Tallinnan Rocca al Mare kauppakeskus

170-myymälän kokoinen Rocca al Mare kauppakeskus on monelle suomalaiselle Tallinnan turistille tärkein syy kaupungissa vierailuun, sillä paikka tarjoaa upean kavalkadin palveluita ja myymälöitä kaikkiin tarpeisiin.

Rocca al Mare on omaa luokkaansa oleva ostoskeskus, Viron suurin, jonka myymälät (mukana 14 ravintolaa ja kahvilaa) kattavat yhteensä 57 000 m2 kokoisen alueen.

Rocca al Mare ostoskeskus Tallinna

Kaikkiaan tässä Haaberstin kaupunginosassa sijaitsevassa ostosparatiisissa on kolme kerrosta, myymäläiden ja muiden palveluiden viedessä kaksi alinta kerrosta, ylimmän kerroksen ollessa varattuna parkkitilalle.

Kaikkiaan parkkipaikkoja ostoskeskuksen yhteydessä on 1300.

Tärkeimpiin, ns. lippulaivamyymälöihin Rocca al Maressa kuuluvat Prisman hypermarketti, H&M, Marks and Spencer, Euronics, Reserved, sekä Rademar.

Rocca al Mare keskus on ollut avoinna jo vuodesta 1998, mutta paikka alkoi kukoistamaan suomalaisen Cityconin ostettua sen ensin haltuunsa vuonna 2005, ja vuosien 2008-2009 jälleenrakentamisen myötä.

Jos olet etsimässä tiettyä brändiä, tämä kauppakeskus on Tallinnan parhaimpia paikkoja metsästää keskeisiä globaaleja tuotemerkkejä, joista osa on eksklusiivisesti tarjolla vain Rocca al Maressa.

Julkisista kulkuneuvoista ostoskeskukselle pääsee busseilla nro. 21 (Balti jaam/juna-asema), 21B, 22 (Vabaduse väljak/vapaudenaukio), sekä 37 (Keskuse tn).

Johdinautoista (trollibussi) alueelle tulevat linjat nro. 6 (Kaubamaja) ja 7 (Balti jaam/juna-asema).

Lähin pysäkki suhteessa kauppakeskukseen on “Zoo/Haabersti”.

Rocca al mare kauppakeskus ilmainen asiakasbussi TallinnaRocca al Mare tarjoaa asiakkailleen vaihtoehtona ilmaisen bussikyydin alueelle, joka kulkee reittiä: terminaali A ja D – Rocca al Mare kauppakeskus – Kristiine kauppakeskus.

Taksien puolesta Rocca al Maren viralliset yhteistyökumppanit ovat Tallink Takso (puhelin: 1921) ja Tulika Takso (puhelin: 1200).

Ennen kuin nouset taksin kyytiin Tallinnassa, kysy aina hinta-arviota haluamaasi päämäärään, että vältyt suuremmilta yllätyksiltä.

Rocca al Mare kauppakeskus Tallinnassa

Rocca al Mare kauppakeskus
Paldiski mnt 102
13522 Tallinna
Aukioloajat: ma-su klo 10-21 (Prisma ma-su klo 8-23)

Kaikki Rocca al Mare kauppakeskuksen myymälät ja palvelut

ABC King

ABC King tarjoaa myymälässään laajan valikoiman huippulaatuisia ja tunnettuja jalkinebrändejä. Tehdäkseen kenkäshoppailun miellyttävämmäksi, myymälästä löytyy kokeilusukkia, yksityinen pukeutumishuone, ja asiantunteva henkilöstä. ABC King myy naisten, miesten, sekä lasten kenkiä.

Edustetut tuotemerkit: BilliBi, Bronx, Clarks, Ecco, Esprit, Fly London, Högl, Lacoste, Vagabond.

Accessorize

Alkuperäiset, silmiähivelevät, ja jatkuvasti vaihtuvat Accessorizen myymälästä löytyvät kokoelmat sisältävät koruja, käsilaukkuja, päähineitä, huiveja, hansikkaita, sekä hiuskoruja.

Edustetut tuotemerkit: Accessorize.

Baggys

Baggys myymälät tarjoavat naisten huippumuotia italiasta, ranskasta, espanjasta, ja muista muodin lähdemaista. Valikoimaan kuuluu naisten vaatteita, jalkineita, sekä somisteita.

Baltman

Baltman on arvostettu miesten lifestyle-putiikki, joka myy tyylikkäitä ja klassisia huippulaatuisia vaatemallistoja. Myymälä tarjoaa henkilökohtaista asiakaspalvelua sekä viihtyisän ostostenteon miljöön.

Edustetut tuotemerkit: Baltman, Stones.

Bastion

Bastionin asiakkaat ovat naisia, jotka valitsevat vaatteensa huolella ja jotka arvostavat laatua. Bastionin tuotteiden laatu on korkeampi kuin eurooppalaisten markkinoiden keskitaso, näiden designer-vaatteiden hinnan ollessa kuitenkin huomattavasti alempi. Merkin tuottamat materiaalit ja vaatekappaleet ovat huippulaatua, ja ne kestävät käytössä yli useiden sesonkien.

Edustetut tuotemerkit: Bastion.

Bata

Bata pyrkii tarjoamaan laajan valikoiman huippulaatuisia tuotteita miehille ja naisille. Myymälän tuotevalikoima kattaa edulliset jalkineet, käsilaukut, takit, sekä nahkatuotteet.

Edustetut tuotemerkit: Bata.

Blue Inc London

Blue Inc London myymälä on brittiteemainen shoppailukohde viimeisimpiä pukeutumistrendejä etsiville miehille. Tuotevalikoimaan kuuluvat tyylikkäät ja sopuhintaiset miesten vaatteet, jalkineet, sekä somisteet.

Camel Active

Camel Active tarjoaa vaatteita ja kenkiä miehille, jotka arvostavat muotia, mukavuutta, ja mikä tärkeintä, laatua. Kokoelmat on suunniteltu monipuolisuutta silmälläpitäen. Tuotteita löytyy kolmen tyylin alueelta: urbaani-, matkustus-, ja urheilupukeutuminen.

Change

Change on tanskalainen alusvaatteiden ja yöasujen brändi, joka pyrkii antamaan naisille mahdollisuuden olla itsensä, uniikissa naisellisuudessaan. Myymälä tarjoaa trendikkäitä vaatteita muodikkaissa paleteissa ja käytännöllisiä sekä funktionaalisia vaatteita, kuin myös luksusta ja glamouria niin materiaaleissa kuin designissakin. Normaalia laajempi kokovalikoima sisältää rintaliivejä poven ympärysmitoille 60-100 cm ja kuppikokoluokille A-K. Myymälän palveluihin kuuluvat ammattimainen ja ilmainen ohjaaminen oikeanlaisiin rintaliiveihin sekä ilmainen lahjapakkaaminen putiikista ostetuille tuotteille. Voit ostaa myös sähköisiä lahjasertifikaatteja.

Edustetut tuotemerkit: Change.

Cortefiel

Cortefiel on tyylikäs muoti-ja somistetuotemerkki naisille ja miehille, perustuen eleganssiin, laatuun, mukavuuteen, ja toimivuuteen. Cortefiel luotiin vuonna 1946, ja on siitä lähtien ollut Espanjan markkinajohtaja keskihinnoitellun muodin markkinoilla.

CroppTown

CroppTown tarjoaa tuotteita kaikkein äärimmäisissä ja rohkeimmissa designeissa. CroppTownin tuotevalikoimaan kuuluvat vaatteet ja kengät niin rullalautailutapahtumiin kuin juhliinkin, yhdessä uniikkien somisteiden kanssa.

Debenhams

Debenhams on johtava muodin ja kodin laitteiden myymälä, joka panostaa tuotteiden peruskategorioihin: naisten, miesten, ja lasten vaatteet, taloustavarat, jalkineet, alusvaatteet, lahjatavarat, sekä kosmetiikka. Debenhams eroaa kilpailijoistaan kiitos paikan uniikin yhdistelmän omia laatubrändejään, mukana arvostettu “Designers at Debenhams”.

Edustetut tuotemerkit: Jeff Banks, Red Herring, Jasper Conran, Julien Macdonald, Ben de Lisi, John Rocha, Bluezoo, Baker by Ted Baker.

Denim Dream

Denim Dream on Baltian alueen ketjumyymälä, joka tunnetaan monipuolisesta brändivalikoimastaan, mukana klassiset muotibrändit kuten Guess, Tommy Hilfiger, Pepe Jeans, Diesel, Desigual, Kaporal, Fornarina, Marlboro Classics, Mustang, Tom Tailor, Pierre Cardin, jne.

ECCO

ECCO on johtava innovatiivisten ja mukavien miesten, naisten, ja lasten jalkineiden valmistaja. ECCO perustettiin Tanskassa vuonna 1963.

ESPRIT

ESPRIT on kansainvälinen naistan ja miesten lifestyle-brändi, tarjoten tyylikkäitä, mukavia, ja ajankohtaisia tuoteryhmiä, jotka mahdollistavat pukeutumisen erilaisiin tyyleihin. ESPRIT tarkoittaa laatua, edullista luksusta, sekä monipuolisuutta.

Extra Style

Extra Style myy kauniita naisten käsilaukkuja sekä kenkiä. Myymälä tarjoaa laajan valikoiman trendikkäitä kävely-ja juhlakenkiä, saappaita, sekä varsikenkiä.

Edustetut tuotemerkit: Ripa, Alberto Fermani, Tom Taylor, Zamagni, Buffalo, Gabor, Gabor bags, Högl, Hispanitos, Pikolinos, Blink, Vagabond, Unisa, Marc shoes – art of Walking, Mexx, Fatih Daniele Girardo, Almare, Bueno, Mario Muzi, Donna Rico.

Fashionista Outlet

Fashionista Outlet on käytettyjen tuotteiden myymälä, tarjoten eksklusiivisia kenkiä, vaatteita, ja somisteita. Kaikkein ainutlaatuisimmat myynnissä olevista vaatteista ovat peräisin venäläisten tähtien ja miljonäärien aviopuolisoiden vaatekaapeista.

Edustetut tuotemerkit: Chanel, D&G, Fendi, Gucci, Joop, Just Cavalli, Moschino, Versace.

Glenfield

Glenfield tarjoaa laajaa valikoimaa iloisen värikkäitä vaatteita. Kokoelmat, jotka on valmistettu käyttäen luonnollisia tekstiilejä, luovat yksilöllisen vaikutuksen pukijastaan.

