Istanbulin Suuri basaari

Suuri basaari (turkinkielellä Kapalıçarşı, tarkoittaen “Katettu basaari”, mutta myös Büyük Çarşı, tarkoittaen “Suuri basaari”) Istanbulissa on yksi maailman suurimmista ja vanhimmista katetuista markkinapaikoista.

Markkinapaikka sisältää yhteensä 61 katettua katua ja yli 3000 myymälää, jotka houkuttelevat päivittäin ostoksille 250 000 – 400 000 shoppailijaa.

Istanbulin Suuri basaari

Suuri basaari sijaitsee Istanbulin vanhankaupungin (“Suriçi”) rajojen sisäpuolella, Fatihin alueella ja kaupunginosalla (“mahalle”), joka kantaa basaarin kanssa samaa nimeä (“Kapalıçarşı”).

Markkinapaikka kattaa idästä länteen suunnilleen Beyazitin ja Nuruosmaniyen moskeijoiden välisen alueen.

Pääset basaarille helposti Sultanahmetista ja Sirkecistä muun muassa raitiovaunuilla (lähimmän pysäkin ollessa “Beyazıt-Kapalıçarşı”).

Nykyään Suuri basaari on kukoistava kauppakompleksi ja Istanbulin maamerkki, jonka myymälöissä ja palveluissa työskentelee noin 26 000 ihmistä, palvellen jopa 400 000:tta asiakasta päivittäin.

Vaikka basaari onkin saanut huomattavasti kilpailijoita kaupungin moderneista kauppakeskuksista, sen uniikki kauneus ja historiallinen viehätys ovat olleet paikan – joka vietti 550-vuotispäiviä v. 2011 – huomattavia etuja kautta vuosien.

Markkinapaikan myyjiä edustavan Grand Bazaar Artisans Associationin johtajan mukaan Suuri basaari on viime vuosina kuulunut maailman vierailluimpien monumenttien joukkoon.

Paikka on myös restauroitu voimakkaasti vuodesta 2012, etenkin infrastruktuuriltaan, lämmitykseltään, ja valaistukseltaan.

Tämä jälleenrakennuksen myötä markkinakompleksin han-levähdyspaikat korjataan ja uudet lisäosat tässä suhteessa puretaan.

Lisätilan myötä projektin odotetaan korjaavan markkinapaikkaa edelleen vaivaavia isompia ongelmia, joihin kuuluu se, ettei koko basaarista löydy moderneja vessatiloja.

Lisäksi kontrollien puute vuosien varrella on mahdollistanut useiden myyjien omavaltaisen tukipylväiden poiston ja seinien siirron, lisämyymälätilan saamiseksi.

Tämä kehitys, yhdessä Suuren basaaarin kattorakenteiden muuton suurilta osiltaan betonipohjaisiksi, on luonut epävarmuustekijän rakenteiden kestävyydestä, mikäli Istanbul joutuu suuremman maanjäristyksen kohteeksi, ja uudet korjaustyöt pyritäänkin osittain kohdistamaan näihin ongelmiin.

Voit vierailla Suuressa basaarissa päivittäin (poislukien sunnuntait ja pankkipyhät) klo 9-19.

Suuren basaarin historia

Istanbulin Suuren basaarin rakennustyöt alkoivat talvella 1455/56, pian Ottomaanien valtakunnan Konstantinopolin valtaamisen jälkeen.

Paikka sai alkunsa, kun sulttaani Mehmet II rakennutti paikalle rakennelman, joka oli omistettu tekstiilien kaupankäyntiin.

Se nimettiin Cevâhir Bedestan (“Jalokivien bedesten”) tittelillä, mutta myös kutsumanimellä Bezzâzistan-ı Cedîd (“Uusi bedesten”) ottomaaniturkin kielellä.

Sana bedesten on adaptaatio persialaisesta sanasta bezestan, joka on puolestaan johdettu sanasta bez (“kangas”), ja tarkoittaa “kangaskauppiaiden basaari”.

Basaarin rakennus – nimetty vaihtoehtoisesti turkinkielellä joko İç (“Sisäinen”), Atik (“Muinainen”) tai Eski (“Vanha”) Bedesten – sijaitsee Istanbulin kolmannen kukkulan rinteessä, antiikin Konstantinuksen ja Theodosiuksen foorumeiden välisellä alueella.

Sijainti oli myös lähellä ensimmäistä sulttaanin hallintorakennusta, Eski Sarayi (“Vanha palatsi”) palatsia, jota rakennettiin basaarin kanssa samanaikaisesti, sekä Artopoléia (Άρτοπωλεία) korttelia, joka oli puolestaan jo Bysantin valtakunnan ajoilta ollut kaupungin leipomoiden keskus.

