Tallinnan puistot

Tallinnan alueelta löytyy 50 erilaisen puiston valikoima, ja osa niistä on aivan ydinkeskustan sekä vanhankaupungin tuntumassa.

Näihin puistoihin kuuluu kuuluisa Tornien aukio panoramisine näkymineen kaupungin keskiaikaiseen puolustusmuuriin.

Tornien aukio Tallinnassa

Läheltä Tornien aukiota löytyy myös Shnellilampi (osana Toompark puistoa), pitkulainen vallihauta, joka toimii kotina suurelle osalle vanhankaupungin ankkoja.

Kaupungin suurin ja kansainvälisesti tunnetuin puisto on kuitenkin Kadriorg, laaja alue kävelyväyliä, hoidettuja puutarhoja, sekä suihkulähteitä, keskipisteenään Pietari Suuren rakennuttama barokkipalatsi.

Cederhelmin puisto
Mooni, Endla, Mooni 30 D
10615 Tallinna

Cederhelmin puisto oli alunperin osa 1700-lukulaista kesäkartanotaloa nimeltään Cederhilms Höfchen.

Tältä periodilta jäljellä ovat vielä puiston itäiseltä puolelta löytyvä tammipuinen lehtikuja sekä kartanon hedelmätarha.

Alueelta löytyy myös kävelyväyliä, koripallokenttä, sekä lasten leikkikenttä.

Charlottentalin puisto
Lilleküla, Mustamäe tee, Liimi tn
10621 Tallinna

Charlottentalin kesäkartanon jäänteiden luona sijaitsee kohdetta aikanaan ympäröinyt kartanopuisto.

Tämä talo, samaan tapaan alueen muiden kartanotalojen tapaan, on saanut nimensä entisen omistajansa vaimon tai tyttären mukaan.

Tanskalaisen kuninkaan puutarha
Lühike jalg 9a
10130 Tallinna

Toompeanmäen rinteillä, kaupunginmuurin ja alakaupungin välisellä osalla, löytyy puutarhamainen kohta, joka on myös legendaarinen Tanskan lipun syntymäpaikka.

Tätä rentouttavaa paikkaa kutsutaan tanskalaisen kuninkaan puutarhaksi koska tämä on oletettavasti kohta, jossa Tanskan kuningas Valdemar II joukkoineen valmistautui valloittamaan Toompean vuonna 1219.

Mikä tärkeämpää, hyvin tunnetun virolaisen ja tanskalaisen legendan mukaan Tanskan lippu, “Dannebrog”, sai alkunsa juuri tältä aukiolta.

Tarinan mukaan Valdemarin joukot olivat häviämässä taistelua virolaisia vastaan, kun yhtäkkiä taivaat aukenivat ja ilmoista laskeutui punainen lippu valkoisella ristillä.

Tanskalaiset ottivat tämän pyhänä merkkinä, joka kannusti heidät taistelussa lopulta voittoon.

Nykyään puutarha on paikka, jonne paikalliset tulevat kunnioittamaan Tanskan roolia Viron historiassa.

Puolivälissä portaita alas kohti Rüütli-katua voit nähdä rautamiekan ja kilven tanskalaisella ristillä. Perinnettä kunnioitetaan lisäksi jokakesäisellä Dannebrog-päivällä.

Duntenin puisto
Nõmme tee 107
11316 Tallinna

Puisto perustettiin entisen Dunten kesäkartanon maille.

Limetti-ja hevoskastanjoiden lehtikujan varrelta löytyy lasten leikkikenttiä sekä avoimia tiloja koirien kanssa leikkimiseen.

Viron ulkoilmamuseo
Vabaõhumuuseumi tee 12
13521 Tallinna

Viron ulkoilmamuseo tuulimylly Tallinna

Tämä museo tarjoaa sinulle mahdollisuuden matkustaa takaisin ajassa, Viron historialliselle maaseudulle.

Laaja, metsäinen puisto on täynnä olkikattoisia, 1700-1900-lukulaisia maalaisrakennuksia, tuulimyllyjä, sisältäen useita kohokohtia, kuten puisen kappelin ja kyläkoulun, paikan henkilöstön esittäessä kuinka ihmiset elivät ja työskentelivät menneinä aikoina.

Vierailijat voivat ostaa käsityöläistuotteita ja kokeilla perinteisiä virolaisia ruokia, joita on katettuna museon kylätavernassa.

Museo, joka sijaitsee kiireisimmän ydinkeskustan ulkopuolella, Rocca al Maren alueella, on ideaali paikka etenkin perheille viettää piknik-hetkeä maaseutumaisessa rauhassa, vastapainona kaupunkilaiselämälle.