Edustetut tuotemerkit: Flo & Jo, Glenfield.

Goldtime

Goldtime on Viron suurin korumyymälöiden ketju, jonka tuotevalikoimat kattavat tuotteet kulta-ja hopea-esineistä aina muotikoruihin ja kelloihin saakka. Myymälä tarjoaa mahdollisuuden tilata katalogeista sekä lahjakortteja summille 10, 24, 50 ja 100 €. Myymälästä löytyy kelloseppä-palvelu.

Edustetut tuotemerkit: Emporio Armani, DKNY, Diesel, Fossil, Skagen, Michael Kors, Certina, Calvin Klein, Ti Sento, Pandora, Misaki, Frederique Constant, Gant, Tommy Hilfiger, Thomas Sabo, Adidas, Swatch, Casio, Lorus, Seiko, Q&Q, Breitling, Tag Heuer, Raymon Weil.

Grenardi

Grenardin toiminnan kulmakivenä on selkeä tavoite tarjota asiakkailleen parhaita mahdollisia tuotteita. Myymälän laaja valikoima koruja sisältää huolellisesti valittuja tuotteita, jotka täyttävät korkeat laatustandardit.

Edustetut tuotemerkit: Giorgio Visconti, Bibigi, Lilly Spring, Facco Gioielli, BARAKA, Comete, ZanCan, Meister, Gatto, Rivoir, Kidou.

Guess

Guess perustettiin vuonna 1981 ja sitä voidaan pitää kaikkein kuuluisimpana muotimerkkinä suhteessa uutuudenviehätykseen ja innovaatioon. Guess Jeans ja Guess By Marciano naisten ja miesten vaatteiden kokoelmia täydentävät käsilaukut, kellot, aurinkolasit, jalkineet, sekä alusvaatteet, tarkoitettuna muodinystäville, jotka ovat itsetietoisia ja rohkeita, arvostavat luksusta ja laatua, ja haluavat olla poikkeuksellisia ja seksikkäitä.

H&M

H&M tarjoaa kansainvälisen tason huippumuotia ja somisteita naisille, miehille, nuorille, sekä lapsille parhaisiin hintoihin.

House

House on suunnattu itsetietoisille nuorille ihmisille, jotka arvostavat ystäviään ja vapaa-aikaansa. Yleisenä luonteenpiirteenä tuoreen ja modernin tyylin takana on musiikista inspiraation ottaminen, ja musiikin mukaanottaminen kaikkiin elämänvaiheisiin.

Ivo Nikkolo

Ivo Nikkolo brändi yhdistää skaalan tyylikkäitä, uniikkeja, ja mukavia tuotteita. Myytävät kokoelmat seuraavat nykytrendejä, mutta ottavat huomioon myös klassisempia tyylejä suosivien asiakkaiden tarpeet. Vaatekappaleiden ohella Ivo Nikkolo tarjoaa valikoimaa somisteita, käsilaukkuja, sekä koruja.

Edustetut tuotemerkit: Ivo Nikkolo.

Juveel

Löydät Juveel-myymälästä 800 erilaista mallia kulta-ja hopeakoruja. Firma valmistaa kunakin vuonna jopa 300 uutta mallia. Kultakorut on valmistettu 585° merkkauksella (14-karaattia) ja hopeakorut 925° merkkauksella. Myymälästä saa lisäksi laajan valikoiman hopeisia ruokailuvälineitä ja lautasia laatuluokissa 830° ja 925°.

Edustetut tuotemerkit: Juveel.

K.U.L.D.

Tämä myymälä tarjoaa yhdistelmän klassisia ja nykyaikaisia koruja, cocktailin intohimoa ja hienostunutta eleganssia. Kokoelmat on valittu tarjoamaan vaativille asiakkaille erinomaisen valikoiman kulta-ja hopeakoruja, arvokivisiä koruja, kuin myös kihlajais-sekä hääsormuksia. Ensimmäistä kertaa Viron mittakaavassa, asiakkaat voivat ostaa trendikkäitä Thomas Sabo -muotikoruja, sekä viimeisimmän Misaki-korujen kokoelman tuotteita. Putiikki sisältää lisäksi erinomaisen valikoiman ensiluokkaisia kelloja merkeiltä Breitling, TagHeuer, Raymond Weil, Frederique Constant, Certina ja Emporio Armani.

Karen Millen

Karen Millen on kansainvälinen muotibrändi, jolla on myymälöitä yhteensä yli 50:ssä maassa, mukaanlukien kaikki muodin pääkaupungit maailmanlaajuisesti. Koko kokoelma on valmistettu luovan johtajan Gemma Metheringhamin ohjauksessa, lopputuloksena ollessa luksusmainen valikoima nykyisiä muodin trendejä ja aidosti ajattomia tuotteita. Kukin kokoelman tuote on suunniteltu, leikattu, ja viimeistelty firman Lontoon design studiolla, laadun, käsityötaidon, ja poikkeuksellisen designin varmistamiseksi. Karen Miller luo nykyaikaista muotia modernille, älykkäälle, suurkaupungin naiselle.

Edustetut tuotemerkit: Karen Millen.

Kullatükk

Kullatükk tarjoaa laajan valikoiman kulta-ja hopeatuotteita, mukaanlukien tuotteita hyvintunnetuilta tuotemerkeiltä kuten Elle, Zinzi ja Giorgio Martello, mutta myös designer-hopeatuotteita ja uniikin arvokivin koristellun kultakorukokoelman.

Edustetut tuotemerkit: Citizen, Clyda, Elite, Elle, Giorgio Martello, Lorus, Nomination, Police, Q&Q, Roberto Bravo, Seiko, Zinzi, Casio, Tissot, Comex, Jacques Farel.

Lindex

Lindexin tarjoama tuotevalikoima on monipuolinen, sisältäen naisten vaatteita, alusvaatteita, meikkituotteita, sekä lasten vaatteita. Lindexin myymät edulliset kokoelmat on huolellisesti suunniteltuja ja kokoonpantuja, ja niitä voidaan helposti yhdistellä toistensa kanssa.

Edustetut tuotemerkit: Ella M, Generous, Lindex, SoU.

Mango

Mango on maailmanlaajuisesti tunnettu espanjalainen vaate-ja somistemerkki. Brändin kokoelmat on suunnattu sekä trendikkäille että klassikkoja rakastaville naisille. Mango pyrkii löytämään jotain soveltuvaa kullekin asiakkaalleen.

Edustetut tuotemerkit: Mango.

Marks & Spencer

Marks & Spencer on kuuluisa laadukkaista tuotteista, hyvästä hinta-laatusuhteesta, erinomaisesta asiakaspalvelusta, innovatiivisuudesta, sekä luotettavuudesta. Marks&Spencer tarjoaa tuotteita naisille, miehille, sekä lapsille.

Edustetut tuotemerkit: Marks & Spencer.

Monton

Monton on mielenkiintoinen laadukas muotibrändi, joka heijastaa maailmanlaajuisia trendejä yksilöllisellä ja luonteenomaisella tavalla. Tuotemerkki on luotu muotitietoisia ja itsenäisiä naisia ja miehiä varten, jotka tekevät muotivalintojaan riippumatta muista ja joille pukeutuminen on osa heidän itse-ilmaisuaan. Kokoelman vahvuutena ovat fiksu muodollinen kaupunkityyli, rohkeat ja muodikkaat väriyhdistelmät, kuin myös erinomainen istuvuus ja laatu. Montonin myymälöiden tuotevalikoima uudistuu kuukausittain.

Edustetut tuotemerkit: Monton.

Mosaic

Mosaic pyrkii tarjoamaan sekä miehille että naisille laajaa valikoimaa tyylikkäitä ja huippulaatuisia vaatekokoelmia toimistopukeutumiseen.

Edustetut tuotemerkit: Mosaic.

Mötivi

Mötivi tarjoaa laajaa valikoimaa naisten vaatteita kaikkiin tilanteisiin. Putiikki myy sekä eksklusiivisia juhlavaatteita että vapaa-ajanpukeutumista, mutta myös somisteita ja kenkiä, joita voidaan helposti yhdistellä tarjolla oleviin kokoelmiin.

Edustetut tuotemerkit: Mötivi.

Mr. Hollis

Mr. Hollis on erikoistunut myymään huippulaatuisia nahkatuotteita. Laaja tuotevalikoima sisältää erilaisia tyylikkäitä ja klassisia nahkapukineita sekä naisille että miehille.

Edustetut tuotemerkit: Aigle, Hollies, Petroff.

Nero

Nero tarjoaa kattavaa valikoimaa kukkaroita, lompakoita, sekä vöitä. Tuotevalikoima myötäilee ABC King myymälästä löytyviä kenkävalikoimia, auttaen shoppailijoita löytämään yhteensopivia somisteita samankaltaisessa hintaluokassa, aivan kenkämyymälän yhteydestä.

Edustetut tuotemerkit: Bulaggy, Oilily, Studio Moda, Torrens.

New Yorker

New Yorker on trendikäs nuorille miehille ja naisille suunnattu myymälä, laajalla valikoimalla erilaisia vaatteita, somisteita, ja kenkiä. New Yorker tarjoaa muodikkaita tuotteita sekä nuorille että henkisesti nuorille.

Edustetut tuotemerkit: Amisu, Censored, Fishbone, Smog.

Noa Noa

Tervetuloa yhden tunnetuimman tanskalaisen naisten muodin brändin, Noa Noan, Tallinnan myymälään. Noa Noa on tyylikäs ja lämmin skandinaavinen tuotemerkki, joka soveltuu kaikenikäisille naisille, jotka suosivat hieman boheemimpaa pukeutumista sekä huippulaatuisia, oman luonteensa omaavia, ja perinteisempää tyyppiä olevia tekstiilejä.

Edustetut tuotemerkit: Noa Noa.

NS King

NS King myymälä tarjoaa juhlallisia, klassisia, kuin myös huippumuodikkaita nahka-ja tekstiilijalkineita kaikissa koissa ja väreissä kuhunkin makuun soveltuvana. Jalkineiden ohella myymälästä löytyy laaja valikoima käsilaukkuja.

Edustetut tuotemerkit: Lamica, Alberto Fermani, Tommy Hilfiger, Guess, Geox, Gabor, Högl, Miss Sixty, Pikolinos, Mustang, Tamaris, Vagabond, Stefano Sabello, Marco Tozzi, Paul Green, Bugatti.

