi Paşa Korusu, joka löytyy mäenrinteeltä Bosporinsalmen sillan yhteydestä Anatolian puolelta, vastapäätä Yıldız palatsia.

Euroopan puolella, lähempää Fatih Sultan Mehmet siltaa, on Emirgan puisto, joka oli alunperin ottomaanihallitsijoiden yksityispuisto.

Tämä 47-hehtaarin kokoinen puisto tunnetaan etenkin kasviensa monimuotoisuudestaan ja vuosittaisesta, vuodesta 2005 järjestetystä tulppaanifestivaalistaan.

Kesäkauden läpi suosituimpiin puistoihin paikallisten keskuudessa lukeutuu myös Belgradin metsä, joka on kooltaan kaikkiaan 5500 hehtaaria, kaupungin pohjoisreunalla.

Metsä toimi alkujaan vedenlähteenä kaupungille, ja voit löytää paikalta edelleen jäänteitä näistä Bysantin ja Ottomaanien valtakunnan aikaisista vesialtaista.

Istanbulin arkkitehtuuri

Istanbul tunnetaan parhaiten Bysantin ja Ottomaanien valtakunnan aikaisesta arkkitehtuuristaan, mutta sen rakennukset heijastavat myös laajemmalti niitä erilaisia valtakuntia, jotka ovat aikaisemmin hallinneet kaupunkia.

Esimerkkinä näistä vaikutteista ovat genovalaisen ja roomalaisen arkkitehtuurin rakenteet, joita löytyy vieri vierestä Ottomaanien rakennuksien kanssa.

Menneistä vaikutteista klassisesta kreikkalaisesta arkkitehtuurista ei ole jäänyt nykyaikaan saakka mitään jäljelle, mutta Rooman valtakunnan aikaiset rakennukset ovat osoittautuneet pysyvämmiksi kohteiksi.

Theodosius I:sen pystyttämä obeliski Konstantinopolin hippodromille on edelleen nähtävissä Sultanahmet aukiolla.

Myöhäiseltä 300-vuosisadalta peräisin oleva Valensin akvedukti on myös edelleen olemassa, suhteellisen alkuperäisessä kunnossa, Fatih kaupunginosan läntisellä laidalla.

Muista kohokohdista Konstantinuksen pylväs, joka pystytettiin vuonna 330 jKr. merkitsemään uutta Rooman pääkaupunkia, on nähtävissä kohtuullisen lähellä hippodromia.

Varhaisen Bysantin arkkitehtuuri seurasi tyylinä klassisia Rooman valtakunnan periaatteita kupoleineen ja kaarineen, tehden kuitenkin useita parannuksia näihin elementteihin, esimerkkinä Pyhien Sergiuksen ja Bacchuksen kirkko (Fatih kaupunginosan alueella).

Vanhin edelleen jäljellä oleva Bysantin aikainen kirkko Istanbulissa – tosin raunioina – on Stoudioksen luostari (myöhemmin Imrahorin moskeija), joka rakennettiin vuonna 454.

Konstantinopolin uudelleenvaltaamisen jälkeen vuonna 1261, bysanttilaiset laajensivat kahta tärkeintä vielä jäljellä olevaa kirkkoa, Choran kirkko sekä Pammakaristoksen kirkko.

Hagia Sofia Istanbul

Kaikkein tunnetuin Bysantin valtakunnan aikainen arkkitehtuurin näyte ja Istanbulin kuuluisimpiin, ikonisiin maamerkkeihin kuuluva rakenne, on kuitenkin Hagia Sofia.

Huippunaan 31 metriä halkaisijaltaan oleva kupoli, Hagia Sofia oli maailman suurin katedraali yli tuhannen vuoden ajan, ennenkuin se muutettiin ensin moskeijaksi ja myöhemmin museoksi.

Ottomaanien arkkitehtuurista vanhimmat näihin päiviin säilyneet esimerkit ovat Anadoluhisarın ja Rumelihisarın linnoitukset, jotka avustivat ottomaaneja heidän kaupungin alkuperäisessä piirityksessään.

Seuraavien neljän vuosisadan aikana Ottomaanit jättivät häviättömän jälkensä Istanbulin siluettiin, rakentaen korkeuksiin kohoavia moskeijoita ja koristeellisia palatseja.

Suurin näistä palatseista, Topkapı, sisältää laajan valikoiman arkkitehtuurillisia tyylejä, aina barokista (haaremitiloissa) neoklassiseen tyyliin (Enderûn kirjastossa) saakka.

Keisarillisia Istanbulin moskeijoita ovat mm. Fatih moskeija, Bayezid moskeija, Yavuz Selim moskeija, Süleymaniye moskeija, Sultan Ahmed moskeija (Sininen moskeija), ja Yeni moskeija, joista kukin rakennettiin Ottomaanien valtakunnan kultakautena, 1500-1600-luvuilla.

Seuraavien vuosisatojen aikana, etenkin Tanzimat reformien myötä, Ottomaanien arkkitehtuuriin tuli mukaan paljon vaikutteita eurooppalaisista tyyleistä.

Yksi parhaista esimerkeistä näiden vaikutteiden vaikutuksesta on keisarillinen Nuruosmaniyen moskeija.

Tämä kehitys toi myös İstiklal bulevardia ympäröiville kaduille yleviä eurooppalaisia suurlähetystöjä ja muita rakennuksia muun muassa neoklassiseen, uusrenesanssin, ja Art Nouveau tyyliin.

Dolmabahcen palatsi Istanbul

Nämä uudet rakennukset vaikuttivat osaltaan myös paikalliseen arkkitehtuuriin, etenkin Beyoğlun kaupunginosassa, jossa se näkyy kirkoissa, kaupparakennuksissa, ja teattereissa, kuin myös valtion omistamissa tiloissa, kuten Dolmabahçen palatsissa.

Istanbulin hallinto

Vuodesta 2004 saakka Istanbul on ollut yksi Turkin kahdesta kaupungista (toisen ollessa İzmit), jonka kaupungin rajat ovat yhtenäiset sen provinssin rajojen kanssa.

Kaupunkia, jota pidetään myös Istanbulin provinssin pääkaupunkina, hallinnoidaan Istanbulin metropolin kunnan (İstanbul Büyükşehir Belediyesi) toimesta, jonka alaisuuteen kuuluvat kaupunki-provinssin 39 kaupunginosaa.

Moderni Istanbulin kaupunginhallinnon rakenne on peräisin Tanzimat periodilta, 1800-luvun reformeista, jota ennen kaupunkia hallinnoitiin islaminuskoisten tuomareiden ja imaamien toimesta, Suurvisiirin suojeluksessa.

Tämä uskonnollinen järjestelmä korvattiin ranskalaista kaupungeista tutulla mallilla, johon kuuluivat kaupunginjohtaja sekä Istanbulin uskonnollisista ryhmistä (‘millet’) koottu kaupunginvaltuusto.

Kaupunginosista Beyoğlu oli ensimmäinen Istanbulin alueista, joka sai oman johtajansa ja valtuustonsa, jonka jäsenistö koostui naapuriston pitkäaikaisista asukkaista.

Vuoden 1876 Ottomaanien perustuslain voimaantulon jälkeen tätä järjestelmää pyrittiin laajentamaan koko kaupungin alueelle, imitoiden Pariisin 20:n arrondissementsin (kaupunginosan) järjestelmää.

Tämä suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut täysin vasta kuin vuonna 1908, jolloin Istanbul julistettiin yhdeksällä piirillä varustetuksi provinssiksi.

Järjestelmä pysyi voimassa myös Turkin tasavallan perustamisen jälkeen, samalla kun provinssi uudelleenjärjesteltiin ‘belediye’:ksi (kunta), mutta tämä kuntajärjestelmä hylättiin vuonna 1957.

Varhaisen 1980-luvun aikana pieniä asutuksia lähellä merkittäviä kaupunkeja yhdistettiin näihin asutuskeskuksiin, mukaanlukien Istanbuliin, joka johti suurkaupunkikuntien luomiseen.