Ulkoilmamuseossa järjestetään usein hauskoja perheille suunnattuja markkinoita, joissa paikallisia perinteitä annetaan eteenpäin nuoremmille sukupolville erilaisten pelien, laulujen, ja tanssien kautta.

Falgin puisto
Toompuiestee, Wismari, A.Adamsoni
10136 Tallinna

Falgin puiston keskustasta löytyi aikoinaan lampi, joka kuului paikalla asuneelle värjärille.

Toompean killan oltermanni Hans Heinrich Falck osti maan, täytätti lammen, ja istutti tontille joukon puita.

Vuonna 1868 Falck antoi puiston Toompean killalle ehdoilla, että puiston tulisi pysyä yleisölle avoimena paikkana, ja että se tulisi pitää hyvässä kunnossa.

Vuodesta 1860 lähtien puisto on toiminut kotina useille vapaa-ajan viihdykkeille ja teemapuistoille.

Nykyään puisto on peruskorjattu hyvään kuntoon, sisältäen suihkulähteen nimeltään “Ympyrä virtaavalle vedelle”.

Glehnin puisto
Tähetorni, Vääna, Trummi
11611 Tallinna

Glehnin puisto on peräisin 1800-luvun lopulta, jolloin Jälgimäen kartanonherra, Nikolai von Glehn, muutti Nõmmen seudulle.

Vuonna 1886 valmistui puiston keskiaikaisen ritarin linnan tyylinen rakennus, jota nykyisin kutsutaan nimellä Glehnin linna, ja jonka suunnitteli Nikolai von Glehn itse.

Hän hautasi suosikkihevosensa linnan edustalle, sekä rakennutti kohdalle vielä obeliskin.

Linnan sivustalle hän lisäsi palmutalon kahdella pienellä altaalla.

Puistosta löytyy kohokohtina myös Kalevipoeg-patsas, lohikäärmepatsas, sekä näköalatorni.

Paikan restaurointityöt alkoivat vuonna 1966, mutta niitä ei ole saatu vielä päätökseensä.

Glehnin hautausmaa
Lossi, Trummi, Lossi 13
12616 Tallinna

Glehnin hautausmaa Tallinna

Nikolai von Glehn perusti hautausmaa vuonna 1896 sen jälkeen, kun hänen vaimonsa Carolina Henriette Marie von Glehn menehtyi.

Myöhemmin myös hänen poikansa Manfredin lapset, Barbara, Maria, ja Ulrich haudattiin samalle hautausmaalle.

Glehn itse halusi tulla haudatuksi tänne, mutta elämä vei hänet Brasiliaan, jossa hän kuoli ratsastusonnettomuudessa vuonna 1923.

Neuvosto-aikana hautausmaa tuhottiin, mutta vuonna 2005 se jälleenrakennettiin, lähes alkuperäiseen olomuotoonsa.

Tuolloin mm. puiston lammet puhdistettiin, sillat rakennettiin uudelleen, sekä puistoon luotiin kävelyväyliä.

Harjumägi
Komandandi tee, Vapaudenaukio
10130 Tallinna

Harjumägi – Harjuportin ja Ingerbastionin mäki oli aina 1800-luvulle saakka vaikeapääsyistä puisto-aluetta.

Komandandi-kadun valmistuminen paransi pääsyä puistoon kuitenkin huomattavasti.

Vuodesta 1887 puistossa on toiminut erilaisia ulkoilmakahviloita ja muita vapaa-ajanviihdykkeitä.

Nykyään Harjumägi tarjoaa upeat näkymät jälleenrakennetulle Vapaudenaukiolle ja sen Viron itsenäisyyssodan muistomerkille, joka valmistui vuonna 2009.

Renovoitu Vapaudenaukio on suosittu kohtaamispaikka paikallisille, jossa usein järjestetään erilaisia tapahtumia.

Hirvepark
Falgi tee, Toompea, Wismari
10137 Tallinna

Hirvepark (Hirvipuisto), joka luotiin entisestä bastioneiden edustalla olleesta vallihaudasta, sai nimensä puistossa aina 1930-luvulle saakka eläneistä hirvieläimistä.

Hirvepark ei juurikaan kärsinyt vaurioita toisen maailmansodan aikana, ja se onkin säilyttänyt upean puulatvastoisen lehväkatoksensa.

1980-luvun loppupuolella, Laulavan vallankumouksen aikoihin, puisto toimi julkisten kokousten pitopaikkana, inspiroiden maan itsenäistymisen Neuvostoliitosta ja muuttaen kansakunnan historian.

Kadriorgin puiston japanilainen puutarha
Kadriorg
10127 Tallinna

Kadriorgin puiston japanilainen puutarha Tallinna

Vuonna 2011 Kadriorgin puisto sai suurenmoisen lisäyksen, japanilaisen puutarhan muodossa.