Pandora

Pandora on antanut maailman naisille mahdollisuuden kantaa arvokkaimpia muistojaan mukana minne tahansa he menevätkään. Pandoran rannerenkaita voidaan kustomoida ja yhdistellä lisäämällä käsintehtyä sterling-hopeaa, 14-karaatin kultaa, tai arvokivi amuletteja ja helmiäisiä. Myymälän tuotevalikoima kattaa myös yksilölliset sormukset, kaulakorut, korvakorut, sekä kellot.

Edustetut tuotemerkit: Pandora.

Parfois

Parfois on nopeasti laajeneva tuotemerkki, kohdistaen tuotteensa somisteiden muotitrendien aikaisille omaksujille ja seuraajille. Myymälän tuotevalikoimista löytyvät mm. käsilaukut, korut, lompakot, aurinkolasit, vyöt, huivit, kellot, hiuskorut, jne. Firmalla on omat design-tiiminsä Portossa ja Barcelonassa, jotka luovat uusia tyylejä Parfois myymälöihin jokaisena viikkona.

REM

REM myy miehille ja naisille kenkiä ja somisteita, jotka ovat täydellisiä minkä tahansa tyylin täydentäjiä. Tuotevalikoima sisältää naisten käsilaukkuja, miesten salkkuja, vöitä, nahkahansikkaita, sateenvarjoja, ja sukkia. REM:in lastenmaailma myy erilaisia tennareita ja vapaa-ajankenkiä hauskoilla kuvioinneilla, jotka soveltuvat sekä tytöille että pojille.

Edustetut tuotemerkit: Baldinini, Calvin Klein, Laura Biagiotti, Rossi, Tamaris, Tosca Blu, Desigual, Wrangler, Palladium.

RESERVED

RESERVED tarjoaa muotivaatteita ja somisteita miehille, naisille, ja lapsille. Myymälän tuotevalikoima uudistuu viikoittain.

Rieker

Riekerin valikoimista löytyy erinomaisen nahkakäsittelyn, parhaimman mukavuuden, ja laadun tarjoavia jalkineita. Kaikki Rieker tuotteet ovat erittäin ergonomisia ja funktionaalisia: kiitos erityisvalmistettujen komponenttien ja rakenteen, ne ovat äärimmäisen kevyitä ja joustavia. Tämän ohella Rieker kengät omaavat hyvän iskunkestävyyden. Riekerin valikoimat tarjoavat jalkineita kaikille perheen jäsenille. Ne ovat erityisen soveltuvia aktiivisen elämäntyylin ihmisille ja pitkiä ja kiireisiä päiviä sisältävään elämään.

Sangar

Sangar tarjoaa huippulaatuisia paitoja miehille, puseroita naisille, sekä klassisen tyylisiä univormuja kunnianhimoisille ihmisille. Brändi näkee huolitellun ulkonäön valuuttana, joka voidaan muuntaa menestykseksi ja saavutuksiksi sekä yksityisessä elämässä että bisnesmaailmassa.

Edustetut tuotemerkit: Sangar.

Seppälä

Seppälä myy kansainvälistä muotia naisille, miehille, ja lapsille. Seppälä vaatteet ja somisteet ovat talon omien designereiden käsialaa. Firmalla on yli 200 myymälää Suomessa, Venäjällä, Virossa, Latviassa, sekä Liettuassa.

Edustetut tuotemerkit: Seppälä Woman, Seppälä Men, Great Girls, By Seppälä, Link, Seppälä Men, Lil Missy, Kil Baz, Seppälä Kids.

SHU

SHU on kenkäkauppa koko perheelle, todistaen että modernien ja huippulaatuisten kenkien ei tarvitse maksaa omaisuutta. SHU:n kilpailuetu on sen hinnoissa, erinomaisissa tarjouksissa, sekä aikaa säästävässä itsepalvelukonseptissa.

Edustetut tuotemerkit: Blink, Caprice, Mustang, Shu, Skills, Tamaris.

Skechers

Skechers tarjoaa jalkineita koko perheelle, myyden mukavia kenkiä miehille ja naisille, nuorille ja iäkkäämmillekin. Tuotevalikoima sisältää lukuisia tyylejä urheilu-ja vapaa-ajankenkiä, huippulaatuisia klassikkokenkiä, sekä saappaita / varsikenkiä.

T-Särgipood

T-Särgipood (T-paitakauppa) painaa valokuvat, logot, tekstit, jne. t-paitoihin, mukeihin, ja monenlaisiin tekstiileihin paikanpäällä odottaessasi. Myymälästä löytyy myös laaja valikoima matkamuistotuotteita.

Edustetut tuotemerkit: Fruit of the Loom, Russell, Gildan.

The Bag

The Bag tarjoaa monipuolisesti erilaisia tuotemerkkejä ja tuotelinjoja. Myymälän tuotevalikoima sisältää trendikkäitä nahkaisia ja jäljitelmänahkaisia naisten käsilaukkuja, lompakoita, sateenvarjoja, salkkuja, läppärilaukkuja, selkäreppuja, sekä matkalaukkuja.

Edustetut tuotemerkit: Active, Beaute, Cat, Chapter, Confidence, Daniel Ray, Delsey, Enrico Benetti, Master, Pearl, Zarm.

Timberland

Timberland tarjoaa mukavia ja yksilöllisiä vaatteita ja jalkineita miehille ja naisille. Timberlandin somisteet ovat myös ainutlaatuisia, ja ne voidaan yhdistellä mihin tahansa tyyliin.

Edustetut tuotemerkit: Timberland.

Tom Tailor

Tom Tailor on suunniteltu ihmisille, jotka pukeutuvat muodikkaasti ja viihtyvät tyylissä, jonka he ovat muodostaneet itselleen. Tom Tailor tuotteet keskittyvät mukavaan ja tyylikkääseen arkipukeutumiseen, joissa farkut ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Kokoelmiin kuuluu arkivaatteita miehille, naisille, ja lapsille, kuin myös denim-vaatteita. Tom Tailor perustettiin Hampurin kaupungissa Saksassa vuonna 1962, ja nykyisin firma on edustettuna 35:ssä maassa.

Tommy Hilfiger

Uniikki ja ajaton Tommy Hilfiger brändi on erinomaisesti tunnettu koko maailmanlaajuisesti. Myymälä kantaa laajaa valikoimaa sekä naisten että miesten kokoelmia. Aidolle Tommy Hilfiger brändille omistautuneelle asiakkaalle löytyy myös jalkineita, alusvaatteita, parfyymejä, silmälaseja, kelloja, ja muita somisteita.

Touch d’André

Touch d’André on ainutlaatuinen ja moderni vaatemyymälä, josta löytyy laaja valikoima vaatteita ja somisteita, joiden avulla on helppo erottautua tyylikkäästi harmaasta massasta. Myymälä omaa myös erinomaisen valikoiman farkkuja kaikkiin makuihin ja kokoluokkiin.

Edustetut tuotemerkit: Cipo & Baxx, Bar Magic of Denim, Kingz, Etor (Touch d’André), Makrom, Signet.

Triumph

Triumph on hyvin tunnettu saksalainen alusvaatebrändi vuosien kokomuksella, jonka myymälät tarjoavat suosittuja alusvaatteita jokaiselle naiselle. Valikoimaan sisältyvät myös yöasut, rantapukeutuminen naisille ja miehille, sekä sukkatuotteet.

Edustetut tuotemerkit: Triumph, Sloggi, Hom, Vogue.

Valerio Maestri

Valerio Maestri tarjoaa italialaisperäisiä vaatteita ja somisteita naisille ja miehille. Valerio Maestri on suunniteltu naiselle, joka arvostaa laatua ja haluaa olla elegantti sekä houkutteleva. Sekä miehelle, joka uskaltaa hyljätä stereotyypit oman yksilöllisyytensä ilmaisemiseksi.

Edustetut tuotemerkit: Valerio Maestri, Paola Moris, Everis, Mivite, Roberta Ranieri, Eiki, Navigare, Walter Babini, Polbot.

Vero Moda – Jack & Jones

Näiden kahden brändin harmoninen yhteensopivuus on johtanut sekä miehien että naisten kaikkiin vaatetustarpeisiin vastaavaan myymälään. Myymälän tuotevalikoima sisältää muodikkaita ja tyylikkäitä vaatteita ja somisteita.

Edustetut tuotemerkit: Jack & Jones, Only, Pieces, Vero Moda.

Crocs

Crocs kengistä on tullut vain muutamassa vuodessa maailmanlaajuisesti suosittuja niin naisten, miesten, kuin lapsienkin keskuudessa. Nämä kengät on tehty ainutlaatuisesta materiaalista nimeltään Croslite, joka reagoi ruumiin lämpötilaan. Crocsit ovat jaloille lempeitä ja huoltapitäviä kenkiä, jotka muotoutuvat jalkojesi muotoihin, ollen myös poikkeuksellisen keveitä.

Edustetut tuotemerkit: Crocs.

I.L.U.

I.L.U. myymälät tekevät helpoksi löytää suosikkibrändisi sekä tehdä uusia ja miellyttäviä löydöksiä. I.L.U.:n hyllyistä löydät niin eliittimäistä luksusta kuin pidettyjä arkipäiväisiä tuotteitakin. Myymälä tarjoaa myös erikoistuotelinjoja miehille. I.L.U. on luotu olemaan rauhallinen, vain sinulle, lempeydelle, ja kauneudelle omistettu hetki.

Edustetut tuotemerkit: Alessandro, Artdeco, AloeBio50, Biotherm, Boss, Bourjois, Burberry, Bvlgari, Calvin Klein, Carolina Herrera, Chanel, Chloe, Clarins, Clinique, Cutrin, D&G, Darphin, Davidoff, Decleor, Dior, DKNY, Elizabeth Arden, Erboristica, Escada, Esteé Lauder, Gatineau, Giorgio Armani, Givenchy, Goldwell, Gucci, Guerlain, Hermes, Joico, Juicy Couture, Kenzo, Lacoste, Lancomé, Lanvin, Marc Jacobs, Matis, Matrix, Moschino, Nina Ricci, Sebastian, Shiseido, Sothys, Tigi, Versace, Wella, Sisley Paris, Lalique, Penhaligon’s.