Bedestenin rakennustyöt päättyivät talvikaudella 1460/61, ja se lahjoitettiin Aya Sofyan moskeijan waqfille.

Paikan tiilirakenteen analyysi on osoittanut että nykyinen rakenne on suurimmalta osaltaan peräisin edelleen 1400-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta.

Tosin itäisen portin (Kuyumcular Kapisi) huipulla olevaa kohokuvateosta, joka esittää bysanttilaista, Comnenialaista kotkaa, on toisaalta käsitelty todisteena siitä, että ainakin osa kokonaisuudesta on aikaisempaa, bysanttilaista alkuperää.

Basaarin läheisellä markkinoilla, myös turkinkielellä Esir Pazarı, käytiin vilkkaasti orjakauppaa Bysantin valtakunnan aikoina.

Läheltä löytyivät lisäksi käytettyjen tavaroiden markkinapaikka (turkinkielellä Bit Pazarı), mutta etenkin “Pitkä markkina” (Uzun Carsi), joka vastasi kreikkalaista käsitettä Makrós Émbolos (Μακρός Ὲμβολος), ollen pitkä, pylväshallinen ostospaikka, ulottuen Konstantinuksen foorumilta aina Kultaiselle sarvelle saakka.

Läheinen vanhojen kirjojen markkina (Sahaflar Carsisi) siirrettiin basaarin tiloihin, nykyiseen kuvankauniiseen sijaintiinsa lähellä Beyazidin moskeijaa, vuoden 1894 maanjäristyksen jälkeen.

Joitakin vuosia Suuren basaarin valmistumisen jälkeen, sulttaani Mehmet II rakennetti (pohjoiseen ensimmäisestä basaarista) toisen, katetun markkinapaikan.

Tämä uusi markkinapaikka sai nimen “Sandal Bedesten” (nimi tulee Bursassa kehrätystä erityislangasta, joka on santelipuun väristä), mutta arkikielessä myös Küçük (“Pieni”), Cedit tai Yeni (molemmat tarkoittaen “Uusi”) Bedesten.

Sandal Bedestenin valmistumisen jälkeen tekstiilikauppa siirtyi tähän rakennukseen, vanhan Cevahir Bedestenin jäädessä avoimeksi luksustuotteiden kauppaa varten.

Nämä markkinapaikat olivat alkuun sijainniltaan eristettyjä toisistaan, mutta ajan myötä kauppiaat alkoivat avata niiden väliselle alueelle ja kauppapaikkojen ympärille myymälöitään, muodostaen kaupankäynnille omistetun oman korttelinsa.

Suuri basaari sai puolestaan nykyisen kokonsa ja muotonsa jo 1600-luvun alkupuoleen mennessä.

Ottomaanien valtakunnan valtava koko kolmen mantereen alueella, ja sen täydellinen kontrolli maaväylille Aasian ja Euroopan välillä, teki Suuresta basaarista ja sitä ympäröivistä han ja caravanserais majataloista välimerellisen kaupankäynnin keskuksen.

Ajankirjoitusten mukaan markkinapaikka oli aina 1800-luvun alkupuoliskolle saakka vailla vertaa Euroopan alueella suhteessa myynnissä olleiden tavaroiden runsauteen, monipuolisuuteen, ja laatuun.

Eurooppalaisten matkaajien kirjoitusten perusteella tiedetään myös, että Suuri basaari omasi tuolloin neliönmuotoisen pohjapiirroksen, jota halkoi kaksi keskustassa kohtisuorasti kohtaavaa päätietä, ja kolmas päätie basaarin ulkokehän myötäisesti.

Basaarista löytyi tuolloin yhteensä 67 tietä (kukin omaten tiettyä tavaraa myyvien kauppiaiden nimen), useita aukiota päivittäisille rukoushetkille, 5 moskeijaa, 7 suihkulähdettä, sekä 18 porttia.

Tärkein historiallinen kuvaus basaarin toiminnasta ja tavoista tuli kuitenkin vuonna 1638, turkkilaiselta matkaaja Evliya Çelebiltä.

Hänen laskelmiensa mukaan basaarikauppoja oli 3000, plus 300 läheisten han-majapaikkojen yhteydessä, ja suurikokoiset (2-3 kerroksiset) Caravanserais-rakennukset ympäröivät basaarin sisäpihaa, tarjoten tiloja sekä tavaroiden varastointiin että kauppiaiden yöpymisiin.

Tällä periodilla noin 1/10 koko kaupungin kaupoista sijaitsi Suuren basaarin tiloissa tai sen välittömässä läheisyydessä.