Istanbulin metropolin kunnanhallinnon tärkein päätöksiä tekevä elin on kunnanvaltuusto, jonka jäsenet valitaan kaupunginosien valtuustoista.

Kunnavaltuusto vastaa koko kaupunkia koskevista asioista, mukaanlukien budjetin hallinnoinnista, yhteiskunnallisen infrastuktuurin ylläpidosta, sekä museoiden ja merkittävien kulttuurikeskusten valvonnasta.

Käytännössä järjestelmä toimii kuitenkin siten, että valtuuston johtajalla – kaupunginjohtajalla – on merkittävä painovalta päätöksenteossa, ja valtuudet tehdä myös nopeita päätöksiä.

Kunnanvaltuustoa neuvoo metropolitan alueen johtoryhmä, jolla on myös rajoitetut valtuudet tehdä omia päätöksiään.

Kaikki tämän johtoryhmän edustajat nimitetään kaupunginjohtajan ja valtuuston toimesta, kaupunginjohtajan – tai hänen nimeämänsä edustajan – toimiessa johtoryhmän puheenjohtajana.

Istanbulin kaupunginosien omat valtuustot ovat puolestaan vastuussa muun muassa jätteidenhuollon toimivuudesta ja rakennusprojekteista omien hallintoalueidensa sisällä.

Kullakin kaupunginosan valtuustolla on omat budjettinsa, vaikkakin kaupunginjohtajalla on valtuudet tarkastella näitä alueellisesti tehtyjä päätöksiä.

Yksi viidesosa kaikista kaupunginosien valtuustojen jäsenistä, mukaanlukien kaupunginosien johtajat, edustavat piirejään kunnanvaltuustossa.

Kaikki kaupunginosien valtuustojen ja kunnanvaltuuston jäsenet (mukaanlukien kaupunginjohtaja) valitaan toimiinsa viiden vuoden määräajoiksi.

Koska Istanbulin metropolin kunnanhallinnolla ja Istanbulin provinssilla on yhtäläiset toimivallan alueet, provinssin hallinnolle jää vain vähäisiä vastuualueita.

Kunnanhallinnon tapaan, Istanbulin provinssin erikoishallinto omaa kuvernöörin, demokraattisesti valitun päätöksenteon elimen – provinssin parlamentin – sekä toimeensa nimitetyn johtoryhmän.

Provinssin johtoryhmän toiminta heijastelee vastaavaa järjestelyä kuntatasolla, sisältäen pääsihteerin ja osastojen johtajia, jotka neuvovat provinssin parlamentin toimintaa.

Provinssin hallinnon vastuut on rajoitettu lähinnä koulujen, asuintalojen, julkisrakennusten, ja teiden rakennuttamiseen ja ylläpitoon, kuin myös taiteiden, kulttuurin, ja luonnonsuojelun edistämiseen.

Istanbulin väestö

Läpi historiansa, Istanbul on kuulunut maailman suurimpien kaupunkien joukkoon.

Jo niinkin varhain kuin vuonna 500 jKr., Konstantinopolissa asui noin 400 000 – 500 000 asukasta, joka teki siitä edeltäjäänsä, Roomaa, suuremman, maailman suurimpana kaupunkina.

Konstantinopoli kamppaili muiden merkittävien historiallisten kaupunkien, kuten Bagdadin ja Chang’anin, kanssa asemasta maailman väkirikkaimpana kaupunkina aina 1200-luvulle saakka.

Vaikka paikka ei ikinä palannut asemaansa maailman suurimpana, kaupunki säilyi Euroopan suurimpana noin Konstantinopolin piirityksestä aina 1800-luvun alkuun saakka (jolloin Lontoo ohitti sen väkimäärässä).

Yhä nykypäivänä, kaupunki kuuluu Euroopan suurimpiin urbaaneihin taajamiin, yhdessä Moskovan kanssa.

Turkin virallinen tilastoja pitävä instituutti on arvioinut Istanbulin kaupungin väkimääräksi 14 160 467 vuoden 2014 alussa, joka teki siitä maan suurimman, omaten 18,5% koko maan populaatiosta.

Kiitos kaupungin laajan maa-alueen, Istanbul kuuluu viiden väkirikkaimman kaupungin joukkoon, vaikka sen suurkaupunki-alue ei mahdu edes viidentoista suurimman listalle.

Kaupungin vuotuinen väkimäärän kasvu on ollut noin 3,45 prosenttia, joka on tehnyt Istanbulista nopeimmin kasvavan suurkaupungin OECD:n 78:n suurimman metropolin listalla.

Tämä nopea väkimäärän kasvu heijastelee Turkin urbanisaatio-trendiä yleisimminkin, sillä OECD:n listan toiseksi ja kolmanneksi nopeiten kasvavat metropolit ovat myös turkkilaisia kaupunkeja – İzmir ja Ankara.

Istanbul koki suurimman kasvukautensa 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin väkimäärä kasvoi kymmenkertaiseksi vuosien 1950 ja 2000 välisellä periodilla.

Osa tästä kaupungin kasvusta on peräisin Istanbulin kaupunginrajojen siirrosta, etenkin vuosien 1980-1985 aikana, jolloin väkimäärä näiden toimien kautta lähes tuplaantui.

Suuri osa väkimäärän kasvusta johtuu kuitenkin siirtolaisuudesta Itä-Turkin alueelta, josta muuttavat tulevat Istanbuliin työmahdollisuuksien ja parempien elinolojen perässä.

Tätä faktaa heijastaa se, että Istanbulissa asuvien seitsemästä pohjoisesta ja itäisestä provinssista kotoisin olevien lukumäärä on suurempi kuin näiden provinssien kokonais-asukasmäärä.

Huomattavimpina muuton alkuperäalueina ovat etenkin Sivas sekä Kastamonu, joista kumpikin vastaa yli puolesta miljoonasta nykyisestä Istanbulin asukkaasta.

Vain 28 prosenttia kaupungin asukkaista onkin alunperin Istanbulista.

Istanbulin ulkomaalaisväestö on verrattaen vähäinen, vain hieman yli 42 000 asukasta.

Istanbulin väestötiheys on 2523 asukasta per neliökilometri, joka ylittää huomattavasti maan keskiarvon, 102 asukasta per neliökilometri.

Kaikkein tiheimpään asutetut alueet löytyvät kaupungin Euroopan puoleisen puoliskon luoteisosista, länsiosista, ja lounaisosista. Aasian puolella tiheiten asuttu alue on Üsküdar.

Uskonnolliset ja etniset ryhmät Istanbulissa

Istanbul on ollut kosmopoliittinen kaupunki läpi suuren osan sen historiasta, tosin tämä puoli kaupungin viehätyksestä heikkeni huomattavasti Ottomaanien valtakunnan kauden päätyttyä.

Tästä huolimatta suurin osa Turkin uskonnollisista ja etnisistä vähemmistöistä ovat edelleen keskittyneitä Istanbulin alueelle.

Suuri enemmistö turkkilaisista, myös Istanbulissa, pitävät itseään muslimeina, ja tarkemmin määriteltynä islaminuskon Sunni-haarauman jäseninä.

Useimmat Sunni-muslimeista seuraavat Hanafi koulukunnan oppeja, vaikkakin tilastojen mukaan noin 10 prosenttia Sunneista seuraa Shafi’i nimisen koulukunnan sääntöjä.

Suurikokoisin ei-Sunni muslimi ryhmä maassa, vastaten 4,5 miljoonasta turkkilaisesta, ovat aleviitit. Noin kolmannes kaikista Turkin aleviiteista asuu Istanbulissa.

Konstantinopolin patriarkka on ollut ekumeeninen patriarkka 500-luvulta saakka, ja tullut laajasti nähdyksi maailman noin 300 miljoonan ortodoksi kristityn johtana.

Vuodesta 1601 patriarkaatti on toiminut Istanbulin Pyhän Yrjön kirkosta käsin.

Aina 1800-luvulle saakka Istanbulin kristinuskoiset olivat suurimmalta osiltaan joko kreikkalais-ortodokseja tai armenialaisen apostolikirkon jäseniä.

