Pyhän Markuksen kellotorni

Pyhän Markuksen kellotorni (italiaksi “Campanile di San Marco“) on Pyhän Markuksen kirkon yhteydestä löytyvä kellotorni, Venetsian Piazza San Marcolla.

Vapaasti seisova kellotorni, joka on kooltaan 98,6 metriä korkea ja sijaitsee Pyhän Markuksen torin kulmassa, on myös yksi tunnistetuimmista Venetsian symboleista ja maamerkeistä.

Kellotorni omaa yksinkertaisen ulkomuodon, jossa suurimman osan sen massasta muodostaa uurrettu neliöinen tiilivarsi, joka on 12 metriä leveä ja 50 metriä korkea.

Kellotornin tiilivarren huipulla on loggia, joka sisältää viisi kirkonkelloa. Loggian yläpuolelta löytyy kuutio, jossa julkisivuina ovat vuorotellen kuvaelmat Pyhän Markuksen leijonasta ja naishahmoisesta “la Giustizia” allegoriasta Venetsian kaupungille.

Aivan Campanilen huipulle yltää kuution yläpuolelle sijoitettu pyramidin muotoinen torninhuippu, jonka kärjessä on kultainen arkkienkeli Gabrielin muotoinen tuuliviiri.

Pyhän Markuksen kellotorni

Alkuperäisen tornin rakentaminen alkoi 800-luvun kuluessa, Pietro Tribunon hallinta-aikana, ja toteutettiin antiikin Rooman aikaisille perustuksille.

Tämä versio tornista toimi sekä vartiotornina että majakkana viereistä satamaa varten, joka tuolloin vei suuren osan tänä päivänä Piazzetta nimisestä alueesta Venetsian keskustaa.

Rakennustyöt valmistuivat 1100-luvulla, Domenico Morosinin ollessa vallassa, Forlìssa sijaitseva Pyhän Mercurialen Campanile esikuvana.

Tämä versio tornista vaurioitui pahoin vuoden 1489 tulipalossa, joka tuhosi mm. tuolloisen puisen torninhuipun. Lisää vaurioita rakenne kärsi maaliskuun 1511 maanjäristyksessä.

Näiden tuhojen jälleenrakennus toi Campanileen sen nykyisen muotonsa. Jälleenrakennus toteutettiin ensin arkkitehti Giorgio Spaventon aloitteesta, sitten Bartolomeo Bonin ohjauksessa, lisäten torniin sen marmorisen kellotapulin, ullakon (johon sijoitettiin Pyhän Markuksen leijonapatsas), sekä kultametallilevyinen torninhuippu.

Nämä työt valmistuivat 6. heinäkuuta 1513, viimeisenä lisäyksenä tuona päivänä ollesssa torninhuipun kultainen, arkkienkeli Gabrielia esittävä tuuliviiri.

Kellotornin moderni rakenne on peräisin vuoden 1912 jälleenrakennuksesta (joka tehtiin identtisenä vuoden 1513 suunnitelmiin), tornin vuoden 1902 romahduksen jälkeen.

Campanilen jalustan viereinen rakenne on Sansovinon suunnittelema loggetta vuodelta 1549, joka jälleenrakennettiin myös vuoteen 1912 kestäneissä rakennustöissä.

Torni kärsi tulipaloista myös tämän jälkeen, ja restaurointeihin osallistui aikanaan myös kuuluisia arkkitehtejä, kuten Baldassarre Longhena vuonna 1653. Tulipalot saatiin kuriin vuoden 1776 myötä, kun kellotornin huipulle sijoitettiin ukkosenjohdatin.

Kukin Pyhän Markuksen kellotornin viidestä kirkonkellosta omaa erikoistarkoituksen:

  • “Renghiera” (joka tunnetaan myös nimellä “Maleficio”) ilmoitti teloitukset,
  • “Mezza Terza” julisti senaatin istunnot,
  • “Nona” soitti keskipäivän hetken,
  • “Trottiera” kutsui Maggior Consiglion jäsenet neuvoston kokouksiin, ja
  • “Marangona”, suurin kirkonkelloista, merkkasi soinnillaan työpäivän aloitusta ja päättymistä.

Pyhän Markuksen Campanile on ollut historiansa aikana monien tapahtumien keskipiste, kuuluisimpana kenties Galileo Galilein tekemä teleskooppi-demonstraatio tornin huipulla Doge Antonio Priulille, 21. elokuuta 1609.