Puutarhan suunnitteli kuuluisa japanilainen maisemasuunnittelija, Masao Sone.

Kadriorgin puiston koilliskulman luonnollinen maisema korkeine puineen ja raskaine kivineen soveltuu erinomaisesti japanilaisen puutarhan käyttöön.

Puutarhan kasvisto on valittu soveltumaan Viron Japania (keskimäärin) kylmempään ilmastoon.

Keväällä puutarhaa värittävät sen kirsikkapuut ja alppiruusut, kesällä muun muassa iirikset, kun taas syksy tuo mukanaan puutarhan punaiset, oranssit, keltaiset, ja ruskeat kauden värit.

Kyseessä on myös seudun suurikokoisin julkinen alppiruusutarha.

Kivet näyttelevät keskeistä roolia Tallinnan japanilaisen puutarhan olemuksessa.

Maisemasuunnittelija Sone ihastui Tallinnan vanhanakaupungin mukalakivisiin katuihin, ja tämä inspiroi suuren osan puutarhan osana olevista kivistä.

Tyyliltään Kadriorgin japanilainen puutarha on ns. teepuutarha.

Japanissa kukin puutarha kertoo tarinan, ja Tallinnan versio kertoo tarinan siitä tiestä, jonka ihmiset matkaavat läpi elämän.

J. Sütiste kadun metsäpuisto
Sütiste tee, Piiri, Ehitajate tee
13411 Tallinna

Sütiste-metsä on puistoalue osana Tallinnan Mustamäen kaupunginosaa, kuuluen lisäksi Nõmme-Mustamäen maisemalliseen suojelualueeseen.

Sütisten metsäkköistä maisemaa muovaavat Mustamäen rinne, tasoitettu maaperä, sekä tuulen muodostamat hiekkadyynit.

Itäiseltä puolelta Sütisten metsäpuistoa löytyy viimeinen jäljelläoleva Tondin hiekkakaivanto.

Jüriöö-puisto
Peterburi tee
11415 Tallinna

Jüriöö park Tallinna

Jüriöö-puisto (Yrjönyön puisto) perustettiin Tallinnan korkeimmalle kohdalle, Sõjamäen harjanteelle, 55-metriä merenpinnan yläpuolelle.

Toukokuun 14, 1343, Sõjamäellä (Sotilaan kukkulalla), nykyisellä Jüriöön puistolla, käytiin ratkaiseva taistelu Liivinmaan ritarikunnan johtajan Dreilebenin armeijan ja virolaisten välillä.

Tämän taistelun ja muiden maan itsenäisyystaisteluiden – 1918-1920 itsenäisyyssota sekä toinen maailmansota – kunniaksi puistoon on pystytetty miekkamonumentti sekä muistokivi kaatuneille.

Kadriorgin puisto
Roheline aas, J.Poska, Mäekalda, Narva mnt
10127 Tallinna

Kadriorgin puisto Tallinnassa

Tämä laaja, Kadriorgin palatsia ympäröivä puisto on ilman epäilystä kaupungin paras paikka rentouttaville kävelyille, lintujen ihailuun, ja elämän pohtimiseen.

Puisto luotiin vuonna 1718 osana palatsin maita, mutta se on aina ollut avoinna myös yleisölle.

Keväisin ja kesäisin voit ihailla puiston kauniita, hyvinhoidettuja puutarhoja ja kukkapenkkejä, vaikkakin suurin osa puistosta on säilyttänyt luonnollisen maisemansa, niittyineen ja metsikköineen.

Hyvä paikka aloittaa Kadriorgin kierros on sen suorakulmaisen Joutsenlammen luota (Weizenbergi-kadun varrelta), josta löytyy kokonaisuutena esimerkiksi suihkulähde, huvimaja, sekä lintuja.

Kävely täältä ylämäkeä pitkin johdattaa kukkapenkkien ohitse toisen suihkulähteen luokse, lähempänä KUMU taidemuseon päärakennusta.

Lähellä Joutsenlampea sijaitsee lisäksi useita Kadriorgin palatsin oheisrakennuksia, joista osa pitää sisällään kahviloita ja museoita.

Esimerkiksi palatsin pääporttia vastapäätä löytyy pienikokoinen vartiotalo, keittiörakennus, sekä jääkellari.

Näistä keittiörakennus pitää sisällään Mikkelin museon, joka esittelee vaikuttavaa kokoelmaa ulkomaista taidetta.

Kakumäen rannikkopuisto
Kakumäe
13516 Tallinna

Kakumäen alue on kuuluisa kauniista hiekkarannastaan, jota ympäröi 12:sta hehtaarin kokoinen rannikkopuisto.

