Maarianhaminan lentokenttä

Maarianhaminan lentokenttä (IATA-koodi: MHQ) sijaitsee noin 3 kilometrin päässä Maarianhaminan keskustasta pohjoiseen, Jomalan kunnan puitteissa.

Vuonna 1937 rakennettua, koko Ahvenanmaata palvelevaa lentoasemaa käyttää vuosittain yli 52 000 matkustajaa.

Maarianhaminan lentokenttä

Lentokentän kokonaisuuteen kuuluu matkustajaterminaali sekä yksi, 1903 metriä pitkä kiitorata.

Kentän historia säännöllisen lentoliikenteen suhteen alkoi vuonna 1940, ja matkustajamäärien kasvaessa paikka sai pysäköintialueen ja lentoasemalle johtavan tulotien 1960-luvulla.

Maarianhaminan kentän toiminta on ollut historiansa aikana menestyksekästä, josta osoituksena muun muassa paikan valinta Finavian toimesta vuoden lentoasemaksi vuonna 2009.

Oheispalveluina lentokentällä on mm. Mariehamn Duty Free Shop, verovapaita ostoksia varten.

Myymälän valikoimat koostuvat etenkin alkoholi- ja tupakkatuotteista, makeisista, elintarvikkeista, koruista, sekä paikallisista, Ahvenanmaan paikallisista erikoisuuksista.

Muita oheispalveluita ovat AV-välinein varusteltu kokoustila (maksimissaan 12 henkilön kokouksiin), lastenhoitopöytä, postilaatikko, ja ilmainen langaton (wifi) internet-yhteys, jonka käyttöön ei tarvita erillisiä salasanoja tai tunnuksia.

Huomaa, että lentoasemalla ei ole käytössä pankkiautomaattia.

Maarianhaminan lentoasemaa käyttävät lentoyhtiöt ja lentokohteet

Air Åland: Helsinki, Tukholma
Turku Air: Turku
Flybe Nordic: Helsinki

Maakuljetukset

Lentoasema löytyy Jomalan kunnasta, noin kolmen kilometrin ajomatkan päässä Maarianhaminan kaupungin ydinkeskustasta.

Mikäli tulet paikan päälle omalla autollasi, tarjolla on kätevästi ilmaisia pysäköintipaikkoja suoraan terminaalin edustalla.

Jatkoyhteyksiä, paikallisliikennettä (busseja ja lauttoja) eri puolille Ahvenanmaata hoitaa Ålandstrafiken (www.alandstrafiken.ax).