Kaupungin kreikkalaispopulaatio, joka alunperin oli keskittynyt etenkin Fenerin ja Samatyan alueille, on vähentynyt merkittävästi 1900-luvun kuluessa.

Kreikkalaisperäistä väestöä oli Istanbulissa vielä vuonna 1923 noin 130 000, kun taas 2000-luvun alussa kreikkalaisväestöä oli kaupungissa enää vain noin 3000.

Armenialaisperäisen populaation määrä kaupungissa on nähnyt viime vuosina muuttoliikkeen myötä kasvun, ja nykyään armenialaisia on arvioitu olevan Istanbulissa noin 50 000 – 70 000.

Suurin etninen vähemmistö Istanbulissa on kurdi-yhteisö, jotka ovat alunperin kotoisin Itä- ja Kaakkois-Turkista.

Vaikka kurdeja on ollut merkittävä määrä kaupungissa jo varhaisilta Ottomaanien valtakunnan ajoilta, muuttoliike kaupunkiin on nopeutunut etenkin tiettyjen Kurdien asiaa ajavien tahojen ja Turkin valtion välisen konfliktin alkamisen jälkeen (1970-luvulta eteenpäin).

Noin 2-3 miljoonaa Istanbulin asukasta on kurdeja, joka tarkoittaa myös että Istanbulista löytyy enemmän kurdeja kuin mistään muusta maailman kaupungista.

Balatin kaupunginosa oli historiallisesti koti merkittävälle yhteisölle Sephardi juutalaisia, joka muodostui alunperin espanjalaisen inkvisition periodilla.

Romaniote ja Ashkenazi juutalaisia oli Istanbulissa jo ennen Sephardim yhteisöä, mutta näiden ryhmien lukumäärä on sittemmin laskenut merkittävästi: esimerkiksi vain noin 1 prosentti kaupungin juutalaisista luokittelee itsensä Ashkenazi-yhteisöön kuuluvaksi.

Juutalaispopulaation määrä on Turkissa koko maan alueella laskenut vuosien myötä rajusti johtuen muuttoliikkeestä Israeliin (noin 100 000 juutalaisesta vuonna 1950 vain 18 000 asukkaan tasolle vuonna 2005).

Vielä Turkissa asuvista juutalaisista suurin osa asuu joko Istanbulissa tai İzmirissä.

Levantines, latinalaiset kristityt, jotka asettuivat asumaan Galatan alueelle Ottomaanien hallintakaudella, näyttelivät merkittävää roolia kaupungin arkkitehtuurin ja kulttuurin luomisessa 1800-ja 1900-lukujen aikana. Tämän ryhmän lukumäärä on sittemmin laskenut rajusti, mutta heitä löytyy yhä Istanbulista.

Istanbulin talous

Istanbulin talous on ollut yksi OECD:n nopeimmin kasvavista suurkaupunki-talouksista aina 1990-luvun puolestavälistä saakka.

Kaupungin ostovoimakorjattu bruttokansantuote (BKT) oli esimerkiksi vuonna 2011 maailman urbaaneista alueista 29:ksi korkein (USD 301,1 miljardia).

Tämän kasvun ennustetaan jatkuvan esimerkiksi Foreign Policy organisaation ja McKinsey Global Instituten mukaan, jotka näkevät Istanbulin rekisteröivän maailman kaupungeista 14:sta korkeimman absoluuttisen BKT:n kasvun vuoteen 2025 mennessä.

Nykyisellään Istanbul vastaa noin 27%:sta Turkin kokonais-bruttokansantuotteesta, ja noin 20 prosenttia maan teollisesta työvoimasta asuu kaupungin alueella. Noin kaksi-viidesosaa maan verotuloista on peräisin Istanbulista.

Kaupungin BKT per capita ja tuottavuusluvut ovat tilastojen valossa suuremmat kuin kansallinen keskiarvo (50-70 prosentin verran), joka johtuu osittain kaupungin teollisuuden keskittyneisyydestä korkeaa lisäarvoa tuottaviin aktiviteetteihin.

Istanbul on myös merkittävä kotipaikka maailman miljardööreille, joita löytyy yhteensä 37 kappaletta alueelta, joka on viidenneksi korkein keskittymä näitä maailman äveriäimpiä ihmisiä.

Kuten on tyypillistä tämän kokoluokan megakaupungeille, Istanbul omaa monipuolisen teollisuuspohjan, tuottaen hyödykkeistä mm. oliiviöljyä, tupakkatuotteita, kuljetusajoneuvoja, sekä elektroniikkaa.

Vaikka alueen tuotannon fokus on korkean lisäarvon työssä ja tuotannossa, Istanbulin alhaisen lisäarvon teollisuussektori on merkittävän kokoinen, edustaen vain noin 26 prosenttia kaupungin BKT:stä, mutta 3/4 Istanbulin kokonaisviennistä ulkomaille.

Vuosittain Istanbul on vastannut noin 57:stä prosentista koko Turkin viennistä ja noin 60:stä prosentista maan kokonaistuonnista ulkomailta.

Istanbul on kotipaikka maan ainoalle pörssille, nimeltään ‘Borsa Istanbul’, joka yhdisti aikaisempien Istanbulin osakepörssin, Istanbulin kultapörssin, sekä Turkin johdannaispörssin toiminnot saman katon alle.

Näistä aikaisemmista pörsseistä Istanbulin osakepörssillä oli pitkät perinteet, sillä se aloitti toimintansa Ottomaani osakepörssinä vuonna 1866.

1800-ja 1900-vuosisatojen aikana Bankalar Caddesi (‘Pankkien katu’) Galatassa oli Ottomaanien valtakunnan taloudellinen keskus, jossa myös Ottomaani osakepörssi piti päämajaansa.

Levent Istanbul

Bankalar Caddesi pysyi Istanbulin tärkeimpänä finanssikeskuksena aina 1990-luvulle saakka, jolloin suurin osa turkkilaisista pankeista muutti päämajansa moderneihin tiloihin joko Leventin tai Maslakin kaupunginosiin.

Vuonna 1995 Istanbulin osakepörssi (nykyinen Borsa Istanbul) muutti nykyiseen rakennukseensa, İstinye kortteliin, joka löytyy Sarıyerin kaupunginosasta.

Istanbuliin on rakenteilla myös uusi liiketoiminnan kaupunginosa, Ataşehiriin, joka tulee sisältämään useita turkkilaisten pankkien ja muiden finanssialan firmojen pääkonttoreita.

Bosporinsalmi, yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä vesiväylistä maailmassa, on ainoa merireitti öljyrikkaalta mustaltamereltä Välimerelle.

Yhteenlaskettuna yli 200 miljoonaa tonnia öljyä matkaa salmen läpi vuosittain, ja Bosporinsalmen vesiliikenne on kokonaisuutena esimerkiksi kolme kertaa Suezin kanaalin määräinen.

Istanbulilla on kolme merkittävää rahtisatamaa: Haydarpaşan satama, Ambarlın satama, sekä Zeytinburnun satama.

Näiden ohella alueelta löytyy useampia pienempiä satamia ja öljyterminaaleja Bosporinsalmen myötäisesti ja Marmaranmereltä.

Satamista Haydarpaşa, joka löytyy Bosporinsalmen kaakkoislaidalta, oli Istanbulin suurin satama aina varhaiselle 2000-luvulle saakka.

Toimintojen siirto Ambarlın satamaan on sittemmin jättänyt Haydarpaşa sataman toimimaan alle sen kapasiteetin, johtaen suunnitelmiin sataman toiminnan lopettamisesta.

Ambarlın satama, Istanbulin keskustan läntisellä laidalla, omaa 1,5 miljoonan TEU:n (twenty-foot equivalent unit) vuotuisen kapasiteetin (vs 354 000 TEU:n kapasiteetti Haydarpaşassa), joka tekee siitä neljänneksi suurimman rahtisataman Välimerellä.

Zeytinburnun sataman etuna on puolestaan sen läheisyys suhteessa merkittäviin moottoriteihin ja Atatürkin kv. lentokenttään nähden.

Istanbulin talouden yksi kulmakivistä on nykyisin sen suosio turistikohteena.