Lisäksi vuonna 2007 alueelle luotiin kilometrin pituinen, valaistu terveyspolku, jonka varrelta löytyy urheiluvälineitä sekä puistonpenkkejä.

Puistoon sisältyy myös urheilukenttiä ja lasten leikkialueita.

Kalamajan puisto
Tööstuse, Kungla; Kungla 63
10415 Tallinna

Ensimmäiset historiankirjoista löytyvät kirjoitetut viitteet Kalamajan hautausmaasta löytyvät vuodelta 1561, jolloin paikalle haudattiin 2000 ruotsalaista sotilasta.

Hautausmaahan lisättiin vuonna 1780 porttitorni, joka on paikallaan edelleenkin.

1700-luvulla Kalamajan hautausmaa toimi hautauspaikkana sekä Pyhän Hengen että ruotsalaisen Pyhän Mikaelin seurakunnille.

Hautausmaa suljettiin 1950-luvun alussa, ja se jälleenrakennettiin puistoksi vuonna 1964.

Vuodesta 1993 saakka paikka on ollut luonnonsuojeltua aluetta.

Kanutin puutarha
Kanuti, Aia, Inseneri, Mere pst

Kanutin puutarha (Kanuti aed) oli 1800-luvulle saakka vedellä täytettyä vallihautaa.

Vuonna 1866 Tallinnan kaupunki kuitenkin vuokrasi alueen Kanutin killalle, jonka tavoitteena oli luoda tilaan kesäpuutarha.

1800-luvun loppua kohden useat kiertävät sirkukset pystyttivät telttansa juuri tämän puiston tiloihin, ja myöhemmin puutarhassa toimivat lisäksi huvipuisto sekä polkupyöränvuokraus.

Vuonna 2002 puutarhaan lisättiin monumentti F. Dostojevskille, ja vuonna 2008 paikka sai uuden suihkulähteen, Mare Mikofin veistosteoksen “Pojat sateenvarjon kanssa”.

Karjamaan puisto
Karjamaa 3
10416 Tallinna

Luoteeseen Kalamajalta, koilliseen Sitsistä, Koplin ja Tööstusen katujen väliseltä alueelta löytyy Karjamaan (suomeksi “laidun”) alue.

Karjamaa tunnetaan myös nimellä Sitsimägi (Sitsin mäki).

Puisto sisältää erilaisia rentoutumispaikkoja, leikkikenttiä lapsille, ja urheiluvälineillä varustettuja alueita aikuisille.

Valaistut, useilla penkeillä varustetut kävelyväylät johtavat puiston erilaisiin kulmiin paikan keskusaukiolta alkaen.

Maastosta löytyvät raskastekoiset puut on laitettu suojelun alaisiksi, ja niiden oheen on istutettu uusia puita sekä uutta nurmikkoa.

Komandandin puutarha
Toompea, Komandandi tee
10130 Tallinna

Komandandin puutarha (suomeksi “Komisarion puutarha”) sijaitsee Neitsyttornin ja Kiek in de Kök tornin välisellä viheralueella.

Kesäkauden läpi puutarha toimii jousiammuntakilpailujen pitopaikkana.

Koplin koivupuisto
Kopli, Pelguranna
11713 Tallinna

Koplin koivupuisto on metsäinen, suojeltu puistoalue, josta löytyy useita kävelyväyliä ja harjoittelutiloja.

Koplin hautausmaapuisto
Kopli 69C
11713 Tallinna

Koplin hautausmaa-puisto Tallinna

Koplin hautausmaa rakennettiin vuonna 1772, ja sen toimintavuosina satoja kaupungin sosiaalisen ja kulttuurielämän merkkihenkilöitä haudattiin tänne.

Vuoteen 1940 saakka tämä hyvin hoidettu hautausmaa oli suosittua kävelyaluetta.

Sotien jälkeen alue jäi unohduksiin, 1950 paikka suljettiin, ja sen hautakivet siirrettiin pois.

Vuonna 1993 Koplin hautausmaasta tuli luonnonsuojelualue, ja paikan kunnostamisen suurtyöt valmistuivat vuonna 2006.

Nykyään näiden korjaustöiden ansiosta aidattu puisto sisältää valaistuja kävelyväyliä sekä penkkejä, kuin myös leikkikaupungin lapsille.

Puiston keskuspisteenä löytyy vesiputous-muistomerkki.

Koplin hautausmaapuisto on avoinna päivittäin klo 7-22.

Kuvernöörin puutarha
Falgi tee, Toompea
10133 Tallinna

Kuberneriaed (suomeksi “Kuvernöörin puutarha”), joka tunnetaan myös nimellä Toompean linnan puutarha, rakennettiin alunperin luultavasti vuonna 1773, samalla kun entistä Toompean linnaa jälleenrakennettiin Viron provinssin hallituksen käyttöön.