I.L.U. – Beauty Bay Juuksestuudio

Beauty Bay Juuksestuudio (osana I.L.U.:n myymälää) tarjoaa laadukasta hiustenhoitoa. Studion kokeneet ja pätevät avustajat auttavat sinua löytämään persoonallisuuteesi ja tyyliisi sopivan hiustenleikkauksen, värin, ja hiustyylin. Paikka pyrkii löytämään jokaiselle asiakkaalleen soveltuvan ratkaisun, iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Ideaal Kosmeetika

Ideaal Kosmeetika tarjoaa laajaa valikoimaa parfyymejä, kynsi-, hius-, ja ihonhoitotuotteita sekä oheistuotteita.

Edustetut tuotemerkit: Baldinini, Biotherm, Bourjois, Burberry, Bvlgari, Cacharel, C.Klein, Chloe, Christian Dior, Davidoff, Dolce & Gabbana, Dsquared, Eisenberg, Escada, Evita Peroni, Feraud, Ferrari, Ferre, Galliano, Gianni, Versace, Giorgio Armani, Gucci, Guess, Hugo Boss, Kenzo, Lacoste, Lancome, Loreal, Lumene, Make Up Factory, Nina Ricci, Paco Rabanne, Pupa, Rimmel, Sergoi Tacchini, Sally Hansen, Trussardi, Valentino, Yves Saint Laurent.

Kuldan Luxury

Kuldan Luxury on Baltian maiden suurin briljantteja myyvä yritys, jolla on takanaan 15 vuoden toimintahistoria markkinajohtajana. Firman tuotevalikoima on suunniteltu Italiassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, ja muualla Euroopassa. Kaikki briljantit (0,3 ct alkaen) omaavat sertifikaatin ja niiden laatu vastaa korkeimpia standardeja. Myymälä uudistaa jatkuvasti korutuotteiden valikoimaansa, pysyäkseen korumuodin edelläkävijänä. Kuldan Luxurylle korukauneus on taidetta – oli kyseessä sitten viimeisin trendi tai ajaton klassikko.

Solaariumikeskus Päikesekiir

Solariumkeskus Solaariumikeskus Päikesekiir on varustettu 11:sta aurinkopedillä (3:lla vertikaalisella ja 8:lla horisontaalisella aurinkopedillä). Keskuksesta voi ostaa myös tunnettujen brändien solarium-kosmetiikkaa.

Edustetut tuotemerkit: Australian Gold, California Tan, Emerald Bay, Matahari.

Riviera

Riviera perustettiin vuonna 1993, ja vuoteen 2001 mennessä firma oli laajentunut myös Viron alueelle. Riviera operoi aurinkolasien, hiussomisteiden, korujen, harjojen, ja huivien jälleenmyynnin ja tukkumyynnin alueilla. Myymälän prioriteettinä on myymiensä somisteiden laatu, design, ja paras mahdollinen hinta-laatusuhde.

Rocca al Mare Ilukeskus

Kauneuskeskus Rocca al Mare Ilukeskus tarjoaa valikoiman erilaisia kauneushoitoja. Paikka käyttää vain parhaita kampaajia, kynsiteknikkoja, ja kosmetologeja, parhaan mahdollisen palvelun tarjoamiseksi ja asiakkaiden pätevän neuvonnan vuoksi.

Edustetut tuotemerkit: Alessandro, Australian Gold, Blomdahl, Depiflax, Goldwell, Jessica, L’Oréal, Leonor Greyl, Orly, Schwarzkopf, Sothys, Tigi, Wella.

Salon+

Salon+ salonki tarjoaa suurimman valikoiman ammattimaisia hiustenhoidon ja kasvojenhoidon tuotteita, kuin myös kampaamopalveluita miehille, naisille, ja lapsille. Paikan myyntikonsulttien ja kampaajien avulla voit selvittää parhaiten tarpeisiisi soveltuvat tuotteet ja ratkaisut.

Edustetut tuotemerkit: RICH, Alterna, Joico, Tigi, Tints of Nature, British Hair, Balm, Tangle Teezer, M Groom.

The Body Shop

The Body Shop on kansainvälinen kosmetiikka-alan yritys. Sen tuotevalikoima sisältää yli 600 kosmetiikkatuotetta naisille ja miehille. Useat myynnissä olevista ihon-ja hiustenhoidon tuotteista ovat valmistettuja kasviperäisistä raaka-aineista.

Edustetut tuotemerkit: The Body Shop.

Adidas

Adidas myymälästä löytyy paras valikoima Adidas Performance urheilupukeutumista ja jalkineita, Adidas Originals arkivaatteita, sekä kenkiä ja somisteita.

Extreme Sport

Extreme Sport tarjoaa varusteita, joita tarvitaan vapaa-ajan viettoon atleettisesti: myymälästä löytyy tarvikkeita pyöräilyyn, rullaluisteluun, rullalautailuun, vaeltamiseen, retkeilyyn, murtomaahiihtoon, lasketteluun, sekä lumilautailuun, vaihtoehtoihin lukeutuessa myös soveltuvat oheistuotteet ja erikoisvaatteet, arkivaatteet, sekä jalkineet. Paikan palveluihin kuuluvat lisäksi lajivarusteiden korjaukset ja huollot.

Edustetut tuotemerkit: Oxbow, Rossignol, Flow, Jean-Charles de Castelbajac, DC, No Limits, Bjorn Daehlie, Lafuma, Craft, Bolle, Cannondale, GT Bicycles, Powerslide, Tony Hawk, Hot Wheels, Batman, Compressport, SpiderTech.

Hobimaailm

Hobimaailm tarjoaa mielenkiintoista viihdykettä ja leikkimisen iloa niin nuorille kuin vanhoillekin, naisille sekä miehille. Tämä harrastustuotteisiin erikoistunut myymälä myy laajaa valikoimaa pienoismalleja ja oheistuotteita.

Edustetut tuotemerkit: PIKO, NOCH, NINCO, Academy, Acrylicos Vallejo, Team Associated, Thunder Tiger, Wilesco, LRP Electronics, Sanwa, JConcepts, XXX main, Guillow’s, Aedes Ars, Xceed, Serpent, Invento, Roco, Herpa, Fleischmann, Faller.

Jahipaun

Jahipaun myymälästä löytyy valikoima ampuma-aseita, ammuksia, sekä aseiden lisätarvikkeita. Tarjolla on myös veitsiä, kalastusvälineitä, ilma-aseita, optisia tähtäimiä, kiikareita, pyroteknisiä varusteita, vaellus- ja vapaa-ajantuotteita, lahjatavaroita, sekä paljon muuta.

Edustetut tuotemerkit: D.A.M., 5.11, Sig Sauer, CZ, Taurus, Diana, Umarex, Walther, Falco, Sellier & Bellot, Victorinox, Leatherman, Gerber.

MATKaSPORT

MATKaSPORT on Viron johtava retkeilyvarusteita myyvä yritys. Firma tarjoaa matka-avustusta vuoden ympäri, varustaen kaikki luontoon suuntaavat matkaajat. Tuotevalikoimasta löytyvät teltat, makuupussit, patjat, retkeilykalusteet, selkäreput ja polkupyörälaukut, vaatteet, jalkineet, ilmaveneet, vedenpitävät laukut, kaasugrillit, kiipeilyvarusteet, kompassit, rannetietokoneet, otsalamput, kiikarit, ja paljon muuta.

Edustetut tuotemerkit: Aclima, Adventure Food, Aquapac, Autohome, Baldas, Beal, Born, Brunton, Buff, Campingaz, Coleman, Dare2Be, Esbit, Ferrino, Fjällräven, Garmont, Gerber, Gibbon, GoPro, Grivel, Hagan, Helinox, Hilleberg, HotCan, Icebug, Jack Wolfskin, Julbo, Keen, Kickbike, La Sportiva, Leatherman, Led Lenser, Light My Fire, Lorpen, Lundhags, Masters, Mithio, MSR, Munkees, Nikwax, OAC, Opinel, Ortovox, Petzl, Platypus, Powertraveller, Primus, Regatta, Savotta, SeaLine, Sevylor, Singing Rock, Sponser, Suunto, Therm-a-Rest, ThermaCELL, Trangia, Vaude, Victorinox, Viking, Yukon.

O´Neill

O´Neill on extreme-urheilulajeihin ja ja arkipukeutumiseen erikoistunut, nuorekas, trendikäs, ja sävähdyttävä putiikki. Vaatteiden ja kenkien ohella paikka tarjoaa valikoimaa somisteita.

Edustetut tuotemerkit: O´Neill.

Rademar

Rocca al Mare kauppakeskuksen Rademar sisältää parhaan valikoiman urheilu-ja vapaa-ajantarvikkeita koko perheelle. Tuotevalikoima sisältää maailmankuuluja ja laadukkaita urheilubrändejä. Tässä tilavassa ja isokokoisessa myymälässä on tarkoitus viihtyä, jossa auttavat omalta osaltaan myös pätevät ja ystävälliset asiakaspalvelijat.

Edustetut tuotemerkit: Trek, Bontrager, Nike, Adidas, Asics, Columbia, DC, Five Seasons, Icepeak, O’Neill, Peak Perfomance, Puma, Reebok, Rollerblade, Salomon, Ecco, Polar, Suunto, Speedo, Arena, Kettler, Röhnsich, Lacoste.

Spantal

Urheiluvälinekauppa Spantal myy kaikkea urheilemiseen tarvittavaa tuotteistoa, myyden laajaa valikoimaa huippulaatuisia tuotteita aina uimahousuista extreme-lajien varusteisiin saakka. Vaatteiden ohella Spantal myy myös erilaisia kenkiä ja muita urheiluvarusteita.

Edustetut tuotemerkit: Fashy, GinTonic, Highroad, Iguana, Lackner, Sunflex, Timezone.

Sportland

Sportlandin tavoitteena on käyttää tuotteitaan ihmisten elämän mielenkiintoisemmaksi, paremmaksi, ja tunteikkaammaksi tekemiseksi. Myymälä tarjoaa kaikkea mitä asiakkaat tarvitsevat urheilemiseen ja atleettiseen ajanviettoon – sukista talvitakkeihin.

Edustetut tuotemerkit: Adidas, AND1, Converse, Eckö Red, Mizuno, Nike, O´Neill, Protest, Puma, Skechers, Timberland, Vans.

Bandicci

Bandicci on italialaisen muodin ja modernin teknologian yhdistelmä lastenvaatteita sekä lasten jalkineita. Jalkineet valmistetaan Gore-Tex teknologiasta varmistaen vedenpitävyyden sekä, samanaikaisesti, mahdollistaen ilmanvaihdon. Tämä tarkoittaa että lapsen jalat ovat aina lämpimät ja kuivat. Bandicci-vaatteet näyttävät aina hyviltä ja erittäin mukavilta koska ne ovat erityisesti lapsille suunniteltuja ja valmistettuja italialaisten perinteiden mukaisesti tavoitteena suojella pieniä ja väsymättömiä tutkijoitamme heidän poikkeuksellisissa ja ainutlaatuisissa seikkailuissaan.