Osoituksena tästä suosiosta (ja suosion kasvusta) on se, että vuonna 2000 kaupungissa vieraili vain 2,4 miljoonaa turistia, mutta vuonna 2012 jo 11,6 miljoonaa turistia, tehden paikasta nykyisellään viidenneksi vierailluimman koko maailman mittakaavassa.

Istanbul vastaanottaakin neljänneksen kaikista Turkkiin vuosittain tulevista ulkomaalaisista turisteista.

Kaupungin turismia palveleva teollisuus on keskittynyt etenkin Euroopan puoleiselle osalle, jossa sijaitsee mm. noin 90 prosenttia Istanbulin hotelleista.

Halpoja sekä keskihintaisia hotelleja löytyy etenkin Sarayburnusta, kun taas luksushotellit ja boutique-hotellit ovat sijoittuneet varsinkin lähelle Kultaisen sarven vapaa-ajanvieton alueita ja finanssikeskusta.

Istanbulin 70 museota, joista vierailluimmat ovat Topkapın palatsi sekä Hagia Sofia, tuovat kaupungin kassaan vuosittain noin $30 miljoonan edestä tuloja.

Istanbulin kulttuuri

Istanbul on historiallisesti tullut tunnetuksi kulttuurin keskuksena, mutta sen kulttuuri-elämä jäi polkemaan paikalleen sen jälkeen kun Turkin tasavalta muutti fokuksensa kohti Ankaraa.

Uusi kansallinen hallitus muodosti ohjelmia, joiden tarkoituksena oli suunnata turkkilaiset kohti musiikkitraditioita etenkin Euroopasta, mutta nämä musiikki-instituutiot ja ulkomaisten klassisten taiteilijoiden vierailut olivat tarjolla lähinnä maan uudessa pääkaupungissa.

Vaikka suuri osa Turkin kulttuurillisesta perinnöstä juontaa juurensa Istanbulista, paikka nousi vasta 1980-ja 1990-luvuilla kulttuurin maailmankaupungin asemaan, joka ei johtunut pelkästään sen menneestä suuruudesta.

1800-luvun loppupuolella Istanbul oli vakiinnuttanut asemansa alueellisena taiteellisena keskuksena, jonne virtasi turkkilaisia, eurooppalaisia, kuin myös Lähi-Idästä kotoisin olevia taiteilijoita.

Huolimatta maan hallitsijoiden yrityksistä tehdä Ankarasta Turkin kulttuurillinen ydin, Istanbulista löytyi maan tärkein taide-instituutio aina 1970-luvulle saakka.

Tämän lisäksi, kun Istanbuliin luotiin lisää yliopistoja ja perustettiin keskeisiä taide-aikakauslehtiä 1980-luvun aikana, useat aiemmin Ankarassa majaansa pitäneet taiteilijat muuttivat kaupunkiin.

Eri Istanbulin kaupunginosista etenkin Beyoğlusta tuli taiteellinen keskus, johon sekä nuoret taiteilijat että vanhempaa polvea edustaneet, aiemmin ulkomailla toimineet turkkilaiset taiteilijat hakeutuivat.

Pera museo Istanbul

Taiteellista elämää tukemaan avautui 2000-luvun alussa useista keskeisiä huutokauppataloja ja modernin taiteen museoita, mukaanlukien İstanbul Modern, Pera Museum, Sakıp Sabancı Museum ja Santral Istanbul.

Istanbulin arkeologinen museo

Nämä museot eivät ole kuitenkaan vielä saavuttaneet lähellekään samaa suosiota kuin vanhemmat niemimaalta löytyvät taidemuseot, kuten Istanbulin arkeologian museot (joiden perustaminen aloitti modernin museotoiminnan Turkissa) sekä Turkkilaisen ja islamilaisen taiteen museo.

Ensimmäinen elokuvan esitys Turkissa tapahtui Yıldızin palatsin tiloissa vuonna 1896, vain vuosi sen jälkeen kun tämän mahdollistanut teknologia esiteltiin Pariisissa.

Elokuvateatteista tulikin suosittuja Istanbulissa, ja niitä avattiin runsaasti Beyoğlun alueelle, kadun varrelle, joka nykyisin tunnetaan nimellä İstiklal Caddesi.

Istanbulista tuli nopeasti Turkin kehittyvän filmiteollisuuden keskus, vaikkakin maan oma elokuvateollisuus kehittyi hitaasti aina 1950-luvulle saakka.

1950-luvulta saakka Istanbulista on tullut suosituin elokuvien kuvauspaikka etenkin turkkilaisille draamoille ja komedioille.

Vaikka turkkilainen filmiteollisuus koki huomattavan suosion kasvun kotimaassaan 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, maan elokuvat saivat kansainvälistä menestystä vasta Istanbulissa kuvattujen filmien Uzak (2002, englanninkielinen titteli ‘Distant’) ja Babam ve Oğlum (2005, englanninkielinen titteli ‘My Father and My Son’) myötä.

Istanbul kuvankauniinen taivaanrantoineen on ollut taustana useille ulkomaisille elokuville, mukaanlukien Topkapi (1964), Bond-filmit “The World Is Not Enough” (1999) ja “Skyfall” (2012), sekä Bollywood-tuotanto “Mission Istaanbul” (2008).

Tämän filmien ja muun kulttuurillisen kasvun yhteyteen luotiin myös festivaali vuonna 1973, ‘Istanbul Festival’, vuodesta 1994 “Istanbul International Music Festival” nimen alla, keskittyen musiikkiin ja tanssitaiteeseen.

Osaksi tätä lippulaivafestivaalia luotiin myös Istanbulin kv. filmifestivaali ja Istanbulin kv. jazz festivaali varhaisen 1980-luvun aikana, ja nämä festivaalit ovat nykyisin itsenäisiä tapahtumia.

Alkuperäisestä Istanbul Festival -tapahtumasta kehittynyt itsenäinen osatapahtuma on kuitenkin ‘Istanbul Bienniale, joka on pidetty kahden vuoden välein vuodesta 1987.

Vaikka tämän biennalen tarkoituksena oli alkuun esitellä vain turkkilaista visuaalista taidetta, tapahtuma on sittemmin avautunut myös kansainvälisille taiteilijoille, ja noussut samalla biennale-tapahtumien eliittiin, Venetsian biennalen ja São Paulon taidebiennalen rinnalle.

Vapaa-ajan ja viihde-elämän suhteen Istanbul omaa lukuisia kauppakeskuksia, aina historiallisista kohteista moderneihin shoppailukomplekseihin saakka.

Grand Bazaar Istanbul

Kauppakeskuksista tunnetuin on Grand Bazaar, joka on ollut toiminnassa keskeytyksettä vuodesta 1461, ja kuuluu maailman vanhimpiin ja suurimpiin katettuihin markkinpaikkoihin.

Muista kauppapaikoista Mahmutpasha Bazaar on ulkoilmamarkkina, joka jatkuu Grand Bazaarilta aina Egyptiläiselle Bazaarille saakka ja joka on ollut Istanbulin tärkein maustemarkkina vuodesta 1660.

Modernien kauppakeskusten aikakausi Turkissa alkoi Istanbulin Galleria Ataköyn avaamisella, vuonna 1987.

Sen jälkeen näistä ostoskeskuksista on tullut erittäin yleinen näky etenkin historiallisen Istanbulin niemimaan keskustan rajojen ulkopuolella.

Useat Istanbulin kauppakeskuksista ovat olleet merkkipaaluja Euroopan ja koko maailman mittakaavassa:

-Akmerkez kauppakeskus voitti avautuessaan tittelit “Europe’s best” ja “World’s best” vuosina 1995 ja 1996 (International Council of Shopping Centers organisaation arvioinneissa)
-Istanbul Cevahir on ollut mantereen suurimpia kauppakeskuksia vuodesta 2005
-Kanyon kauppakeskus voitti “Cityscape Architectural Review Award” palkinnon vuonna 2006

Mikäli haet tuotteita maailman huippubrändeiltä, sinun kannattaa hakeutua İstinye Park (İstinyessä) ja Zorlu Center (lähellä Leventin kaupunginosaa) kauppakeskuksiin.