Suuri basaari osoittautui suosioltaan kestäväksi, vaikka se joutuikin useiden katastrofien, tulipalojen, ja maanjäristysten kohteeksi vuosien varrella. Ensimmäinen suurtulipalo tapahtui vuonna, jota seurasi tuhoisa tulipalo vuonna 1548.

Muita merkittäviä kompleksiä tuhonneita tulipaloja tapahtui vuosina 1588, 1618 (tuhoten Bit Pazarin), 1645, 1652, 1658, 1660 (hävittäen suuren osan koko kaupungista), 1687, 1688, 1695, ja 1701.

Vuoden 1701 tulipalo oli poikkeuksellisen tuhoisa, aiheuttaen merkittävien jälleenrakennustöiden toteuttamisen periodilla 1730-31 (suurvisiiri Nevşehirli Damad Ibrahim Pashan toimeenpanosta).

Tällä periodilla tulien estämiseksi luotiin joukko uusia lakeja, ja basaarin rakenteita tehtiin holvimaisimmiksi palojen leviämisen estämiseksi. Muutoksista huolimatta merkittäviä tulipaloja tapahtui kompleksissa mm. vuosina 1750 ja 1791.

Näitä tuhoisampi katastrofi oli vuoden 1766 maanjäristys, mutta jonka tuhot korjattiin jo vuotta myöhemmin, ottomaanien hoviarkkitehti Ahmetin johdolla.

Suuren basaarin merkitys kauppapaikkana lähti jyrkkään laskuun 1800-luvun aikana, muun muassa läntisen Euroopan tekstiiliteollisuuden kasvun, massatuotannon metodien menestyksen, ja Ottomaanien ulkopuolisilta vaikutteilta suljetun talouden myötä.

Tämä näkyi muun muassa basaarin vuokrissa, jotka olivat vuonna 1850 kymmenen kertaa alempia kuin vain parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Läntisten tuotteiden menestys johti tuolloin myös useiden kauppiaiden siirtymisen pois basaarin kaupoista, joita pidettiin tyyliltään vanhentuneina, eurooppalaisten matkailijoiden suosimiin kortteleihin, kuten Peran ja Galatan alueille.

Suuri basaari Istanbul 1890-luku

Vuonna 1890 tehtiin tutkimus, jonka perusteella basaarissa oli 4399 aktiivista kauppaa, 2 bedesten, 2195 huonetta, 1 hamam, yksi moskeija, 10 medrese, 19 suihkulähdettä, yksi mausoleumi, ja 24 han.

Viimeinen markkinapaikkaa kohdannut katastrofi kohtasi alueen vain muutama vuosi tutkimuksen jälkeen, kun Istanbul joutui suuren maanjäristyksen kohteeksi vuonna 1894.

Pahasti vaurioitunut Suuri basaari korjattiin ministeri Mahmud Celaleddin Pașan ohjauksessa vuonna 1898, ja samalla kompleksin kokonaispinta-alaa myös pienennettiin.

Tämä tarkoitti lännempänä olleen Bit Pazarın jäämisestä uuden basaarin ulkopuolelle, siitä tullessa ulkoilmaväylä nimeltään Çadircilar Caddesi (“Teltantekijän tie”).

Myös useat han-majapaikat, jotka kuuluivat aikaisemmin basaarin tiloille, jäivät ulkopuolelle, vain yhdeksän löytyessä edelleen rakenteen sisätiloista.

Sandal Bedesten, jonka kauppiaiden toiminnan oli tuhonnut vuosien varrella Euroopan tekstiilitehdaiden menestys, tuli Istanbulin kaupungin omistukseen vuonna 1914. Sen tilat muutettiin seuraavana vuonna huutokauppataloksi, lähinnä mattojen kauppaa varten.

Suuren basaarin organisointia järjestettiin merkittävällä tavalla vuonna 1927, kun sen yksittäiset osat ja kadut saivat viralliset nimet.

Basaaria kohtasivat tulipalot vuosina 1943 ja 1954, joiden jälkeiset korjaustyöt valmistuivat heinäkuussa 1959. Viimeisin täydellinen paikan peruskorjaus (ennen vuonna 2012 alkaneita parannustöitä) toteutettiin vuonna 1980.

Suuren basaarin toiminnallinen historia

Ennen basaarin jälleenrakennusta vuoden 1894 maanjäristyksen jälkeen, Suuri basaari ei omannut myymälöitä läntisen maailman mielessä.

Kauppiaat istuivat puisilla divaaneilla molemmin puolin basaaria halkoneiden teiden varsilla, myyntihyllyjensä edustalla.