BeebiCenter Minimood

BeebiCenter Minimood on parhaan laatuisten lasten tarvikkeiden myymälä. Myymälän tärkeimpänä tavoitteena on tarjota turvallisimpia turvalaitteita ja lastenrattaita asiakkaiden tarpeisiin. Lastentarvikkeiden ohella myymälästä löytyy myös laaja valikoima lasten vaatteita aina neljävuotiaille saakka sekä tuotteita raskaana oleville äideille. Myymälän asiakaspalvelijat ovat kokeneita alan asiantuntijoita, jotka ovat valmiita neuvomaan sinulle ja vauvallesi sopivien tuotteiden suhteen.

Edustetut tuotemerkit: LEGO wear, CeLavi, Mala, Minymo, Molo, Mamas & Papas, Pippi, Carriwell, Cybex, Baby Jogger, Crescent, Teutonia, Brio.

BeebiCenter Minimood Junior

BeebiCenter Minimood Junior myy vaatteita, jotka ovat tarkoitettuja 4-12 vuotiaille lapsille ja nuorisolle. Myymälä edustaa hyvin tunnettuja tanskalaisia korkealaatuisia ja virolaiseen ilmastoon soveltuvia brändejä. Paikan ystävälliset myyjät voivat auttaa sinua löytämään oikeanlaiset tuotteet tarpeisiisi.

Edustetut tuotemerkit: Lego Wear, Minymo, CeLaVi, Molo, Mala, Dirkije, Losan.

Blue Harbor

Blue Harbor myy sekä kodin sisustustavaroita kuin myös lastenvaatteita. Yhteinen teema tuotteille on niiden edustama Ranskan Rivieran elämäntyyli. Avainsanoja sisustustavaroissa ovat eksklusiivisuus, harmonia, romantiikka, sekä ilmapiiri. Ranskalaisten muotisuunnittelijoiden tuotantoa oleville lastenvaatteille ominainen luonteenpiirre on klassinen merellinen teema. Vaatteet on tehty pääasiassa tarjoamaan käyttömukavuutta lapsille sekä korkeaa laatua. Kokoelma seuraa viimeisimpiä aikuisten muotimaailman trendejä ja värejä, jotka on sovellettu lapsille soveltuviin designeihin. Kaikki käytetyt materiaalit ovat pehmeitä, lapsi-ystävällisiä, ja vähähoitoisia.

Edustetut tuotemerkit: Riviera Maison, Week-End a la Mer.

Chicco

Chicco on huippulaatuinen tuotemerkki taaperoille. Tuotevalikoima sisältää trendikkäitä vaatteita ja jalkineita, valikoiman lastenrattaita, syöttötuoleja, vauvojen ja taaperoiden autonistuimia, leluja, huonekalusteita, oheistuotteita, sekä petivaatteita lastenhuoneisiin.

Edustetut tuotemerkit: Chicco, Pali, Picci, OK Baby.

Cipollino

Cipollinon haaveena on tarjota lapsille ja pienten lasten äideille huippulaatuisia tuotteita edullisiin hintoihin. Cipollino tarjoaa useanlaisia kehittäviä ja älyllisesti haastavia lasten ja taaperoiden leluja, kuin myös laajaa valikoimaa tuotteita vastasyntyneiden äideille.

Edustetut tuotemerkit: Abrick, Bobas, Canpol, Chicco, Coccodrillo, Disney, Fisher-Price, I’Coo, Koala, Lego, Lorita, NUK, OK Baby, Peg-Perego, Play-Doh, Playgro, Wenice, WOW.

Juku Mänguasjakeskus

Juku Mänguasjakeskus on Viron parhaimmalla ja suurimmalla valikoimalla varustettu lelukeskus. Firmalla on maassa yhteensä 12 myymälän verkosto, myymälöiden löytyessä suurimmista kaupungeista ja vilkkaimmin liikennöidyistä kauppakeskuksista. Valikoima sisältää koulutuksellisia leluja, pöytäpelejä, sekä ihania täytettyjä eläimiä. Juku Mänguasjakeskus sijaitsee Rocca al Mare kauppakeskuksen II-kerroksessa.

Edustetut tuotemerkit: Lego, Barbie, Hot Wheels, Silverlit, Maisto Redakai, Monsuno, La Dee Da, Carrera, Ravensburger, Baby Born, Disney, Smoby, Hello Kitty.

Juku Playland

Juku Playland on kuin ainutlaatuinen ihmemaa, tarjoten aktiviteetteja 0-12 vuotiaille lapsille. Viisivuotiaat ja sen yli olevat lapset voivat puuhata tiloissa omin päin vanhempiensa vastuulla. Leikkimaan yhteydestä löytyy eksklusiivinen lasten oma kahvila ja jännittävä leikkialue. Tilat ovat tarjolla myös syntymäpäiväjuhlien viettoa varten.

Laste Maailm

Legendaarinen Laste Maailm (“Lasten maailma”) on Viron vanhin lastenvaatteiden myymäläketju, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1945, kehittyen yhdessä virolaisten kuluttajien tarpeiden kanssa. Laste Maailm myymälän tavoitteena on tarjota turvallisia ja laadukkaita lastenvaatteita.

Edustetut tuotemerkit: REIMA, Dirkje & DJ Kidswear, olimpiade, KIDS-UP, D-XEL, Joha Melton.

Mothercare

Mothercare tarjoaa laajaa valikoimaa tuotteita odottaville äideille ja lapsille aina 10:een ikävuoteen saakka. Tuotevalikoimasta löytyy myös leluja, lastenhuoneiden kalusteita, syöttötarvikkeita, hoitotuotteita äidille ja lapselle, ja kaikkea muuta liikkumiseen ja matkaamiseen tarvittavaa välineistöä.

Edustetut tuotemerkit: Avent, Baby Art, Early Learning Centre, Huppa, Maclaren, Mama∙Licious, Maxi-Cosi, Mothercare, Mothercare Moda, Oh Ma, Quinny, Reima, Superfit, Tommee Tippee.

Okaidi

Okaidi on ranskalais-pohjainen globaali lastenvaatteiden ja lasten kenkien tuotemerkki, joka tarjoaa autenttista ja trendikästä muotia lapsille 14:sta ikävuoteen saakka. Okaidi on uniikki ja henkilökohtainen brändi, joka tuo esiin lasten spontaaniuden, innokkuuden, yksinkertaisuuden, ja elämänilon. Myymälän tuotteissa prioriteettina on vaatteiden turvallisuus. Tuotevalikoima sisältää erilaisia luonnollisesta puuvillasta tehtyjä kokoelmia.

Edustetut tuotemerkit: Obaibi, Okaidi.

Polarn O. Pyret

Polarn O. Pyret tuotemerkin konsepti ja filosofia ei ole muuttunut vuosien varrella: lapset tarvitsevat vaatteita, joissa he voivat leikkiä mukavasti. Polarn O. Pyretin vaatteet antavat lasten olla lapsia.

Edustetut tuotemerkit: Polarn O. Pyret.

ProGames

ProGames on pelimaailma. ProGames tarjoaa Viron laajimman valikoiman jännittäviä tietokone-ja konsolipelejä, aina perheen nuorimmista aikuisille saakka. Myymälästä voi ostaa myös erilaisia pelikonsoleja.

Edustetut tuotemerkit: Nintendo, Sony.

WePlay!

Pelikauppa WePlay! on ainutlaatuinen Viron mittakaavassa. Myymälä tarjoaa monipuolista valikoimaa korttipelejä, tietokonepelejä, lautapelejä, kerättäviä pelejä, sekä hauskoja leluja. Myymälä antaa asiakkaille tilaisuuden oppia, kokeilla, ja pelata erilaisia pelejä tiloissaan. WePlay! järjestää viikottain monenlaisia hyvin palkinnoin varustettuja kilpailuja sekä turnajaisia. WePlay! tarjoaa soveltuvia pelejä nuorimmille pelaajille kuin myös kokeneemmille pelaamisen konkareille. Myytävät pelit ovat tarjolla viroksi, englanniksi, ja venäjänkielellä.

XS Mänguasjad

XS Mänguasjad (“XS lelut”) on lelukauppaketju, jonka myymälöitä löytyy Virosta, Latviasta, ja Liettuasta. XS Mänguasjad on myymälä, josta löytdät laajan valikoiman leluja sekä pojille että tytöille.

Edustetut tuotemerkit: Baby Born, Monster High, Nikko, Littlest Pet Shop, My Little Poni, Nerf, Furby, Sylvanian Families.

Apotheka

Apotheka apteekki tarjoaa laajaa valikoimaa terveyden-ja kauneudenhoidon tuotteita sekä lääkityksiä.

Edustetut tuotemerkit: A-Derma, Avene, Babe, Eucerin, Favora, Klorane, Neutrogena, Sebamed, Vichy, Weleda.

Biomarket

Biomarket on omistettu seuraavalle periaatteelle: eko on saatavissa olevaa, luonteenomaista, ja luonnollista. Myymälä uskoo siihen, että ekologisten tuotteiden tullessa helpommin saataville, ihmisten ravinnosta ja elinympäristöstä tulee terveellisempi ja nautittavampi. Biomarket myymälät omaavat suurimman ja mielenkiintoisimman eko-, terveys-sekä hyvinvointituotteiden valikoiman Virossa. Myymälä tarjoaa valikoimaa kemikaalivapaista raaka-aineista valmistettuja tuotteita, ilman keinotekoisia hajusteita, väriaineita, säilöntäaineita tai makuja, ihmisistä ja ympäristöstä huolehtien. Kun ostat Biomarketista, voit olla varma, että tuotteet ovat terveellisiä, turvallisia, ja puhtaita. Paikasta löytyy kaikenlaisia tuotteita päivittäiseen elämään sekä lahjatuotteiksi.

Eagle Vision

Eagle Vision optikkosalonki odottaa sinua laajalla valikoimalla tuotteita ja ammattimaisella palvelulla. Paikan pätevä henkilökunta voi auttaa sinua valitsemaan sopivat silmälasit ja piilolinssit, ja myymälässä on tarjolla myös videokonsultaatioita sekä näkötestauksia läpi aukioloaikojen. Eagle Vision myy laajaa valikoimaa silmälasien kehyksiä, aurinkolaseja, piilolinssejä, sekä hoitotuotteita.