Samaa tyyliä edustavat kauppakatujen suhteen puolestaan Abdi İpekçi katu (Şişlin kaupunginosassa) ja Bağdat Caddesi (Anatolian puolella Istanbulia).

Ruokailun suhteen Istanbul on tunnettu turkkilaisen keittiönsä, kuten kebab-ruokien, ohella myös historiallisista kala-ja äyriäisruokaravintoloistaan.

Useat kaupungin suosituimmista (ja kalleimmista) meren antimia tarjoavista ravintoloista löytyvät Bosporinsalmen rannikon yhteydestä, etenkin alueilta Ortaköy, Bebek, Arnavutköy, Yeniköy, Beylerbeyi sekä Çengelköy.

Paras yksittäinen alue Istanbulissa käydä syömässä kalaruokia on kuitenkin Marmaranmeren yhteydessä olevan Kumkapı-kaupunginosan kävelykatu, josta löytyy noin 50:n kalaravintolan valikoima.

Suosittua aluetta (etenkin turistien keskuudessa) käydä syömässä kalaruokia ovat myös Prens Adaları -saaret (suomeksi ‘Prinssien saaret’), jotka löytyvät noin 15 km päästä kaupungin keskustasta.

Prinssien saarilta, joita on yhteensä yhdeksän kappaletta, löytyy myös paljon nähtävää, kuten historiallisia kesäkartanoita ja rauhallisia, autoista vapaita katuja.

Etnisiä keittiöitä tarjoavat Istanbulin ravintolat ovat keskittyneet etenkin Beyoğlun, Beşiktaşin, Şişlin ja Kadıköyn kaupunginosiin.

Keskustasta sinun kannattaa käydä tutustumassa myös İstiklal Caddesilta löytyvään historialliseen Çiçek Pasajı galleriaan, joka toimii kotina viinibaareille (‘meyhanes’), pubeille, ja ravintoloille.

İstiklal Caddesi oli katuna alunperin tunnettu tavernoistaan, mutta sittemmin kadun fokus on siirtynyt shoppailuun. Läheisistä kaduista löytyy kuitenkin mm. Nevizade Sokak, jonka varsi on täynnä viinibaareja ja pubeja.

Viime vuosina useat İstiklal Caddesin läheltä löytyvät korttelit ovat muuntuneet palvelemaan Beyoğlun yöelämän tarpeita, tarjoten mm. pubeja, kahviloita, ja live-musiikkia tarjoavia ravintoloita.

Muita Istanbulin yöelämän kohokohtia löytyy kaupungiosien Nişantaşı, Ortaköy, Bebek, sekä Kadıköy alueilta.

Urheilukulttuuri Istanbulissa

Istanbul toimii kotipaikkana useille Turkin vanhimmista urheiluseuroista.

Vanhimpana näistä seuroista pidetään Beşiktaş J.K. seuraa, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1903.

Johtuen klubin statuksesta alkuun Turkin ainoana urheiluseurana, se toimi myös ajoittain maan kansallisjoukkueena.

Kaupungin jalkapallojoukkueet ovat hallinneet maan kansallista Süper Lig -liigaa vuosien varrella, jopa niin pitkälle että Galatasaray S.K.:lla ja Fenerbahçe S.K.:lla on eniten ja yhtä paljon liigavoittoja (19 kpl vuonna 2014).

Galatasarayn ja Fenerbahçen välillä on vallinnut pitkäaikainen kilpailu yli Bosporinsalmen, Galatasarayn toimiessa Euroopan puoleisella osalla ja Fenerbahçen Anatolian puoleisella osalla kaupunkia.

Istanbulista löytyy neljä koripallojoukkuetta – Anadolu Efes S.K., Beşiktaş, Fenerbahçe Ülker, sekä Galatasaray Medical Park – jotka pelaavat maan korkeimmalla sarjatasolla, Türkiye 1. Basketbol Ligi -liigassa.

Useimmat kaupungin urheilutiloista on joko rakennettu tai täysin peruskorjattu vuoden 2000 jälkeen, tarkoituksena parantaa Istanbulin mahdollisuuksia saada kesäolympialaisten isännyys maahan.

Atatürk Olympic Stadium Istanbul

Suurin näistä urheilutiloista on Atatürk Olympic Stadium, koko maan suurin monikäyttöinen urheilustadion, joka valmistui vuonna 2002 ja sisältää IAAF:n luokittelun perusteella korkeimman tason puitteet yleisurheilukilpailuille.

Stadion toimi isäntäkenttänä vuoden 2005 UEFA:n jalkapallon mestareiden liigan finaalille, ja on toisaalta myös İstanbul BB (İstanbul Büyükşehir Belediyespor) jalkapalloseuran nykyinen kotikenttä .

Fenerbahçen kotikenttä on Şükrü Saracoğlu Stadion, jonka tiloissa pidettiin myös mm. vuoden jalkapalloilun 2009 UEFA Cup kilpailun finaali.

Galatasaray on pelannut vuodesta 2011 kotiottelunsa Türk Telekom Arena stadionilla.

Kaikki kolme näistä stadioneista kuuluvat UEFA:n korkeimpaan, “Category 4” stadionluokkaan, Atatürk Olympic Stadionin katsojakapasiteetin (76 092) ollessa koko Euroopan stadioneista 11. suurimman.

Sinan Erdem Dome Istanbul

Sinan Erdem Dome, joka lukeutuu puolestaan Euroopan suurimpiin sisäareenoihin, oli isäntänä mm. 2010 FIBA World Championship kilpailun finaalille, 2012 IAAF World Indoor Championships kilpailulle, sekä 2011–12 Euroleague Final Four turnaukselle.

Ennen Sinan Erdem Domen valmistumista vuonna 2010, Istanbulin tärkein sisäareena oli Abdi İpekçi Arena, joka mm. tarjosi tilat EuroBasket turnauksen finaaleille vuonna 2001.

Vuoden 2000 jälkeen Istanbuliin on rakennettu useita muitakin sisäareenoita, mukaanlukien Beşiktaş Akatlar Arena, toimien kotikenttinä kaupungin sisäurheilulajeja tarjoville urheiluseuroille.

Yksi uusimmista näistä tiloista on 13 800 katsojaa mahduttava Ülker Sports Arena, joka avautui vuonna 2012, ja toimii ensisijaisesti Fenerbahçen koripallojoukkueen kotikenttänä.

Kaupungissa on järjestetty myös useanmuotoisia moottoriurheilun kilpailuja, kuten World Touring Car Championship ja European Le Mans Series osakilpailut Istanbul Park radalla vuosina 2005 & 2006.

Istanbul Park oli isäntänä myös Formula 1:n Turkin Grand Prix kilpailuille vuosina 2005-2011, avaamisestaan saakka.

Purjehduksen suhteen kaupungin tärkein organisaatio on vuodesta 1952 toiminnassa ollut Istanbul Sailing Club, joka järjestää vuoden mittaan useita purjehduskilpailuja ja muita veneilytapahtumia Istanbulin lähivesillä.

Myös Turkish Offshore Racing Club organisoi merkittäviä purjehduskilpailuja, sen kaikkein kuuluisimman tapahtuman ollessa Marine Forces Trophy Offshore-kilpailu .

Istanbul ja Bosporinsalmi on ollut aika ajoin myös osakilpailuna F1 Powerboat World Championship sarjassa.

Istanbulin tiedotusvälineet

Huolimatta siitä, että suurin osa valtio-omisteisista radio ja TV asemista toimii Turkissa Ankarasta käsin, Istanbul on maan tiedotusvälineiden toiminnan tärkein keskus.

Tämän keskeisyyden taustalta löytyy Istanbulin historia entisenä Ottomaanien valtakunnan pääkaupunkina, jossa julkaistiin mm. maan ensimmäistä sanomalehteä, nimeltään Takvim-i Vekayi (suomennettuna ‘Asioiden kalenteri’) vuodesta 1831.