Kullakin heistä oli myymälätilaa 1,8 – 2,4 m leveydeltään ja 0,91 – 1,22 m syvyydeltään. Tämän myymälätilan turkinkielinen nimi oli dolap, tarkoittaen suomeksi “koju”.

Kaikkein arvokkaimmat myyntitavarat eivät olleet esillä hyllyissä, vaan niitä säilytettiin erillisissä kabineteissa. Vain vaatteita pidettiin näytillä pitkissä riveissä, luoden kuvankauniin efektin myyntitilalle.

Tuotteista kiinnostunut asiakas saattoi istua hyllyjen edustalla kauppiaan kanssa teetä ja turkkilaista kahvia juoden, täysin kiireettömässä ilmapiirissä.

Kunkin kauppapäivän päätteeksi kojut suljettiin verhoilla. Ominainen piirre basaarin kaupankäynnille oli historiallisesti myös mainonnan täydellinen puuttuminen.

Lisäksi, kuten muuallakin idässä, samankaltaisten tuotteiden kauppiaat pakotettiin saman tien varrelle, joka nimettiin vuorostaan tämän kaupanalan mukaan.

Basaarin kaikkein sisin osa oli kotina kaikkein arvokkaimmille tuotteille: mm. korukaupoille, asesepille, ja kristallikauppiaille.

Sandal Bedesten toimi etupäässä silkkikaupan keskuksena, mutta sieltä pystyi ostamaan myös valikoiman muita tuotteita.

Basaarin kohokohtiin kokonaisuutena kuuluivat historiallisesti myös sen kenkämarkkina (Pabuççular Pazarı) tuhansine värikkäine kenkineen, mauste-ja yrttimarkkina (myöhemmin osana egyptiläistä basaaria), vanhojen kirjojen markkina, sekä käytettyjen tuotteiden markkina.

Tällainen basaarin organisointi katosi kuitenkin vähitellen, vaikka samankaltaisia kauppoja löytyy edelleen tiettyjen Suuren basaarin katujen varsilta:

Korukauppiaat ja kultaketjujen myyjät -Kalpakcılar Caddesi
Kultaketjukauppiaat – Kuyumcular Carsısı
Huonekalukauppiaat – Divrikli Caddesi
Mattokauppiaat – Sahaflar Caddesi
Nahkatuotteiden kauppiaat – Perdahçılar Caddesi
Nahka-ja vapaa-ajanvaatteiden kauppiaat – Bit Pazarı

Yksi syy kauppiaille keskittyä tietyille kaduille oli myös ympäröivien tuttujen myyjien tuoma lisäturva varkauksia, tulipaloja, ja mellakointeja vastaan.

Basaarin portit suljettiin aina yöksi, ja paikkaa pitivät silmillä ja partioivat sen alkutaipaleelta saakka kauppiaiden kiltojen palkkaamat vartijat.

Päästäkseen sisätiloihin yön tunteina vierailija joutui esittämään tähän oikeuttavan keisarillisen ediktin.

Ainoa Suuren basaarin virallinen yöaukiolo tapahtui sulttaani Abdülazizin Egyptistä paluun kunniaksi, hänen ratsastaessaan yövalaistuksessa olleen markkinapaikan läpi hurraavan kaupungin väestön kannustamana.

Huolimatta Suuren basaarin edustamasta suunnattoman suuresta varallisuudesta aina 1800-luvulle saakka, varkaudet olivat äärimmäisen harvinaisia tapauksia.

Kaikkein tärkein varkaus tapahtui vuonna 1591, kun 30 000 kultakolikkoa ryövättiin vanhan bedestenin tiloista.

Basaari pysyi suljettuna kahden viikon ryöstön tutkinnan ajan, kunnes rahat löydettiin nuoren myskiä myyneen persialaisen kotoa, piilotettuna lattiamattojen alle.

Kauppapaikan myynnin etiikka aina Tanzimat periodille (1800-luvulle) saakka oli varsin erilainen moderniin verrattuna: kauppaa kuvasivat välinpitämättömyys voitosta, kateellisuuden puute muita kauppiaita kohtaan, sekä samojen hintojen käyttö kilpailevien myyjien kesken.

Näiden tapojen taustalta löytyy toisaalta Islam-uskon etiikka, mutta myös kauppiaiden kiltajärjestelmän mukanaan tuoma sosiaalinen turvaverkko.

Länsimaistumisen myötä Ottomaanien valtakuntaan nämä tavat muuttuivat modernista kaupankäynnistä tutumpiin periaatteisiin.