Edustetut tuotemerkit: Guess, Guess by Marciano, Porsche Design, Baldinini, Gant, Jaguar, Gucci, Ray-Ban, Carrera, Giorgio Armani, Ferragamo, Prada, Versace, Dolce&Gabbana, Enni Marco, Police, Givenchy, Menrad, Pierre Cardin, Oxydo, Dior, Polaroid, Harley Davidson, Tokai, Essilor.

Eesti Optik

Silmälasikauppa Eesti Optik tarjoaa laajan valikoiman silmälasien kehyksiä ja piilolinssejä optikko-alan parhailta valmistajilta. Myymälästä löytyvät modernit laitteet näöntarkastuksia varten. Lisäksi voit ottaa ilmaisen videokonsultaation, sekä korjauttaa rikkinäiset silmälasisi myymälän toimesta.

Edustetut tuotemerkit: Air Force, Alessandro Dell Aqua, Benetton, Byblos, Calvin Klein, Costa, Davidoff, Dunhill, Exte, Ferre, Firenze, Fishbone, Jaguar, John Richmond, Laura Biagiotti, Le Tanneur, Longiness, Mandarina Duck, Mercedes-Benz, Monte, Nasareno Corsini, Opera, Persol, Rafting, Redwoods, Romeo Gigli, Ted Lapidus, Think Pink, Trussardi, Vivienne Westwood, Vogue, Xenith.

Pro Optika

Pro Optika optikkoliike tarjoaa silmälaseja tunnetuimmilta ja muodikkaimmilta silmälasien valmistajilta. Paikka on keskittynyt vastaamaan asiakkaidensa toiveisiin ja auttamaan heitä löytämään soveltuvimmat silmälasit ja piilolinssit. Tarjolla on näöntarkastuksia sekä silmälasien ja piilolinssien määräämisen suhteen.

Edustetut tuotemerkit: Silhouette, Ray-Ban, Giorgio Armani, Emporio Armani, Gucci, Prada, Versace, Vogue, Max Mara, D&G, Givenchy, Just Cavalli, Pierre Cardin, Polaroid, Police, Carrera, Zeiss, Oakley, Tom Ford, Marc Jacobs.

Ülikooli Apteek

Ülikooli Apteek (Yliopiston Apteekki) on apteekki, josta löytyy tilava myyntitila sekä laaja valikoima tuotteita. Voit valita apteekin avoimilta hyllyiltä tarpeisiisi sopivimmat tuotteet itsenäisesti, ja kysymysten heräämisen myötä tarjolla on apteekin asiakaspalvelusta vastaavia farmaseutteja.

Kika

Kika on lemmikkieläinkauppa, josta voit valita itsellesi lemmikkieläimen, linnun, tai akvaariokalan, kuin myös lemmikkieläimellesi korkealaatuisia ruokia ja oheistuotteita parhaisiin hintoihin. Kika ymmärtää lemmikkieläimesi tarpeet, pyrkien tarjoamaan vain parhaan laadun omaavia tuotteita.

Edustetut tuotemerkit: Pro Plan, Royal Conin, Nature’s Protection, Trixie, Animonda, Flexi, Ferplast, Tetra, Juwel, Sera.

ASKO

Sisustaminen ei ole vain huoneiden täyttämistä esineillä. Huonekalut antavat sävyn, määrittelevät tunteen, ja aiheuttavat halutun tunnetilan. ASKO filosofiaan kuuluu elämän tekeminen tyylikkääksi ja mukavaksi aamusta iltaan ja illasta aamuun. Sekä kodissa että toimistossa, töissä ja vapaa-ajalla. ASKO:n palveluita uudistetaan jatkuvasti – paikka tarjoaa asiakkailleen mm. innovatiivisen “Xsensor” maton patjan valintaan sekä tiloista löytyy myös sisustussuunnittelija antamaan ammattimaista ohjeistusta.

Bon Appetit

Bon Appetit kauppa myy hauskoja ja välttämättömiä ruoanlaittovälineitä aina aloittelijan tarpeista ammattimaiseen keittiöön saakka.

Edustetut tuotemerkit: Kitchen Craft.

Colombini

Colombini on yksi Italian suurimmista designer-huonekalujen valmistajista. Colombinin vahvuudet ovat sen tuotteiden integroiduissa ratkaisuissa – henkilökohtaisia ja tyylikkäitä huonekaluratkaisuja keittiöön, lastenhuoneeseen, olohuoneeseen, ja makuuhuoneeseen, valmistettuna yhteistyössä suunnittelijan ja asiakkaan kanssa. Lisäksi yritys valmistaa myös klassisia sisustamisen elementtejä.

Elion

Elion myymälät pitävät sisällään laajaa valikoimaa tuotteita ja palveluita sekä yksityishenkilöille että yritysasiakkaille. Täällä voit saada lisätietoa Elionin palveluista ja ostaa tuotteita tarpeisiisi. Tarpeen mukaan paikalta löytyvät asiakaspalvelijat ohjaavat sinut parhaisiin tarjolla oleviin ratkaisuihin mm. kotien internet-yhteyksien suhteen. Paikalta löytyy hyvä valikoima älypuhelimia, kännyköitä ja pöytäpuhelimia, TV-settejä, digibokseja, läppäreitä, pöytätietokoneita, tabletti tietokoneita, internet-laitteita, printtereitä, GPS-laitteita, sekä valokuva-ja videokameroita. Tuotteita voidaan ostaa myös Elionin vuokraus-osto maksujärjestelmän kautta.

Edustetut tuotemerkit: Apple, ASUS, Becker, Canon, Dell, Fujitsu Siemens, HP, HTC, Lenovo, LG, Logitech, ML, Nokia, Ordi, Pentax, Philips, Samsung, Sony, Sony Ericsson, TomTom.

Euronics

Viron suurinta tuotevalikoimaa edustava Euronics tuo asiakkailleen kaikkein innovatiivisimmat teknologiset ratkaisut maailmanmerkeiltä.

Edustetut tuotemerkit: Samsung, Philips, Apple, Sony, Electrolux, Liebherr, Bosch, Nikon, Canon, Candy.

Finlayson

Finlayson tarjoaa laadukkaita tuotteita makuuhuoneisiin. Valikoima sisältää hyvän imukyvyn omaavia froteepyyhkeitä, luksusmaisia satiinivuodevaatteita, kodin tekstiilejä, hypoallergisia untuvapeitteitä ja tyynyjä.

Edustetut tuotemerkit: Familon, Finlayson, Joutsen.

Hemtex

Hemtex on kotoisin Boråksen kaupungista, Ruotsin tekstiiliteollisuuden pääkaupungista, ollen siten alan merkittävän osaamisen symboli. Yli 200 myymälän verkoston omaava Hemtex on pohjoismaiden suurin tekstiilien vähittäismyyjä. Myymälä tarjoaa laajaa valikoimaa tekstiilejä kaikkiin koteihin ja kaikkiin huoneisiin, inspiroivilla ja trendikkäillä tuotteillaan.

Home & Gourmet

Home & Gourmet voi tarjota sinulle kaiken mitä tarvitset ruoanlaiton tekemiseksi miellyttäväksi kokemukseksi: huippulaatuisia kattiloita ja pannuja, keittiölaitteita ja pienkoneita. Ruoan tarjoilua varten myymälästä löytyy eksklusiivisia lautasia, laseja, sekä ruokailuvälineitä.

Edustetut tuotemerkit: Beka, Churchill, Krups, Lagostina, Luigi Bormioli, Moulinex, Pintinox, Rowenta, Royal Worcester, Tefal.

Home4you

Home4you tarjoaa laajinta valikoimaa tuotteita, joita tarvitaan kotien sisustamiseen. Tuotevalikoimaan kuuluvat tuotteet olohuoneeseen, ruokailuhuoneeseen, makuuhuoneeseen, toimistoon, sekä kesähuonekaluja, mutta myös mattoja, valaistuksia, vaaseja, kynttilöitä, kodin tekstiilejä, peilejä, valokuvakehyksiä, ja paljon muuta.

Edustetut tuotemerkit: Home4you, Shishi.

Kalake

Kalake on Viron ainoa lemmikkieläinkauppa, joka on erikoistunut myymään akvaarioita ja niihin tarvittavia akvaariokaloja. Tarjolla on myös laaja valikoima tuotteita akvaarioiden huoltamiseen ja kunnossapitoon. Paikan ystävällinen henkilökunta voi auttaa asiakkaita aina amatööreistä kokeneisiin akvaarioalan harrastajiin saakka.

Edustetut tuotemerkit: Eheim, JBL, Akvastabil, Seachem, Easy-Life, Tropic Marin, AquaMedic, AquaLight, Korallen-Zucht, Tropica Aquarium Plants.

Klick

Klick tarjoaa parhaan valikoiman digitaalisia tuotteita edullisiin hintoihin. Myymälä huippulaatuinen ja laaja tuotevalikoima sisältää ratkaisuja sekä jokapäiväisille käyttäjille kuin alan asiantuntijoillekin. Tuotteiden valitsemisessa auttavat paikan asiantuntevat asiakaspalvelijat.

Edustetut tuotemerkit: Acer, Canon, Dell, Epson, HP, LG, Logitech, Ordi, Philips, Samsung, Sharp.

Knopka

Knopka on erikoistunut myymään huippulaatuisia toimistotarvikkeita ja toimistotuotteita. Paikan tavoitteena on tarjota kattava tuotevalikoima, joustava hinnoittelu, kanta-asiakasohjelma, sekä monipuolinen asiakaspalvelu.

Koduekstra

Koduekstran kilpailuetuna on sen suora toiminta valmistajien kanssa, joka varmistaa useiden tuotteiden eksklusiivisen tarjonnan vain firman myymälöiden kautta. Tuotevalikoimaan kuuluvat useanlaiset kodintarvikkeet, hyvä valikoima kodinkoneita, kotitöissä tarvittavat työvälineet, huippulaatuiset tekstiilit, sekä kausiluontoiset tuotteet.

Edustetut tuotemerkit: BaByliss, Ballarini, Brita, Hackman, Lotus, Luminarc, Montana, Nordy, Philips, Tescoma, Value Ceramic, Vileda.