Katu, jossa tätä sanomalehteä painettiin, Bâb-ı Âli Caddesi (Cağaloğlun lähiössä, Fatihin kaupunginosassa), muodostui nopeasti turkkilaisen painomedian keskukseksi Beyoğlun alueen rinnalle Kultaisen sarven yli.

Moderni Istanbul toimii kotipaikkana monipuoliselle valikoimalle aikakauslehtiä.

Useimmat kansallisista sanomalehdista toimivat Istanbulista käsin, tuottaen tyypillisesti omat painoksensa Ankaran ja İzmirin markkinoita varten.

Zaman sanomalehti Istanbul

Maan painomääriltään suosituin uutislehti on Istanbulista toimiva, vuonna 1986 perustettu “Zaman”. Lehden jakelumäärä on viikoittain yli miljoonan painoksen verran, yli tuplasti lähimpään kilpailijaan verrattuna.

“Posta”, “Hürriyet”, ja “Sözcü” ottavat maan luetuimpien lehtien seuraavat sijat, joista kukin omaa pääkonttorin Istanbulissa sekä yli 300 000:n viikottaisen jakelumäärän.

Hürriyetin englanninkielistä painosta, “The Hürriyet Daily News”, on julkaistu vuodesta 1961 saakka, mutta englanniksi julkaistu “Today’s Zaman”, joka tuli lehtimarkkinoille vasta vuonna 2007, on ohittanut sen painomäärissä.

Useat maan merkittävistä mutta pienemmistä sanomalehdistä, kuten “Habertürk” ja “Milliyet”, toimivat myös Istanbulissa olevilta konttoreiltaan käsin.

Ensimmäiset radiolähetykset kuuluivat Istanbulissa vuoden 1927 aikana, jolloin itse asiassa koko maan ensimmäinen radiolähetys toteutettiin kaupungin keskuspostitoimiston katolta, Eminönüsta.

Radio-ja televisiolähetykset maassa tulivat vuodesta 1964 valtio-omisteisen Türkiye Radyo ve Televizyon Kurumun (TRT) yksinoikeudeksi, ja tämä monopoliasema päättyi vasta vuonna 1990.

Nykyään TRT operoi kaikkiaan neljää kansallista radioasemaa, kattaen kuuntelualueena noin 90 prosenttia maan populaatiosta. Vain yksi näistä asemista – Radio 2 – toimii Istanbulista käsin.

Radio 2, jonka ohjelmistoon kuuluu laaja valikoima erilaista sisältöä aina koulutuksellisista ohjelmista urheilulähetyksiin saakka, on nykyisin maan suosituin radioasema.

Radioasemien määrällä mitattuna Istanbulin radioaallot ovat kaikkein vilkkaimmat, tarjonnasta löytyessä etupäässä joko turkinkielistä tai englanninkielistä ohjelmistoa.

Vain harvoissa tapauksissa istanbulilainen radioasema tarjoaa molempia vaihtoehtoja (englanti & turkinkieli), josta esimerkkinä on Açık Radyo (94.9 FM).

Turkin yksityisistä radioasemista ensimmäinen, joka tarjosi myös ulkomaista pop-musiikkia oli Istanbulin Metro FM (97.2 FM).

Valtio-omisteinen Radio 3, joka toimii Ankarasta käsin, tarjoaa myös englanninkielistä pop-musiikkia, kun taas englanninkielistä uutisohjelmaa löytyy NTV Radyo (102.8 FM) kanavalta.

TRT:n televisiokanavat toimivat lähes poikkeuksetta Ankarasta käsin, Istanbulin toimiessa pääkonttorien kohteena useille muille turkkilaisille TV-kanaville ja kansainvälisten mediayhtiöiden (kuten CNN) alueellisille studioille.

Kun TRT:n monopoliasema televisiotoiminnassa loppui vuoden 1990 aikana, ensimmäinen yksityinen kanava maassa oli istanbulilainen Star TV.

Star TV ja Show TV (myös kotoisin Istanbulista) ovat erittäin suosittuja kanavia koko maan alueella, ohjelmiston muodostuessa etenkin sekä turkkilaisista että amerikkalaisista TV-sarjoista.

Istanbulilaisista kanavista Samanyolu TV, Kanal D, ja ATV tarjoavat katsojille sekä uutisia että suosittuja TV-sarjoja.

NTV (joka toimii yhteistyössä amerikkalaisen mediayhtiö MSNBC:n kanssa) ja Sky Turk – molemmat Istanbulista käsin – ovat puolestaan parhaiten tunnettuja turkinkielisistä uutislähetyksistään.

CNN Turk Istanbul

BBC:llä on alueellinen uutistoimisto Istanbulissa, joka tuottaa materiaalia sen turkinkielisiin uutislähetyksiin, kun taas amerikkalainen uutiskanava CNN perusti oman turkinkielisen, Istanbulista toimivan kanavansa – CNN Türk – vuonna 1999.

Bisnes- ja viihdekanava CNBC-e (jonka taustalta löytyy amerikkalainen bisneskanava CNBC) aloitti TV-lähetykset Istanbulista vuonna 2000.

Koulutus Istanbulissa

Istanbulin yliopiston pääportti

Istanbulin yliopisto, joka on perustettu vuonna 1453, on kaupungin vanhin turkkilainen koulutuslaitos.

Vaikka paikka oli alunperin islamilainen koulu, yliopisto organisoi lain, lääketieteen, ja tieteen tiedekunnan jo 1800-luvun aikana, ja koulutus maallistettiin kokonaisuudessaan Turkin tasavallan perustamisen myötä.

Vuonna 1773 perustettu Istanbulin teknillinen yliopisto, alunperin Laivastokonetekniikan kuninkaallinen koulu nimen alla, on puolestaan maailman kolmenneksi vanhin insinööritieteille kokonaisuudessaan omistettu yliopisto.

Nämä yliopistot ovat vain kaksi yhteensä kahdeksasta kaupungissa toimivasta julkisrahoitteisesta yliopistosta.

Muita merkittäviä valtion hallinnoimia yliopistoja Istanbulissa ovat Mimar Sinan kuvataiteiden yliopisto, joka toimi Turkin pääinstituutiona taiteiden korkeakoulutuksessa aina 1970-luvulle saakka, sekä Marmara yliopisto, maan kolmenneksi suurikokoisin korkeakoulutuksen instituutio.

Vaikka korkeaprofiilisimmat Istanbulin yliopistot ovat maan hallituksen rahoittamia, kaupungista löytyy niiden ohella joukko merkittäviä yksityisiä koulutus-instituutioita.

Robert College Istanbul

Ensimmäinen moderneista yksityisistä yliopistoista Istanbulissa, ja samalla vanhin vielä olemassa olevan amerikkalainen yliopisto Yhdysvaltain rajojen ulkopuolella, oli Robert College.

Robert Collegen perustivat Christopher Robert, varakas amerikkalainen hyväntekijä, sekä Cyrus Hamlin, koulutukselle omistautunut lähetystyöntekijä, vuonna 1863.

Koulun ylimmän tason koulutusohjelma on ollut osa julkisrahoitteista Boğaziçin yliopistoa vuodesta 1971, mutta toiminta Arnavutköyn alueella jatkuu edelleen lukiotason Robert College -sisäoppilaitoksena.

Yksityiset yliopistot olivat Turkissa itse asiassa virallisesti lainvastaisia ennen vuoden 1982 perustuslakia, mutta tästä huolimatta Istanbulista löytyi viisitoista yksityistä ‘korkeamman asteen koulua’, käytännössä yliopistoa, jo vuonna 1970.

Vuoden 1982 perustuslain jälkeisen aikakauden ensimmäinen uusi yksityinen yliopisto Istanbulissa oli vuonna 1992 perustettu Koç yliopisto, jota seurasi yli 12 muuta yksityistä korkeakoulutuksen instituutiota seuraavan vuosikymmenen aikana.

Nykyään yksityisiä yliopistoja on Istanbulissa yli 30, kohokohtinaan muun muassa Istanbul Commerce University (İstanbul Ticaret Üniversitesi, perustettu v. 2001) sekä seitsemän tiedekunnan kokoinen Kadir Has yliopisto (perustettu v. 1997).