Vuonna 1820, kun osia linnasta purettiin, alueesta tuli avoin edustuspuutarha.

Lepistikun puisto
Sõpruse pst, Tammsaare tee
13413 Tallinna

Lepistikun puisto on luonnonsuojelualuetta.

Sen Lepasalun lähteiltä saa alkunsa historiallinen Mustjõgi (mustajoki).

Lepistikun puisto on keskus Mustamäen alueelle, josta lähtee kävelyväyliä kaikkiin ilmansuuntiin.

Puisto jälleenrakennettiin ja kunnostettiin vuosina 2002-2003, ja se onkin nykyisin valaistua modernia puistoa lampineen, lasten leikkikenttineen, urheilutiloineen, ja jalankulkusiltoineen.

Lillepin puisto
Saare, Kose tee, Rummu tee, Pirita tee; Pirita tee 110
11911 Tallinna

Tämä puisto on Tallinnan toiseksi tärkein vapaa-ajanpuisto (Kadriorgin puiston jälkeen) paikallisten keskuudessa.

Puistosta löytyy rikas valikoima kasvistoa ja eläimistöä, etenkin lintuja.

Lindamägi
Falgi tee, Toompea
10133 Tallinna

Lindamägi Tallinna

Lindamägi (suomeksi “Lindan mäki”) sijaitsee entisten ruotsalaisten bastionien kohdalla.

Bastionien päällysosa muutettiin puistoksi vuonna 1862.

Vuonna 1920 A. Weizenbergin patsas “Linda” lisättiin osaksi puistokokonaisuutta, antaen paikalle sen nykyisen nimen.

Syksyllä 2007 tämän puiston alueella kasvoi yhteensä 26 erilaista puuta, mutta niistä merkittävimmät ovat seitsemän noin 200-vuotta vanhaa läntistä lehmuspuuta, jotka muodostavat ympyrän.

Löwenruhin puisto
Mustamäe tee, Linnu tee, Algi; Mustamäe tee 59a
10620 Tallinna

Löwenruhin puisto on romanttinen, neljän hehtaarin kokoinen, lammen ympäröimä puisto, Mustamäe ja Linnu katujen kulmalla.

Historiallisesta Löwenruhin kartanopuistosta on nykyisin jäljella pyöreänoloinen lampi sekä puuston muodostama lehväkatos 1800-luvun puolestavälistä.

Puiston nimi juontaa juurensa kartanon muinaisen omistajan, von Löwenin, nimestä.

Paikka on ollut vuodesta 1993 saakka luonnonsuojelualuetta, ja sen lampi jälleenrakennettiin ja puhdistettiin vuonna 2004.

Meriväljan puisto
Kesktee, Salu tee, Heki tee; Kesktee 27 ja Väina tee 29A
12112 Tallinna

Meriväljan puisto on valaistu alue monipuolisella valikoimalla kävelyväyliä, leikkikenttiä, penkkejä, sekä urheiluväyliä, sisältäen myös lentopallokentän.

Männipark
Ehitajate tee, Sõruse pst, Keskuse tn
12915 Tallinna

Männipark (suomennettuna “Mäntypuisto”) on suosittu vapaa-ajanpaikka, jossa ajoittain järjestetään erilaisia massatapahtumia.

Puisto sisältää piknik-alueen ja lasten leikkikentän.

Paikka on ollut vuodesta 2003 koirista vapaata aluetta. Vuonna 2008 puiston alueelle lisättiin konserttilava.

Otto Kramerin puutarha
Keemia 39c/ 43
10616 Tallinna

Otto Kramerin puutarha on saanut nimensä Kramerin puutarhatilasta, joka oli Tallinnan ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha, jossa kasveja kasvatettiin ja kultivoitiin.

Otto Kramer (1883-1972) oli menestyksekäs kasvattaja, joka operoi mm. useita koeasemia, puutarhamaatiloja, sekä viinintuotantolaitoksia.

Hän asui vuodesta 1929 Tallinnassa, perustaen 1930-luvun lopulla puutarhatilan maatilalleen Kristiinen alueella.

Paen puisto
Lasnamägi, Võidujooksu 12/ Pae 7a
11414 Tallinna

Paen puisto on uusi puistoalue, joka on rakennettu kalkkivilouhos-lammen ympärille, tarjoten vierailijoille luontoa ja tilat aktiiviselle elämäntyylille.

Ensimmäinen taideteos lisättiin puiston tiloihin vuonna 2009. Nykyisellään kokonaisuus on jaettu kolmeen ala-osioon: Pere-, Ööbiku- ja Mäe-puistot.

