Santa Maria della Salute

Venetsian Santa Maria della Salute kirkko, joka paikallisesti tunnetaan nimellä “Salute”, sijaitsee Dorsoduron kaupunginosassa kaupunkia.

Kirkko, joka on yksi kaupungin tärkeimmistä roomalaiskatolisen uskonnon basilika kirkoista, löytyy kapealta osalta maata Grande Canale kanaalin ja Bacino di San Marcon välisellä alueella.

Salute kuuluu Gesuatin seurakuntaan, ja se on kaupungin myöhäisin niin sanotuista votiivikirkoista.

Vuonna 1630 Venetsia joutui poikkeuksellisen tuhoisan ruttoepidemian kouriin. Votiivina kaupungin pääsemistä eroon tästä kulkutautina, Venetsian tasavalta vannoi rakennuttavansa ja omistavansa kirkon neitsyt Marialle (Santa Maria).

Kirkko suunniteltiin tuolloin muodissa olleeseen barokkityyliin Baldassare Longhenan suunnitelmista, joka oli opiskellut arkkitehdiksi Vincenzo Scamozzin opissa.

Rakennustyöt alkoivat Longhenan piirrustusten pohjalta vuoden 1631 kuluessa. Kirkon rakentamisen taustoista kertovat useat sen sisätiloista löytyvät taideteokset viitteineen mustaan kuolemaan.

Valmistuessaan Saluten kupoli toi tärkeän lisän Venetsian kaupunkisiluettiin, ja pian siitä tuli yksi tärkeimmistä maamerkeistä, inspiroiden taiteilijoita kuten Canaletto, J. M. W. Turner, John Singer Sargent, ja Francesco Guardi.

Santa Maria della Salute

Rakenteena Salute on valtavankokoinen, kahdeksankulmainen kaksikupolinen rakennus, josta löytyy takaa kaksi viehättävää kellotornia. Kirkko on tehty noin miljoonan puupaalun avulla luodun tasanteen päälle, istrialaisesta kivestä ja marmorinosta (marmoripölyllä päällystetyistä tiileistä).

Saluten päätykolmion huipulta löytyy patsas neitsyt Marialle, ja muutoin julkisivua koristavat patsaat muun muassa Pyhälle Yrjölle, Pyhälle Theodorelle, evankelistoille, profeetoille, kuin myös patsasteos “Judit Holoferneen pään kanssa”.

Santa Maria della Salute – sisätilat

Vaikka kirkko tunnetaankin sen rikkaasta julkisivustaan ja poikkeuksellisen upeasta sijainnistaan, myös Saluten sisätilat ovat hienoudessaan merkittävät.

Kahdeksankulmainen kirkko, huolimatta siitä, että se on rakennettu klassisten periaatteiden mukaisesti, on ottanut paljon vaikutteita bysanttilaisesta kirkkosuunnittelusta, mukaanlukien San Vitalen basilikasta.

Sisätilojen arkkitehtuurillisia elementtejä viitoittavat käytettyjen materiaalien väriskaalat, ja keskilaiva, pyhimyksiä sisältävine reunakaiteineen, on kirkolle täysin omalaatuinen designinsa.

Salutesta löytyy neitsyt Mariaan viittaavaa symboliikkaa kaikilta kulmilta: suuri kupoli viittaa hänen kruunuunsa, luolamainen sisätila hänen kohtuunsa, ja kahdeksan osiota hänen symbolisen tähtensä kahdeksaan kärkeen.

Sisätilat ovat muodoltaan kahdeksankulmaiset, jossa kahdeksan kappelia säteilevät ulkoisille riveille. Pääsisääntulosta oikealle olevat kolme alttaria on sisustettu kuvaelmin neitsyt Marian elämästä, jotka ovat Luca Giordanon käsialaa.

Kolmas alttari sisäänkäynnistä vasemmalle sisältää puolestaan Titianin maalauksen “Pyhän hengen laskeutuminen”.

Titian: Pyhän hengen laskeutuminen

Kirkon barokkialttarin kokoonpano, jonka on suunnitellut Longhena itse, pitää sisällään ikonisen bysanttilaisen Madonna ja lapsi teoksen, joka tunnetaan nimellä “Panagia Mesopantitissa”, 1100-1300 lukujen tuntumasta.

Panagia Mesopantitissa

Tintoretton toimitti kirkon suureen sakastiin työn “Häät Canassa”, johon sisältyy taiteilijan omakuva. Kirkkoon töitä toimittaneista taiteijoista eniten esillä oleva taiteilija on kuitenkin Titian, jonka käsialaa ovat mm. sakastin alttaritaideteos sekä useat kirkon kattotaideteoksista, kuten teos “David ja Goljatti”

Festa della Salute juhlat

Jokaisen vuoden marraskuun 21. päivä Venetsian kaupungin työläiset rakentavat ponttoonisillan yli Grande Canalen San Marcon kaupunginosasta Salute kirkolle.

Basilican massiivisen kokoiset pääovet aukaistaan ja venetsialaiset kävelevät kanaalin yli osoittamaan kunnioituksensa neitsyt Marialle osana kaupungin rutosta vapautumisen juhlaa, Festa della Salutea.

Saman juhlan osana Venetsian gondolierit tuovat aironsa kirkolle papin siunattavaksi, joka lausuu siunauksensa kirkon rappusilta käsin.

Saapuminen Santa Maria della Salute kirkolle

Kirkko sijaitsee vastakkaisella puolella Grande Canale kanaalia Pyhän Markuksen torilta, lähellä Dorsaduro kaupunginosan kolmikulmaista kärkeä.

Salut on helppo sisällyttää esimerkiksi käyntiin Accademia taidegalleriassa tai Peggy Guggenheim Collection taidemuseossa, sillä se sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä näistä kummastakin.

Vaporetto vesibusseja käyttäen pääset aivan linjalla nro 1 aivan läheiselle Salute pysäkille saakka, joka on asemana Santa Maria del Giglio ja San Marco pysäkkien välillä.

Vaihtoehtoisesti voit ottaa myös halvan traghettokyydin yli Grande Canalen Campo del Traghettolta, San Marcon kaupunginosasta, kävellen Dorsaduron puoleiselta laiturilta kirkolle.