Kunsti & Hobi Galerii

Kunsti & Hobi Galerii (Taide & Harrastus Galleria) tarjoaa sekä perinteisiä taidetuotteita, kuin myös harrastus ja toimistomateriaaleja. Myymälästä löytyy laaja valikoima käsityötuotteita ompelemiseen, neulomiseen, kirjontaan, ja helmiletityksiin. Voit asioida myös valokuva-ja peilikehyksien työpajan kanssa, josta löytyy Viron suurin valikoima kehystysmateriaaleja.

Lillede Villa

Lillede Villa tarjoaa kaikkia palveluita liittyen kukkiin ja sisäkasveihin, aina lyhyistä konsultaatioista istutus-ja päivittäishoidon palveluihin saakka. Myymälä tarjoaa myös somistuspalveluita erilaisiin tapahtumiin (syntymäpäivät, häät, jne.).

Edustetut tuotemerkit: Kekkilä, Kemira, fresh flowers, Nurmiko, Substral.

Mileedi Lilleärid

Mileedi Lilleärid tarjoaa laajaa valikoimaa monipuolisia ja huippulaatuisia kukka-asetelma palveluita. Palvelut sisältävät huoneiden somistelut, sisätilojen sisustamiset, sekä hää-ajoneuvojen koristelut ja kukkalähetyspalvelut.

Edustetut tuotemerkit: Substral.

Di Sole

Muotistudio Di Sole tarjoaa palveluita yksilöllisiin vaatteiden räätälöinteihin, restaurointeihin, sekä korjauksiin. Muotistudion kokeneet mestarit luovat yksilöllisiä tuotteita mistä tahansa materiaalista, nahasta, sekä turkiksesta, jotka tuovat esiin persoonallisuutesi sekä positiiviset puolesi. Vaatteiden korjaukset ja muokkaukset tehdään nopeasti ja korkealaatuisesti. Muotistudio Di Sole välittää asiakkaidensa antamasta ulkoisesta vaikutelmasta.

Muster Sisustussalong

Muster Sisustussalong sisustussalonki tarjoaa tuotteita, jotka mahdollistavat kotisi tekemisen erikoiseksi, kotoiseksi, ja ainutlaatuiseksi. Talo on tehty seinistä ja palkeista kun taas koti on tehty rakkaudesta ja unelmista.

Edustetut tuotemerkit: Broyhill, Colono, Eijffinger, Harlequin, Jolipa, Sanderson, Villa Collection.

Photopoint

Photopoint tarjoaa laadukkaita valokuvauspalveluita, laajaa valikoimaa digitaalista teknologiaa, sekä miellyttävän ammattimaisen palvelun. Parhaan valokuvausteknologien lisäksi voit löytää myymälästä myös tablettitietokoneet, kannettavat tietokoneet, videokamerat, kiikarit, MP3-soittimet, ja monia muita digituotteita ja oheistuotteita.

Edustetut tuotemerkit: Crumpler, Gitzo, Kata, Manfrotto, Metz, Panasonic, Pentax, Razer, Roccat, Speedlink, Tamron, Vivanco.

Skano

Skano tarjoaa huippulaatuisia, puisia klassisen tyylisiä huonekalusteita. Erilaiset viimeistelyt ja yksilölliset ratkaisut auttavat sinua sisustamaan kirjastosi, kotitoimistosi, ruokailuhuoneesi, olohuoneesi tai makuuhuoneesi omien toiveidesi mukaisina. Lisäksi Skano tarjoaa laajaa valikoimaa tyylikkäitä valaisimia ja elegantteja olohuoneen huonekaluja sekä virolaisilta että italialaisilta valmistajilta.

Sotka

Sotka on ystävällinen huonekalukauppa, jolla on toimipisteitä Tallinnassa, Tartossa, sekä Pärnussa. Mukavan ja laajan tuotevalikoiman sisältävänä kauppana Sotka tarjoaa aina jotain mielenkiintoista ja käytännöllistä edullisissa hintaluokissa. Myymälöistä löydät huonekaluja kaikkiin asuintiloihin, joiden ohella tarjolla on ulkokalusteita, mattoja, ja paljon muuta.

Top Shop

Top Shop tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden tutustua ja kokeilla, kuin myös tietysti ostaa, TV mainoksista tuttuja tuotteita. Modernit sisustukset, huippulaatuiset tuotteet, sekä innokas asiakaspalvelu ovat Top Shop ketjun toiminnan perusteita.

Prisma

Kun Prisma valitsee hypermarketissa tarjolla olevat tuotteensa, se seuraa yhtä periaatetta: tarjolla tulisi olla jotain kullekin perheen jäsenelle. Tuotteet on valittu niiden relevanttiuden perusteella – tuotevalikoima ja uudet tuotteet arvioidaan kerran viikossa, ja muutoksia tehdään havaittujen tarpeiden mukaisesti. Lähes kaikkien Prismassa myytyjen ruokatavaroiden alkuperämaa on Viro.

Kingitus

Kingitus edustaa Viron suurinta tiimiä lahjanantamisen asiantuntijoita, tarjoten laajan valikoiman elämyksellisiä lahjakortteja kaikkiin tarpeisiin. Elämyslahjakortit tuovat unelmat todeksi – oli kyseessä sitten unohtumaton kuumailmapallo-ajelu, adrenaalintäytteinen laskuvarjohyppy, tai romanttinen illallinen viihtyisässä ravintolassa. Varjoliitolennot, rata-autoilu, ruokakurssit, hieronnat – nämä ja paljon muuta (yli 700 vaihtoehtoa) on tarjolla Kingituksen myyntipisteistä ja nettikaupasta.

Edustetut tuotemerkit: Kalev SPA, Tallink Aqua SPA, LaitseRallyPark, Nõmme seikluspark, Al Mare Bowling, Taktikalise laskmise keskus, Auto24ring, Grand Rose Spa, Veinimaailm.

Olympic Casino

Yksikätiset tässä 24h avoinna olevassa kasinossa käyttävät käteisrahatonta järjestelmää. Kasinolla on käytössä myös jackpot-systeemi, jossa platina-tason voitot alkavat 10 000 eurosta. Rekisteröinti-vapaa OlyBet urheilubaari odottaa sinua kasinon tiloista, sisustettuna antiikin Kreikan tyyliin, jossa voit asettaa urheiluvetoja, hurrata live-lähetyksinä tarjottaville otteluille, osallistua pokeripöytiin (viikoittaisilla pokeriturnauksilla), sekä vaihtaa valuuttaa. Sports Bar baariin ikäraja on 18-vuotta, kun taas kasinolle ikäraja on 21.

Rahva Raamat

Rahva Raamat tarjoaa laajaa valikoimaa kirjallisuutta, musiikkia, ja elokuvia vironkielellä kuin myös muilla kielillä, sekä lahjatavaroita ja paperitavaraa. Myymälässä on panostettu lasten kirjallisuuden valikoimiin. Rahva Raamat on luonut miellyttävän ilmapiirin lukemista varten, ja voit rentoutua lisäksi paikan viihtyisässä kahvilassa.

Edustetut tuotemerkit: Ilmamaa, ILO, Koolibri, Pegasus, TEA, Varrak.

Eesti Post

Eesti Postin ydinbisnestä on postipalveluiden tarjoaminen. Perinteisten postipalveluiden, kuten postinkannon ja pakettilähetysten, ohella tarjolla on myös kuriiripalvelu, varastotoiminta, liikennöinti, sekä finanssipalvelut. Paikka on avoinna ma-pe klo 10-20, la klo 10-18.

Elisa

Elisan myyntipisteestä löydät kaikki kommunikaatiotarpeisiisi tarvittavat palvelut ja tuotteet: peruspuhelut ja internet-datan sekä matkapuhelimille että PC-laitteille, kuin myös kaikenlaisia oheispalveluita. Tämän lisäksi myymälästä löytyy laaja valikoima kännyköitä ja oheistuotteita, tabletti-tietokoneita, ja internet-laitteita.

Edustetut tuotemerkit: Apple iPad, ASUS, Nokia, Sony, Samsung, LG, HTC, Huawei, MyPhone, GoClever, Insmat.

EMT

EMT myymälöissä voit tulla EMT:n asiakkaaksi, tilata ja muuttaa EMT-palveluita, ja ostaa erilaisia laitteita ja tuotteita. Myymälästä löytyy laajin valikoima älypuhelimia, peruspuhelimia, tablettitietokoneita, läppäreita, kuin myös TV-settejä, audio-ja GPS-laitteita, pelikonsoleita, valokuva-ja videokameroita, sekä oheistuotteita. Paikan ystävällinen henkilöstä voi auttaa sinua navigoimaan tässä valikoimassa vaihtoehtoja, löytääksesi tarpeisiisi parhaiten sopivan ratkaisun.

ERGO

ERGO tarjoaa Viron vakuutusyhtiöiden monipuolisimman valikoiman henkivakuutuksia, sairausvakuutuksia, ja omaisuusvakuutuksia, kuin myös eläketurvatuotteita, maan laajimmalla toimipisteverkostolla.

Itella SmartPOST

Itella SmartPOST on Viron suurin ja parhaiten tunnettu pakettien lähettämisen itsepalveluterminaalien tarjoajista. Firman tavoitteena on pakettien lähettämisen ja vastaanottamisen tekeminen asiakkaille mahdollisimman nopeaksi ja mukavaksi. Itella SmartPOST toimittaa internetkaupoista ja postimyyntikuvastoista tilattuja tuotteita. Itsepalveluterminaaleista on mahdollista lähettää paketteja Viroon, Suomeen, ja muualle Eurooppaan.

Kingaprof

Kingaprof auttaa ihmisiä kävelemään elämän läpi suuremmalla itsevarmuudella, korjaamalla ja huoltamalle heidän kenkiään. Korkealaatuisten kengänkorjauspalveluiden ohella paikka tarjoaa myös kaiverruspalveluita ja vara-avainten teettämisiä.

Nordea

Suurimpana ja henkilökohtaisimpana Pohjoismaisena pankkina Nordealla on yli 200 vuoden kokemus finanssipalveluiden tarjonnasta, ja pankki käyttää tätä ammattitaitoaan sinun pankkiasioiden ammattimaiseen hoitoon. Kukin asiakas on pankille erityinen, ansaiten henkilökohtaisen lähestymistavan. Voit käydä pankin konttorissa konsultaatiossa ennen merkittäviä taloudellisia päätöksiä.

Ruf

Ruf on pioneeri virolaisille kuluttajille suunnattujen ilotulitus-näytösten järjestäjänä. Firma sekä jälleenmyy että tukkumyy pyroteknisiä tuotteita, kuin myös organisoi ilotulitus show-näytöksiä.

