Tallinnan Charles Leroux muistomerkki

Charles Leroux muistomerkki on monumentti ranskalais-amerikkalaiselle ilmailu-alan pioneerille, joka kuoli Tallinnassa pidetyn lentonäytöksen yhteydessä syyskuussa 1889.

Leroux oli ilmailijana spesialisti kuumailmapalloista tehtyjen laskuvarjolla hyppyjen suhteen, viimeisen, kuolemaan johtaneen hypyn päättyessä monumenttia lähellä olevalle osalle Piritan lahtea.

Charles Leroux muistomerkki TallinnaCharles syntyi vuonna 1857, asui Yhdysvalloissa Waterburyn kaupungissa Connecticutissa, ja sai elinaikanaan maailmanlaajuista mainetta huimapäisistä laskuvarjohypyistään.

Hän esiintyi ennen kohtalokasta hyppyään vuonna 1889 myös mm. Pietarissa sekä Tartossa (6. ja 8. syyskuuta).

Syyskuun 12, 1889, Leroux nousi näytöstä varten paikalle tuodulla kuumailmapallolla Maarjamäen kaupunginosan ylle, valmiina tekemään uransa 239. laskuvarjohypyn.

Tuona päivänä puhaltaneet kovat tuulet kuljettivat hänet varjoineen kuitenkin pois reitiltään, merelle päin, ja Leroux hukkui Piritan lahdelle laskeutumisensa myötä.

Hänen ruumiinsa löydettiin kahden päivän etsintöjen jälkeen, ja Charles haudattiin Tallinnan Koplin hautuumaalle syyskuun 21.

Hänen Koplin hautuukivestään löytyi viite Lerouxin uraan ilmailu-alan pioneerina, kuvaus laskuvarjosta laskeutumassa kuumailmapallosta.

Tätä hautaa ei ole enää tosin olemassa, sillä Koplin hautuumaa tuhottiin Viron neuvostomiehittäjien toimesta vuosina 1950–1951, ja alue on nykyisin julkinen puisto.

Charles Leroux monumentti pystytettiin tämän kohtalokkaan tapahtuman 100-vuotispäivänä, vuonna 1989.

Muistomerkki, jonka on toteuttanut kuvanveistäjä Mati Karmin ja joka on 11,5 metrin korkuinen teos, sisältää ranskankielisen omistuskirjoituksen:

“A la mémoire de l’aéronaute Charles Leroux qui périt dans la baie de Tallinn le 12 Septembre 1889”

(suomennettuna) “Kuumailmapalloilija Charles Lerouxin muistolle, joka menehtyi Tallinnan lahdella 12. syyskuuta 1889”

Charles Leroux muistomerkki
Pirita tee 100
12012 Tallinna

Charles Leroux

Charles LerouxCharles Leroux (1856-1889) oli amerikkalainen ilmailu-alan pioneeri, kuumailmapalloilija, ja laskuvarjohyppääjä.

Hän kuoli 239. hyppynsä aikana, laskeuduttuaan veteen Tallinnan lahden alueella Tallinnaa (joka toimi tuolloin vielä nimellä Reval).

Hänen muistolleen on nykyisin (vuodesta 1989) olemassa monumentti Pirita-tien varrella, lähellä Maarjamäen kaupunginosaa.

Leroux syntyi amerikkalaisessa Waterburyn kaupungissa, Connecticutin osavaltiossa Yhdysvaltoja.

Hän tuli Eurooppaan vuonna 1889 esitelläkseen taitojaan sekä kuumailmapallojen lentämisen että niistä laskuvarjolla hyppäämisen suhteen.

Ennen Virossa tapahtuneita esiintymisiä hänen Euroopan kiertueeseensa kuuluivat hyppyesitykset Saksassa (Berliini ja Bremen) sekä Venäjä (Moskova ja Pietari).

Charles Leroux lentolehtinenLarouxin Euroopan kiertueen oli määrä päättyä Tallinnaan.

Tallinnan laskuvarjohyppy, joka alunperin oli suunniteltu tehtäväksi syyskuun 10., jouduttiin lykkäämään kahdella päivällä voimakkaiden tuulien vuoksi.

Syyskuun 12. sää osoitti kuitenkin vain vähän parannusta, vaihtelevien tuuliolosuhteiden tuodessa ajoittain mukanaan myös tihkuista vesisadetta.

Kiivaan managerinsa kanssa asiasta tehdyn väittelyn jälkeen Leroux päätti kuitenkin tehdä hypyn, sääoloista huolimatta.

Kuumailmapallo täytettiin valaistuskaasulla, jonka toimitti paikallinen kaasutehdas, ja pallo nousi ilmaan klo 17 Harjumägi-alueelta, pienen kumpareen päältä lähellä keskustaa.

Voimakkaat tuulet ottivat kuumailmapallon haltuunsa välittömästi, ajaen sen nopeasti kohti Tallinnan lahtea.

Viimeisten kaupungin merenrannan talojen kohdalla Leroux pudottautui ilmaan kuumailmapallon osana olleelta istuimeltaan, alkaen laskeutua kohti maata täysin avautuneen varjon alla.

Tuulet kuitenkin ravistelivat laskuvarjoa voimakkaasti, ajaen Charlesin yhä kauemmas merelle.

Noin 2-kilometrin päässä rannalta voimakkaasti puolelta toiselle heilunut laskuvarjo matkustajineen putosi mereen.

Leroux ei tehnyt yritystä irtautua laskuvarjosta, ja hän katosikin lähes välittömästi veden alle. Tosin osa tilanteen silminnäkijöistä arveli nähneensä hänen nousseen pintaan kerran tai muutaman kerran.

Laskuvarjohyppyä varten ei oltu tehty minkäänlaisia turvallisuus-varotoimia, ja onnettomuuspaikalle noin 10 minuuttia myöhemmin saapuneet pelastusveneet eivät löytäneet jälkeäkään kuumailmapalloilijasta.

Charles Leroux TallinnaKesti kaksi päivää ennenkuin Lerouxin ruumis löydettiin paikallisten asukkaiden toimesta. Onnettomuutta tutkineen lääketieteellisen lautakunnan mukaan hän oli kuollut hukkumalla.

Ilmailu-alan edelläkävijänä Charles Leroux oli sydämeltään keksijä, joka työskenteli väsymättä kuumailmapallonsa ja laskuvarjonsa parantelemiseksi.

Tallinnan kohtalokkaalla performanssilla oli myös positiivisia vaikutuksia, sillä se nosti maan yleistä mielenkiintoa ilmailua kohtaan, tuoden alalle useita nuoria miehiä, joiden unelmat olivat samansuuntaisia Lerouxin tavoitteiden kanssa.

Virolaiset urheilulentäjät ovat kautta aikain kunnioittaneet Lerouxin karismaattista roolia ilmailun historiassa, pitäen hänen muistonsa vaalimista yhtenä kunniatehtävänään.

Charles Leroux haudattiin Koplin hautuumaalle, Tallinnaan.