Perepark (Perhepuisto) sisältää näistä useita leikkikenttiä ja urheilutiloja.

Ööbiku park (Satakielipuisto) tarjoaa puolestaan väyliä kuntoilusta pitäville ja kävelijöille.

Mäe park (Mäkipuisto) on viheralue, jonka tiloihin on rakenteilla kahvila sekä ulkoilmateatteri.

Mäe park, Ööbiku park, kesäteatterin aukio, ja Paen puiston lampi sisältävät kävelyväyliä, tiloja yhdistäviä portaikkoja, sekä näköalatasanteita.

Puistoon on istutettu yhteensä 150 puuta ja 300 pensasta.

Parditiigin puisto
Sõpruse pst, A. H. Tammsaare, Nõmme tee
13413 Tallinna

Parditiigi park (suomeksi “Ankkalammen puisto”) on lähes 6 hehtaarin kokoinen laaja puistoalue Mustamäen kaupunginosassa, Nõmme tee, A. H. Tammsaare tee ja Sõpruse puiestee katujen välisellä osiolla.

Puisto perustettiin luonnolliselle suomaa-alueelle.

Alue sai nimensä puiston koilliskulmasta löytyvästä lammesta, jonne siirtokunta heinäsorsia on tehnyt pysyvän kotinsa.

Lammelta löytyy valaistu suihkulähde ja veistosteos, Tauno Kangron “Mustamäen kaunotar”.

Lammen yhteydestä löytyy kävelyväyliä, penkkejä, sekä lasten leikkikenttiä.

Politseiaed – Politsei park
Gonsiori, Fr.R.Kreutzwaldi, J.Kunderi, Pronksi
10147 Tallinna

Puisto toimi armeijan vihannespuutarhana jo 1800-luvun aikana.

Vuonna 1910 alueen hallinta siirtyi Tallinnan kaupungille.

Useiden vuosikymmenten ajan paikka oli poliisikunnan vihannespuutarhana, josta juontaa paikan nykyinen nimi Politseiaed (“Poliisipuutarha”).

Puiston nykyaikainen ulkonäkö toteutettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Alue myös jälleenrakennettiin vuosina 2003-2005.

Puistosta löytyy suihkulähde, vesiseinämä, moderni leikkikenttä, sekä aidattu alue koirille.

Poolamägi
Staadioni, Herne
10132 Tallinna

Tämä alue oli historiallisesti katolinen hautausmaa, joka perustettiin 1800-luvun alkupuolella.

Useat seudun katolisista olivat kotoisin Puolasta, jonka myötä seutua kutsuttiin nimellä Poolamägi, eli suomeksi “Puolamäki”.

Poolamägi-alueen ja lopun hautausmaan alueen läpi virtasi aikoinaan Härjapea-joki.

Toisen maailmansodan jälkeen, kuten kävi useille muillekin kaupungin hautausmaille, alue jälleenrakennettiin puistoksi.

Ravilan puisto
Nõmme
11617 Tallinna

Ravilan puisto toteutettiin alunperin funktionalistiseen, 1930-luvulle tyypilliseen tyyliin, yksityiseksi puutarhaksi.

Vuosina 1956-1957 puutarha uudelleenorganisoitiin puistoksi.

Ravila park (“Parantolan puisto” suomeksi) on omalaatuinen puisto useilla terasseille useammassa tasossa.

Roheline-markkinapaikka
Pikk, Olevimägi
10133 Tallinna

1800-luvulla Roheline Turg (“Vihermarkkinat”) oli käytössä kala-, vihannes-, ja kukkamarkkinapaikkana.

Vuonna 1893 markkinatoiminta päättyi, ja sen sijaan paikalle tuli pieni viheralue.

Vuonna 1909 tiloihin rakennettiin kappeli, Venäjän tsaari Nikolai II:sen hallintokauden 15-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi.

Nykyään tämä entinen markkinpaikka pitää sisällään ulkoilmakahvilan.

Räägun puisto
Räägu, Nõmme tee, Tüve; Nõmme tee 52
13418 Tallinna

Räägun puisto sijaitsee Mustamäe ja Räägu katujen välisellä alueella, jälkimmäisen antaessa puistolle sen nimen.

Alue toimi aikoinaan vihannestarhana ympäröivien seutujen asukkaille.

Tarkkaa ajankohtaa siitä, milloin puisto muodostettiin ei tiedetä, mutta 1980-luvulla paikkaan istutettiin lisää puita ja tuolloin myös rakennettiin ensimmäinen leikkikenttä.

Nykyään puistosta löytyy useita leikkialueita, kuin myös koripallokenttä.