Omalaatuiset kauppiastavat toivat Suuren basaarin myös länsimaisen kirjallisuuden piiriin, etenkin sen romanttisen kirjallisuuden aiheiksi.

1800-lukulaiset kirjailijat, kuten Edmondo De Amicis ja Théophile Gautier, ovat edelleen yksi lähteistä tuon ajan basaarielämän kuvauksille.

Ottomaanien valtakunnan ajan erikoisuuksiin Suuren basaarin suhteen kuului myös ravintoloiden puuttuminen.

Tämä johtui osittain naisten poissaolo sosiaalisesta elämästä ja turkkilaisen yhteiskunnan paimentolaisperinteet, joihin ei kuulunut mukaan ravintolan konsepti.

Ravintoloiden sijasta kauppiaat toivat basaariin mukanaan omat eväänsä lounaslaatikossa nimeltään sefertas.

Kauppiaat ja basaarissa kävijät pystyivät kuitenkin ostamaan tiloista yksinkertaisia aterioita (kuten doner kebab ja tavuk göğsü) sekä turkkilaista kahvia.

Näitä yksinkertaisia ruokia valmistivat ja möivät katujen keskelle sijoitetut kioskit.

Tunnetuin näistä kioskeista on edelleen olemassaoleva (muttei toiminnassa oleva) kioski Halıcılar Caddesin ja Acı Çesme Caddesin risteyksessä.

Paikkaan liittyvän legendan mukaan jopa sulttaani Mahmut II tuli paikalle valepuvussa, syömään kioskin kuuluisia vanukkaita.

Basaari oli Ottomaanien periodilla kaupungin sosiaalisen elämän keskus, jossa istanbulilaiset saattoivat tavata toisiaan.

Markkinapaikka edusti Ottomaanien kaudella ainoata paikkaa kaupungissa, johon naispuoliset asukkaat saattoivat mennä suhteellisen helposti, jonka lisäksi – erityisesti Tanzimat periodista eteenpäin – se oli myös ainoa paikka, jossa tavallinen kaupungin asukas saattoi satunnaisesti tavata haaremin ja hovin jäseniä.

Basaarin kauppiaat olivat organisoituneita kiltoihin, ja uusia kiltoja muodostui vain, jos saman alan kauppiaita oli riittävästi edustettuina markkinapaikan alueella.

Kun tämä kiltajärjestelmä oli tietylle kaupan alalle muodostettu, se loi basaariin monopolin, jäädyttäen sekä alueen kauppojen että kauppiaiden lukumäärän.

Kauppias pääsi tälläiseen kiltaan mukaan vain poismenneen jäsenen jälkeläisenä, tai maksamalla sopivan summan jäsenelle, joka halusi jäädä eläkkeelle.

Kiltaa johti julkinen virkamies, jota kutsuttiin nimellä Kethüda. Kethüdan toimialaan kuuluivat muun muassa hintojen fikseeraus ja verotus.

Hänen palkkansa tuli killan jäsenistöltä, mutta virkaansa hänet nimitti maantieteellisestä toimialueesta vastannut Kadı (Ottomaanien valtakunnan virkamies).

Kethüda toimi tehtävässään yhdessä killan jäsenistöä edustaneen henkilön kanssa, jota kutsuttiin Yiğitbaşı -nimellä.

Näitä kahta virkamiestä neuvoivat toiminnassaan kokeneista kauppiaista koostuneet neuvostot kokouksineen.

Rinnakkaisesti kiltojen kanssa Suuressa basaarissa otimi myös puhtaasti uskonnollisia organisaatioita, joiden jäsenistö tapasi Dervish luostareissa ja jotka vastasivat markkinapaikan uskonnollisista toiminnoista.

Uskonnollisista järjestöistä tuli ajan myötä vähenevässä määrin tärkeä osa Suuren basaarin elämää, johtuen muun muassa kreikkalaisten, armenialaisten, ja juutalaisten kauppiaiden lisääntyneestä vaikutusvallasta paikan toiminnassa.

Kukin kilta omasi finanssiosaston, joka keräsi jäsenistöltään kuukausittain jäsenmaksun, vastaten myös tarvittaessa kunkin killan jäsenen taloudellisiin tarpeisiin tuellaan.

Kauppiaskiltojen merkitys katosi etenkin Tanzimat periodin myötä, ja ne lopetettiin kokonaisuudessaan vuonna 1913. Ne korvattiin tuolloin Basaarin kauppiaiden yhdistyksellä.

Nykyään näitä yhdistyksiä on useampiakin, eikä yksikään niistä edusta kaikkia Suuressa basaarissa myyviä kauppiaita.