Muun koulutuksen suhteen esimerkiksi vuonna 2007 Istanbulista löytyi yhteensä 4350 koulua, joista noin puolet tarjosi peruskoulusta, ja niistä löytyi keskimäärin 688 opiskelijaa.

Kaupungin koulutusjärjestelmä on laajentunut vuosien mittaan merkittävästi. Vuosina 2000-2007 Istanbulin koululuokkien ja opettajien lukumäärä lähes tuplaantui, samalla kun opiskelijoiden määrä nousi yli 60 prosenttia.

Galatasarayn lukio, joka on perustettu vuonna 1481 (alunperin Galatan palatsin keisarillinen koulu nimellä), on Istanbulin vanhin lukio sekä ylipäätään toiseksi vanhin koulutuslaitos kaupungissa.

Lukio rakennettiin sulttaani Bayezid II:sen käskystä, tarkoituksena tuoda oppilaita erilaisista taustoista yhteen, vahvistaakseen kasvavan valtakuntansa yhtenäisyyttä.

Paikka on edelleen yksi Turkin Anatolian puolen eliiteimmistä julkisrahoitteisista lukioista, jossa yhtenä painotuksena on ulkomaisten kielten opetus (lukio tarjoaa opetusta esimerkiksi ranskankielellä).

Istanbulista löytyy myös ulkomaalaisia lukioita, esimerkiksi Liceo Italiano, joita perustettiin kaupunkiin 1800-luvun aikana paikkakunnan ulkomaalaisten asukkaiden koulutustarpeisiin.

Muutama kaupungin muista lukioista tunnetaan joko opetustyylistään tai sisäänpääsyvaatimuksistaan.

Kulelin sotilaslukio, joka löytyy Bosporinsalmen rannalta Çengelköystä, ja Turkin laivastolukio, jonka koulutus tapahtuu yhdellä Prinssien saarista, ovat luonteeltaan sotilaslukioita.

Näiden kahden sotilaslukion toimintaa tukevat kolme sotilasakatemiaa – Turkin ilmavoimien akatemia, Turkin armeijan akatemia, sekä Turkin laivaston akatemia.

Kuuluisiin lukioihin kaupungissa kuuluvat myös Darüşşafakan lukio, Kabataş Erkek Lisesi (perustettu vuonna 1908), ja Kadıköy Anadolu Lisesi (perustettu vuonna 1955).

Julkiset palvelut Istanbulissa

Istanbulin ensimmäinen julkinen vedenjakelun järjestelmä on peräisin kaupungin varhaiselta historialta, jolloin akveduktit (kuten Valensin akvedukti) toivat vettä paikkakunnan lukuisiin vesisäiliöihin.

Suleiman Suuren käskystä kaupunkiin rakennettiin Kırkçeşmen vedenjakelun verkosto. Vuoteen 1563 mennessä tämä verkosto toimitti yhteensä 4200 kuutiometriä vettä 158:een eri kohteeseen päivittäin.

Myöhempinä vuosina, vastauksena jatkuvasti kasvaviin kaupunkilaisten vedentarpeisiin, eri lähteistä tulevat vedet ohjattiin Istanbulin julkisiin suihkulähteisiin, kuten Topkapı palatsin keisarillisen portin edustalla olevaan Ahmed III:n suihkulähteeseen.

Nykyään Istanbulin kloorikäsiteltyä ja suodatettua vedenjakelua sekä jäteveden käsittelyä johtaa vuodesta 1981 toiminnassa ollut Istanbulin veden ja jäteveden hallinto (Istanbul Su ve Kanalizasyon Idaresi, İSKİ).

Silahtarağan voimalaitos, hiilikäyttöinen voimalaitos Kultaisen sarven ohessa, oli Istanbulin ainoa sähkövoiman lähde vuodesta 1914, jolloin sen ensimmäinen konehuone valmistui, vuoteen 1952 saakka.

Turkin tasavallan perustamisen jälkeen voimalaitos läpikävi useita uudistuksia vastatakseen kaupungin kasvaneiseen energiantarpeisiin.

Paikan kapasiteetti kasvoi 23:sta megawatin tasolta vuonna 1923, huippuunsa, 120:een megawattiin, vuonna 1956.

Silahtarağan voimalaitoksen kapasiteetti lähti tämän jälkeen laskuun, kunnes se tuli taloudellisen käyttöikänsä päätteeseen ja suljettiin vuonna 1983.

Valtion operoima Turkin sähköviranomainen (Turkiye Elektrik Kurumu, TEK) piti lyhyen ajan – sen perustamisesta v. 1970 vuoteen 1980 saakka – monopoliasemaa sähkön tuotannon ja jakelun suhteen.

Nykyisin tämä viranomainen – joka on jaettu kahteen osaan: Turkin sähköntuotannon jakelun yritys (Türkiye Elektrik Üretim-İletim A.Ş., TEAŞ) sekä Turkin sähkönjakelun yritys (Türkiye Elektrik Dağıtım Anonim Şirketi, TEDAŞ) – kilpailee yksityisten sähkölaitosten kanssa asiakkaista.

Ottomaanien posti- ja lennätinministeriö perustettiin vuonna 1840, ja sen hallinnoima ensimmäinen posti, keisarillinen postitoimisto, avasi ovensa Yeni-moskeijan pihan läheisyydessä.

Vuoden 1876 aikana perustettiin puolestaan ensimmäinen kansainvälinen postitusverkosto Istanbulin ja Ottomaanien valtakunnan ulkopuolisten alueiden välillä.

Sulttaani Abdülmecid I määräsi Samuel Morselle hallintakautensa ensimmäisen virallisen kunniamerkin, tämän keksimän lennättimen ansiosta vuonna 1847.

Maan ensimmäinen lennätinlinja – Istanbulin ja Edirnen välillä – valmistui juuri ajoissa ilmoittamaan Krimin sodan päättymisestä vuonna 1856.

Ensimmäiset yritykset puhelinverkoston rakentamisesta alkoivat Istanbulissa vuoden 1881 aikana.

Kun ensimmäinen manuaalinen puhelinvaihde tuli operationaaliseksi kaupungissa vuonna 1909, posti-ja lennätinministeriön nimi muutettiin samalla posti-, lennätin-, ja puhelinministeriöksi.

Modernin Istanbulin telekommunikaatio infrastruktuuri on täysin verrannollinen muihin moderneihin maailmankaupunkeihin.

Kun esimerkiksi GSM matkapuhelinverkot tulivat Turkkiin vuonna 1994, Istanbul oli ensimmäisten kaupunkien joukossa, joissa palvelu oli saatavilla.

Nykyään sekä mobiili- ja kiinteän puhelinlinjan palveluita tarjoaa joukko yksityisiä yrityksiä. Myös Türk Telekom, joka oli osa posti-, lennätin, ja puhelinministeriötä vuodesta 1995, yksityistettiin vuonna 2005.

Postipalvelut Istanbulissa ovat edelleen valtionomisteisen organisaation, Posta Telgraf Teşkilatın (PTT), toimivallan alaisia palveluja.

Muista palveluista Istanbulissa on 137 sairaalaa, joista noin 100 on yksityisessä omistuksessa.

Turkin kansalaiset ovat oikeutettuja julkisista varoista tuettuun terveydenhoitoon valtion itse operoimissa sairaaloissa.

Koska julkisin varoin ylläpidetyt sairaalat ovat usein ylikuormitettuja tai ne toimivat muutoin hitaasti, kansalaiset suosivat Turkissa ja Istanbulissa sairaaloiden suhteen yleisesti yksityistä puolta, mikäli heillä on varaa näihin palveluihin.

Yksityisten sairaaloiden merkittävyys on kasvanut ajan myötä merkittävästi koko maan alueella. Esimerkiksi vuosina 2005-2009 yksityisten sairaaloiden käytön suhde sairaalayöpymisten kokonaismäärässä kasvoi 6:sta prosentista 23:een prosenttiin.

Useat näistä yksityisistä sairaaloista, kuten jotkin julkisen puolen sairaaloistakin, on joko varustettu viimeisimmillä korkean teknologian sairaanhoidon laitteistoilla, kuten MRI-laitteilla, tai ne toimivat yhteistyössä lääketieteellisten tutkimuskeskusten kanssa.