Skoonen bastioni / Rannamägi
Rannamäe tee 11
10414 Tallinna

Skoonen bastionin puisto Rannamägi Tallinna

Skoonen bastioni on Tallinnan mahtavin barokkilinnoitus-rakennelma.

Bastioni saa nimensä Ruotsin eteläisestä maakunnasta, Skånesta.

Vuonna 1948 aikana yhdelle bastionin alueista avattiin stalinistinen kesäteatterirakennus, joka oli tuohon aikaan koko Viron suurin puinen rakennus.

Tämä kesäteatterirakennus tuhoutui palossa vuonna 1997.

Osana vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki juhlallisuuksia paikalle rakennettiin erikoinen, väliaikainen, Teatteri NO99 olkiteatteri kesäkauden ajaksi.

Bastionin puistosta löytyy useita leikkikenttiä.

Skoonen bastionin puisto sisältää myös koko Itä-Euroopan ensimmäisen parkour-lajia varten kehitetyn maaston.

Stroomin rantapuisto
Pelguranna 30
11713 Tallinna

Vuosina 1935-1938 Stroomin rannalle toteutettiin kaksikerroksinen rantarakennus, kuin myös 100-metriä pitkä silta merelle, musiikkipaviljonki, pukuhuoneita, kioskeja, keinuja, jne.

Vuonna 1950 tämä rantarakennus tuhoutui tulipalossa, mutta nykyään paikalta löytyy uusi rakennus.

Myös rantapuiston viheralueet on uudistettu, alueelle on luotu kävelyväyliä ja polkupyöräreittejä, sekä lisätty penkkejä ja grillausalueita.

Puistosta löytyy useita leikkikenttiä eri-ikäisille lapsille, kuin myös urheilupaikkoja aikuisille.

Rantapuistosta löytyy rantavahdin koppeja sekä kioskeja, jotka vuokraavat rantavälineitä ja myyvät naposteltavaa & virvoitusjuomia.

Sõjakoolin puisto
Tondi, Sõjakooli
11316 Tallinna

Sõjakoolin puisto (“Sotakoulun puisto”) löytyy Tondin parakkien luota.

Puisto on nimetty sotakoulun paikalta aikanaan löytyneen vapaa-ajantilan mukaan.

Puisto on peruskorjattu ja jälleenrakennettu viime vuosien aikana.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha
Kloostrimetsa tee 52
11913 Tallinna

Kasvitieteellinen puutarha Tallinnassa

Kasvitieteellinen puutarha toimii kotipaikkana näyttelyille kauniille, aistikkaille, tuoksuville, sekä eksoottisille kukille ja kasveille.

Puutarhan tiloissa on jokaisena kuukautena voimassa erilainen teema, kuten “lääkinnälliset ja myrkylliset kasvit”, “eksoottiset hedelmät”, “maku ja tuoksu”, “sienet”, “leikkokukat”, jne.

Tämä puutarha ja sen 4500 lajia kasveja sekä 123 hehtaaria tilaa, on täydellinen perheystävällinen käyntikohde, jossa voit viettää vaikkapa kesäistä piknik-päivää.

Usein puutarhassa järjestetään myös ulkoilmakonsertteja.

Kesäisin useimman kävijän suunnitelmiin kuuluu kävelyretki puutarhan ruusutarhan läpi, mutta paikasta tekevät suositun vuoden ympäri sen sisältämät rehevät vihertalot.

Voit löytää alueelta kaikkea, aina banaanikasveista koristeellisiin kotikasveihin saakka.

Kun tutustut paikkaan, tarjolla on (lipun hintaan sisältyviä) äänioppaita (englanninkielellä ja Venäjäksi), joiden avulla saa taustatietoja paikan kasviston kohokohdista.

Kasvitieteelliseen puutarhaan järjestetään lisäksi teemallisia kiertokäyntejä vuoden ympäri, suosituimpiin tällaisiin kiertoihin kuuluessa kesäyön aromikierrokset sekä ruusupäivät.

Tallinnan eläintarha
Paldiski mnt 145
13522 Tallinna

Jos eläin hyppii, lentää, tai kiemurtelee, se löytyy todennäköisesti Tallinnan eläintarhasta.

87-hehtaarin kokoisella metsäisellä alueella oleva eläintarha omaa yhden Pohjois-Euroopan parhaista eläinkokoelmista.

Asukkaiden listaan kuuluu esimerkiksi sarvikuonoja, korppikotkia, kameleita, jääkarhuja, pythoneita, leijonia, biisoneita, sekä tusinoittain muita lajeja.

Voit mm. vierailla krokotiilien ja simpanssien luona Trooppisessa talossa, tai käväistä Elefanttitalossa katsomassa kääpiövirtahepoa, tshintshillaa, sekä, tietysti, elefantteja.