Edustetut tuotemerkit: Ruf.

SEB

SEB on yleispankki, joka palvelee asiakkaidensa kaikkien pankkiasioiden hoitamisen suhteen, mukaanlukien yksityisasiakkaat, yritysasiakkaat, sekä julkisen sektorin asiakkaat. SEB:n toiminnan kilpailuetuina ovat pitkä-aikaiset asiakassuhteet, pätevyys pankkitoiminnassa, sekä e-teknologia.

SOL

SOL tarjoaa vaatteiden kuivapesupalveluita, pesupalveluita, pikapuhdistuksia, ikkunaverhojen kuivapesuja, untuvatakkien pesuja, vaatteiden kyllästyksiä, pyykin mankeloinnit, untuvahuopien ja -tyynyjen pesut, sekä vaatteiden korjauspalvelut.

Swedbank

Perinteisten pankkipalveluiden ohella Swedbank panostaa myös ympäröivän yhteiskunnan auttamiseen ja tukemiseen. Sosiaalinen vastuunkanto on yksi pankin toiminnan johtavia periaatteita, varmistaen yrityksen kestävän kehityksen.

Tavid Kuld & Valuuta

Tavid Kuld myy ja ostaa sijoituskultaa (kolikoita ja harkkoja laatuluokissa f.900-999.9 verovapaasti), vaihtaa valuuttaa (laaja valikoima matkavaluuttaa parhailla kursseilla, etenkin suurille summille), sekä tarjoaa nopeita valuutansiirtoja Viron, Suomen, Ruotsin, Tanskan, Latvian, sekä Bulgarian välillä. Muihin palveluihin kuuluvat valuutan siirrot, hopean ostot ja myynnit, sekä kultakorujen ostotoiminta.

Tele2

Tele2 on televiestinnän markkinoiden hintajohtaja, tarjoten laadukkaita matkapuhelinpalveluita yksityisille ja yritysasiakkaille, parhaisiin tarjolla oleviin hintoihin. Tele2:n etuihin lukeutuvat yksinkertaiset, selkeät, ja joustavat ratkaisut. Tele2 verkko kattaa 99% Viron alueesta.

Edustetut tuotemerkit: LG, Nokia, Samsung, Sony Ericcson.

Algida Happiness Station

Algida Happiness Station on Keski-ja Itä-Euroopan ensimmäinen jäätelökahvilatoimintaan erikoistunut ketju, jonka innovatiivinen konsepti perustuu yhdistelmien mahdollisuuksiin. Asiakkaana voit valita monipuolisesta valikoimasta jäätelöitä, kastikkeita, hedelmiä, suklaata, ja muita täydennyksiä, jotka sekoitetaan yhteen kylmällä marmorilautasella, luoden ainutlaatuisen jäätelölaadun.

Boost Juicebar

Boost Juicebar tarjoaa mehuja, smoothie-juomia, ja kuumia juomia tuoreista hedelmistä ja jäädytetystä jugurtista. Myymälä tarjoaa myös erityisen virkistäviä mega-boosteri juomia. Kaikki paikan tuoteet ovat täynnä vitamiineja ja terveyttä.

Brezza

Brezza on ravintola kunnianhimoisella valikoimalla ruoka-annoksia, luoden ruokailukokonaisuuden, jota paikka itse nimettää konseptina “à la carte kahvilaksi”. Brezza tarjoaa soveltuvia ruoka-annoksia kaikille – aina japanilaisesta sushista italialaiseen pizzaan saakka.

Café Paco

Café Paco on mukava kahvila, jossa voit nauttia aamukahvisi omassa rauhassasi, syödä bisnesluonaan liiketuttavasi kanssa, tai viettää yksityistä illallista puolisosi kanssa. Kahvilan miellyttävä ilmapiiri tekee jokaisesta käynnistä unohtumattoman.

Chopsticks

Chopsticks on pikaruoka-ravintola, joka tarjoaa monipuolisen valikoiman aasialaisia ja kiinalaisia ruokalajeja, ja jossa voit syödä paikan päällä tai tilata ruoat toimitettuina kotiisi.

Coffee IN

Coffee IN kahvit ovat kuin seikkailumatka kahvin ystäville: maut, aromit, ja tuhansien nyanssien tuoma nautinto. Coffee IN kahvilat tarjoavat kiireiselle modernille ihmiselle unohtumattoman maukkaan ja energisen kokemuksen. Paikan korkealaatuinen kahvi on syntynyt vuosien laadukkaan toiminnan seurauksena, baristojen tietämyksen kautta, sekä vain tuoreimmin paahdettujen kahvipapujen käytön myötä. Aito kahvinystävä voi valita juomansa sekä kuumista että kylmistä kahvijuomista. Lisäksi Coffee IN tarjoaa herkullisia kaakao-ja chai-juomia, virkistäviä cocktaileja, smoothie-juomia, ja erilaista naposteltavaa.

Da Vinci

Da Vinci on miellyttävä perheravintola. Ravintola tarjoaa laajan valikoiman pastaa, pizzoja, salaatteja, keittoja, alkuruokia, ja aitoa italialaista käsintehtyä jäätelöä.

Gnomo

Bistro-ravintola Gnomo tarjoaa mukavia ja runsaita aterioita kaikille asiakkaille. Gnomon suurin kilpailuetu on sen nopeassa ja poikkeuksellisen hyvässä asiakaspalvelussa, kunkin asiakkaan mahdollisuudesta yhdistellä ruokalajeja, sekä monipuolisesta ruokalistasta, joka vaihtuu päivittäin.

Keb-up

Keb-up tarjoilee pidettyjä turkkilaisia, kreikkalaisia, arabialaisia, ja muun tyyppisiä pikaruokia, jotka eivät ole yleisiä Virossa, mutta jotka ovat saavuttaneet suurta suosiota muualla maailmassa. Ravintolan myymiä herkullisia ruokia voi syödä paikan päällä tai tilata mukaan.

Little India

Little India ravintola tarjoaa klassisia intialaisia ruokia, mukaanlukien laajan valikoiman vegetaari-ja liharuokia. Paikan ylpeytenä löytyy ruoanvalmistuksessa käytetty ravintolan oma Tandoori-uuni.

Mack Bar-B-Que

Mack Bar-B-Que on aito amerikkalainen BBQ-ravintola, josta voit löytää hampurilaisia, grillattua porsaankylkeä, ja muita runsaita amerikkalaisia ruokalajeja. Ruokaa voidaan tilata myös mukaan (ei kuljetuspalvelua).

Nestle Ice Cream Café

Nestle Ice Cream Café omaa markkinoiden laajimman valikoiman jäätelökahvila-tuotteita. Kahvilassa on valittavissa kaikkiaan 24 erilaista jäätelölajia – sorbeteista kerma-ja maitojäätelöihin, mutta myös hyvä valikoima Lavazza-kahveja.

Cafe TiPo

Rocca al Mare kauppakeskuskompleksin toisessa kerroksessa sijaitseva Cafe TiPo on viihtyisän ilmapiirin kahvila, jonka tavoitteena on luoda kullekin asiakkaalleen miellyttävä käyntikokemus. Voit nauttia paikan tuoreesti jauhetuista pavuista tehdystä kahvista, vastaleivotuista leivonnaisista, sekä paikan oman leipomon piirakoista. Kaikki kahvilan herkut ovat valmistettuja laadukkaimmista raaka-aineista, ilman säilöntäaineita. Paikan monipuolista a la carte menua kuvaava avainsana on laatu, ja tämä ruokalista muuttuu kausien mukana. Sekä kahvi-aficionado, makeanhimoinen, että herkuttelija löytää kahvilasta oman suosikkinsa.

Silk Sushi

Silk Sushi on tyylikäs ja moderni sushibaari viihtyisällä sisustuksella, hyvällä asiakaspalvelulla, sekä monipuolisella valikoimalla japanilaisia ja eurooppalaisia ruokalajeja, jotka luovat tilaisuuden viettää romanttista tai muuten vain mukavaa aikaa milloin tahansa. Arkisin paikan baarin valikoimiin kuuluu bisneslounas-ruokalista.

Carpe Vinum

Carpe Vinum tarjoaa monipuolisen valikoiman viinejä Euroopan viinintuottaja-alueilta: Rioja, Chablis, Alsace, Tuscany, Veneto, Bordeaux.

Marks&Spencer Food Store

Marks&Spencer Food Store on ruokakauppa, joka on mukana Fairtrade verkostossa, tarjoten paikallisia kuluttajatuotteita, jotka ovat luonnollisia, aitoja, ja merkittyjä eettisen kaupankäynnin merkein. Kaupassa myyty ruoka ei sisällä keinotekoisia säilöntäaineita tai keinotekoisia väriaineita, ja ne on valmistettu Fairtrade sokeria hyödyntäen.

Nimini Gurmee

Nimini Gurmee on viihtyisä ja uniikki gourmet-myymälä & leipomo, tarjoten ruokia ja viinejä eri puolilta maailmaa. Myymälä organisoi maistelutapahtumia sekä auttaa sinua valitsemaan oikeanlaisia ruoan ja viinin yhdistelmiä. Nimini Gurmee kaupassa voit löytää myös Viron puitteissa ainutlaatuisia tuotteita – aitoja italialaisia tryffeleitä, huippulaatuisia suklaita, sekä harvinaisia mausteita. Täydellinen lahjaidea on upea ja maukas lahjakori, juustolautanen, tai erikoistilauksesta valmistettu antipasti-lautanen.

R-Kiosk

R-Kioskilla voit taistella nälkää vastaan herkullisella kahvilla, virolaisella hotdogilla, tai erilaisilla runsailla täytteillä varustetuilla kerrosleivillä. Kioskilta löytyvät tietysti myös uusimmat sanomalehdet ja aikakausilehdet, tupakkatuotteet, puhelinkortit, virvoitusjuomat, makeiset, sekä lottopiste ja julkisen liikenteen lippujen myynti.

Edustetut tuotemerkit: A. Le Coq, Coca-Cola, Saku, Fazer, Kalev, Orbit, Lay’s.

Tea & Coffee Center

Tea & Coffee Center myy laajaa valikoimaa huippulaatuista teetä, kahvia, oheistuotteita, sekä MONIN-siirappeja. Tea & Coffee Center tuo ulottuvillesi terveellisen elämäntavan – teen juonti on parhaita luonnollisia metodeja etenkin rentoutumiseen.

Edustetut tuotemerkit: Monbana, Monin, Hurom.