Turkista löytyy enemmän Yhdysvaltain ‘Joint Commission’ valtuuttamia sairaaloita kuin mistään muusta maasta maailmassa, ja useimmat näistä kohteista löytyvät suurien kaupunkien (kuten Istanbulin) alueelta.

Maan sairaaloiden korkea laatu, etenkin yksityisellä puolella, on johtanut merkittävään maahan kohdistuvaan lääketieteellisen turismin kasvuun (yli 40-prosentin kasvuluvuilla pelkästään periodilla 2007-2008).

Yksi suosituimmista sairaalahoidoista lääketieteellisiä hoitoja hakevien turistien keskuudessa ovat laser silmäleikkaukset, ja maa onkin tullut tunnetuksi tämän alan erikoisosaamisestaan.

Istanbulin julkinen liikenne

Istanbulin päämoottoritiet ovat O-1, O-2, O-3, ja O-4.

Näistä O-1 muodostaa kaupungin sisäisen kehätien, kulkien läpi Bosporinsalmen sillan läpi, kun taas O-2 on Istanbulin ulkoisempi kehätie, ylittäen Fatih Sultan Mehmet (toisen Bosporinsalmen) sillan.

O-2 kehätie Istanbul

O-2 kehätie jatkuu länteen Edirneen, kun taas O-4 jatkuu itään kohti Ankaraa. O-2, O-3, ja O-4 päättyvät samaan pisteeseen eurooppalaisen E80 reitin kanssa, joka kulkee Portugalista aina Turkin ja Iranin rajalle saakka.

Bosporinsalmen ylittävät kaksi siltaa ovat tällä hetkellä ainoita tieylityksiä Turkin Aasian ja Euroopan puoleisen osan välillä, kuljettaen päivittäin noin 400 000 ajoneuvoa.

Tilanne muuttuu, kun kaksikerroksinen, 14,6 km pitkä Euraasian tunneli (turkinkielellä ‘Avrasya Tüneli’) valmistuu näillä näkemin vuoden 2016 aikana. Tämä tunneli alittaa Bosporinsalmen Fatihin ja Üsküdarin kaupunginosien välillä.

Istanbuliin valmistuu vuoden 2015 aikana myös kolmas Bosporinsalmen silta, jonka ylittää salmen Garipçesta (Sarıyerin kaupunginosa) Euroopan puoleisella osalla ja Poyrazköystä (Beykoz) Aasian puolella.

Julkinen liikenne muodostuu Istanbulissa monimutkaisesta verkostosta raitiovaunuja, funikulaareja, metrolinjoja, busseja, bussimetroja, sekä lauttayhteyksiä.

Matkojen hinnoittelua ja maksutapoja kaupungissa on viime vuosina yhtenäistetty, ja käyttöön on otettu mm. etäluettava Istanbulkart, mutta matkustus on mahdollista myös vanhemmilla Akbil-lippulaitteilla.

Raitiovaunumatkustaminen on ollut mahdollista Istanbulissa vuodesta 1872, jolloin ne vielä olivat hevosten vetämiä.

Raitiovaunu Istanbul

Raitiovaunujen merkitys on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta saakka, jolloin Istanbul otti ne uudelleen käyttöön – kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen – sekä nostalgisena keskustareittinä (vanhantyylisillä raitiovaunuilla) että moderneilla ja nopeimmilla raitiovaunuilla muualla kaupungissa, kuljettaen yhteensä noin 265 000 matkustajaa päivittäin.

Tünel – yksi kaupungin nähtävyyksistä – avautui asiakkaille vuonna 1875, maailman toiseksi vanhimpana maanalaisena rautatielinjana (Lontoon Metropolitan Railway -linjan jälkeen).

Tämä reitti kuljettaa edelleen matkustajia Karaköyn ja İstiklal Caddesin välillä, noin 573 metriä pitkän jyrkän radan verran.

Modernimpi funikulaari Taksim aukion ja Kabataşin välisellä osalla keskustaa on ollut puolestaan toiminnassa vuodesta 2006.

Istanbulin metro koostuu kolmesta erillään olevasta linjasta (M1, M2, ja M4), sekä joukosta muita linjoja (mukaanlukien M3) ja laajennusosia.

Kaupungin metron kaksi puolta yhdistyvät Bosporinsalmen alla Marmarayn tunnelin avulla, joka avattiin käyttöön vuoden 2013 aikana.

Bussit ovat kuitenkin tärkein tapa matkustaa Istanbulin Aasian ja Euroopan puolien välillä, ja kaupungin busseja käytetäänkin päivittäin noin 2,2 miljoonan matkan verran.

Metrobus Istanbul

Istanbulin Metrobus, bussimetro-luokan kuljetusmuoto, on tarjolla Bosporinsalmen sillan yli menevällä väylällä, jossa sille varatut kaistat johtavat pääteasemalle saakka.

İDO (Istanbulin meribussit) operoi puolestaan yhdistelmän matkustajalauttoja sekä auto-matkustajalauttoja molempien Bosporinsalmen puolten satamien välillä, aina Mustallemerelle saakka pohjoisimmiltaan.

Kun määräasemia löytyy myös Marmaranmeren alueelta, İDO operoikin nykyisellään maailman laajinta kunnallista lauttaverkostoa.

Kaupungin pääterminaali risteilyaluksille on Karaköyssä sijaitseva Istanbulin satama, josta löytyy kapasiteettia noin 10 000:n matkustajan verran per tunti.

Vaikkakin suurin osa Istanbuliin tulevista turisteista saapuu kaupunkiin ilmateitse, noin puoli miljoonaa ulkomaista turistia saapuu vuosittain alueelle merireittiä.

Kansainvälinen rautatieyhteys on ollut toiminnassa Istanbulissa vuodesta 1889, linjalla Bukarestin ja Istanbulin Sirkeci Terminal pääteaseman välillä. Sirkecistä on tullut ajan myötä kuuluisa itäinen päätepiste Pariisista matkaavalle Idän pikajunalle (Orient Express -juna).

Yksi parhaisiin tapoihin matkustaa maan sisällä – ja reiteillä ulkomaisiin kohteisiin – Istanbulista ovat yksityiset bussiyhtiöt.

Esenler Otogari Istanbul

Istanbulin pääbussiasema, Esenler Otogarı, on kooltaan Euroopan suurin, tarjoten 15 000 bussin ja 600 000 matkustajan päivittäisen kapasiteetin, bussiyhteyksiä  löytyessä niinkin kaukaisiin kohteisiin kuin Saksan Frankfurtiin saakka.

Istanbul Ataturk lentokenttä

Kansainvälisiä lentokenttiä kaupungissa on kaksi, joista suurempi on Istanbul Atatürk.

Atatürkin lentokenttää, joka sijaitsee noin 24 km päässä länteen keskustasta, käyttää vuosittain yli 51,2 miljoonaa matkustajaa, tehden kentästä Euroopan viidenneksi käytetyimmän (ja 18. käytetyimmän maailman mittakaavassa).

Toinen Istanbulin kv. lentokentistä, Sabiha Gökçen International, sijaitsee noin 45 km kaakkoon keskustasta. Kenttä, joka on ollut avoinna vuodesta 2001, rakennettiin vähentämään matkustajaruuhkia Atatürkin lentokentän osalta.

Sabiha Gökçen International lentokenttää käyttävät varsinkin budjettilentoyhtiöt, ja siitä on tullut nopeasti matkustajien suosima kenttä, etenkin uuden terminaalin avaamisen jälkeen, vuodesta 2009.

Lentokenttää käyttää vuositasolla yli 14,7 miljoonaa matkustajaa, ja se on ollut Airports Council Internationalin tilastojen mukaan yksi maailman nopeimmin matkustajamääriltään kasvavista lentokentistä.

Atatürkin kenttä on ollut myös nopean matkustajamäärien kasvun kohteena. Esimerkiksi vuosina 2011-2012 matkustajamäärät kasvoivat 20,6 prosenttia.