Eläintarhan kohokohtiin sisältyvät sen maailman parhaimpiin lukeutuvat kokoelma vuoristovuohia ja -lampaita, kuin myös uskomattoman harvinaiset amurintiikerit: vain 30-35 tämän lajin yksilöä on olemassa maailmanlaajuisesti.

Lapsia on muistettu omalla lasten eläintarhallaan (“paijauseläintarha”), joka on toiminnassa kesä-elokuun välisenä aikana, keskiviikosta sunnuntaihin.

Tammsaaren puisto
Pärnu mnt, Estonia pst
10111 Tallinna

Tammsaaren puisto Tallinna

Tammsaaren puisto löytyy aivan kaupungin ydinkeskustasta, Viron kansallisteatterin yhteydestä.

1800-luvun puoleenväliin saakka tämä alue oli tyhjää, kaupunginmuurien ympäröimää maastoa, johon pääsy oli rajoitettua sotilaallisista syistä.

Vuonna 1896 alue päällystettiin kivillä ja Tallinnan markkinat siirtyivät puistoon entiseltä paikaltaan, raatihuoneen torilta.

Vuosina 1903-1905 nykyisen puiston keskeltä löytyi mahtavankokoinen, puinen, latomainen teatterirakennus, jossa esitettiin näytelmiä ja elokuvia.

Aidot puiston yhteydessä olevat teatterirakennukset toteutettiin myöhemmin – Saksalainen teatteri (nykyinen Draamateatteri) vuonna 1910 sekä Estonia teatteri vuonna 1913.

Vuonna 1976 alue jälleenrakennettiin ja vuonna 1978 paikkaan lisättiin kuuluisan virolaisen kirjailijan, Anton Hansen Tammsaaren, patsas (tekijöinä I. Soans & R. Luup), aivan puiston keskustaan.

Veistosteos “Merenneito” (tekijänä E. Viies) lisättiin vuonna 1981.

Nykyään Tammsaaren puisto on suosittu tapaamispaikka etenkin nuoremmille kaupunkilaisille.

Teatteriaukio
Estonia pst/ Rävala pst
10148 Tallinna

Teatteriaukio on viheralue aivan Tallinnan keskustassa, Estonia puiestee ja Rävala puiestee katujen välisellä alueella.

Aukion nimi oli aikoinaan Viron punaisten metsästäjien aukio, joka johti nimenä alueen läntisellä puolella, pankkirakennuksen edustalla olleesta muistomerkistä.

Paikka uudelleennimettiin vuonna 1991 Teatteriaukioksi.

Toompark
Toompuiestee, Nunne
10133 Tallinna

Toompark Tallinna

Toompark on muodostettu Shnellin lammen ympäriltä löytyvistä entisistä maastolinnoituksista.

Lampi on ainoa jäljellä oleva osio vallihaudasta, joka aikoinaan ympäröi koko kaupunkia.

Shnellin lampi on saanut nimensä kaupunginpuutarhuri Schnellistä, jonka puutarha ja talo sijaitsivat täällä 1800-luvun aikana.

Vuonna 1903 puiston yhteyteen lisättiin Patkulin portaat, jotka alkavat Toompeanmäen näköalatasanteelta, yhdistäen vanhankaupungin ylä-ja alakaupungin toisiinsa.

Samanaikaisesti myös muut osiota puistosta jälleenrakennettiin.

Osana tätä rakennustyömaata puistoon lisättiin mm. Anton Soansin suunnittelema monikulmainen suihkulähde, kuin myös kivikkopuutarha.

Puiston takaosaan, Toompean rinteen alaosaan, toteutettiin stadionirakennus keskustan koulujen käyttöön.

Talvisin, lumisina kausina, puistoon rakennetaan näkemisen arvoinen lumikaupunki.

Tornien aukio
Rannamäe tee, Nunne Str.
10133 Tallinna

Vuosina 1931-1933 tämä historiallinen aukio muutettiin kunnalliseksi puistoksi.

Alue jälleenrakennettiin vuonna 1990, ja tiloihin lisättiin pyöreä tori vuonna 2009.

Nykyisin aukio sisältää leikkikenttiä lapsille sekä urheilutiloja, ja paikasta on tullut tapahtumapaikka vuotuiselle, kesäisin järjestettävälle Tallinnan kukkafestivaalille.

Tallinnasta löytyy yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoitelmista, lähes 2 km verran alkuperäisiä kaupunginmuureja.

Nämä muurit ja tornit, joiden ihailuun tornien aukio on yksi parhaista paikoista, antavat itse asiassa Tallinnalle suuren osan sen tarunhohtoisesta maineesta turistikohteena.