Teatro La Fenice

Teatro La Fenice (suomennettuna “Feeniks-teatteri“) on Venetsian kaupungin oopperatalo, yksi Euroopan tunnetuimmista alallaan.

Paikan nimi viittaa oopperan kykyyn “nousta tuhkasta feeniks-linnun tavoin”, sillä paikka on palanut ja jälleenrakennettu toimintansa alusta saakka kahdesti.

La Fenice teatteri, joka perustettiin vuonna 1792, sai välittömästi suuren suosion eurooppalaisen yleisön keskuudessa, ja monet merkittävistä ooppera ensi-illoista avattiin juuri näissä tiloissa.

1800-luvun aikana maailman ensi-iltoihin lukeutuivat Rossinin “Tancredi”, “Sigismondo”, ja “Semiramide”, Bellinin “I Capuleti e i Montecchi” ja “Beatrice di Tenda”, Donizettin “Belisario”, “Pia de’ Tolomei”, ja “Maria de Rudenz”, sekä Verdin “Ernani”, “Attila”, “Rigoletto”, “La traviata” ja “Simon Boccanegra”.

Teatro la Fenice

Viime vuosisadan kuluessa La Fenice painotti tuotannoissaan myös modernia oopperaa, joka toi maailman ensi-iltoina tiloihin mm. Stravinskin “The Rake’s Progress”, Brittenin “The Turn of the Screw”, Prokofievin “L’angelo di fuoco”, Nonon “Intolleranza” ja Madernan “Hyperion”.

Tuoreimpiin merkittäviin ensi-iltoihin ovat lukeutuneet Kagelin “Entführung im Konzertsaal”, Guarnierin “Medea”, Moscan “Signor Goldoni” ja Ambrosinin “Il killer di parole”.

Teatro la Fenice sali

Oopperatalosta löytyy istumatilaa kaikkiaan yli 1000 henkilölle, tarjoten erinomaisen akustiikan (jota parannettiin viimeisimmän, vuoden 1996 tulipalon jälkeen tehdyssä jälleenrakennuksessa), 98-jäsenisen orkesterin ja 66-henkilön kokoisen oopperakuoron.

Luovana tilana La Fenice kuuluu maanosan johtaviin esiintymispaikkoihin, tarjoten yli sata ooppera performanssia vuosittain, sinfoniakauden, jota johtavat maailman johtavat kapellimestarit (kuten Myung-Whun Chung, Riccardo Chailly, Jeffrey Tate, Vladimir Temirkanov ja Dmitrij Kitajenko), täyden syklin sinfonioita Beethovenilta, Schumannilta, Brahmsilta, ja Mahlerilta, nykyaikaisen repertuaarin, keskittyen venetsialaisiin taiteilijoihin kuten Nono ja Maderna, baletteja, sekä kamarimusiikkikonsertteja.

Teatterin omistaa Venetsian kunta ja sitä hallinnoi Fondazione Teatro La Fenice säätiö, yksityinen organisaatio, jonka jäsenistöön lukeutuvat Italian valtio, Veneton maakunta, ja lukuisia muita julkisia ja yksityisiä instituutioita. Säätiö omistaa myös toisen teatterin, Teatro Malibranin, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1678.

La Fenicen tarunhohtoisen historian mukaisesti Fondazione Teatro La Fenice ottaa mukaan ohjelmistoonsa vuosittain tärkeimpiä italialaisia ja kansainvälisiä teoksia, mukaanlukien töitä ranskalaisilta, brittiläisiltä, ja saksalaisilta säveltäjiltä.

Tiloissa esitetään myös kokeellista taidetta, säätiön tilaustöinä tehtyjä uusia teoksia, maailman ja Italian ooppera ensi-iltoja, sekä moderneja tulkintoja barokkiklassikoista, etenkin venetsialaisesta perinteestä olevista teoksista.

Teatro La Fenice – historia

Vuonna 1774 San Benedetto teatteri, joka oli ollut Venetsian johtava oopperatalo yli 40 vuoden ajan, paloi maan tasalle. Kun teatteri jälleenrakennettiin, sitä hallinnoivien tahojen ja rakennuksen omistajien, Venierin perheen, välille syntyi lainopillinen riita, joka päätettiin Venierien hyväksi, ja teatteri joutui etsimään uusia tiloja.

Uuden teatterirakennuksen rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 1790, ja paikka valmistui toukokuussa 1792. Oopperatalo nimettiin “La Fenice” nimellä, viitteenä oopperan selviytymiseen ensin tulipalosta, ja sitten uudestaan lainopillisesta riidasta johtuneesta muutosta.

La Fenice otettiin käyttöön 16. toukokuuta 1792, ensi-esityksenä ollessa Giovanni Paisiellon ooppera “I giuochi d’Agrigento”.

Pian toiminnan aloittamisen jälkeen, 1800-luvun alkuun tullessa, La Fenice saavutti mainetta koko Euroopan mittakaavassa. Muun muassa Rossini tuotti kaksi ensi-iltaa teatterissa, samoin Bellini. Donizetti, joka oli saanut hurjan suosion Milanon La Scala oopperassa sekä Napolin Teatro di San Carlossa, palasi Venetsiaan vuonna 1836.

Joulukuussa 1836 onnettomuus kuitenkin kohtasi teatteria jälleen, kun se tuhoutui tulipalossa. Oopperatalo jälleenrakennettiin tällä kertaa nopeasti, veljesten Tommaso ja Giovanni Battista Medunan suunnitelmien pohjalta. La Fenice nousi jälleen kerran tuhkistaan, avaten ovensa uudelleen 26. joulukuuta 1837.

Giuseppe Verdin kuuluisa assosiaatio La Fenicen kanssa alkoi vuodesta 1844, “Ernani” esityksellä Venetsian karnivaalin aikaan. Seuraavien kolmentoista vuoden aikana Verdin teoksista ensi-iltansa oopperassa saivat “Attila”, “Rigoletto”, “La traviata” sekä “Simon Boccanegra”.

Ensimmäisen maailmansodan aikoina teatteri pysyi suljettuna, mutta avasi sotavuosien jälkeen jälleen ovensa, houkutellen useita maailman johtavia laulajia ja kapellimestareita tiloihinsa. Vuodesta 1930 Venetsian Biennale on järjestänyt kv. modernin musiikin festivaalin teatterin tiloissa, joka on tuonut säveltäjiä kuten Stravinsky ja Britten tekemään teoksia osana tapahtumaa.

La Fenice tuhoutui 29. tammikuuta 1996, jälleen tulipalossa, tällä kertaa tuhopolton johdosta, josta tuomiot langetettiin maaliskuussa 2001.

Useiden viivytysten jälkeen jälleenrakennustyöt oopperatalon suhteen pääsivät käyntiin vuonna 2001. Jälleenrakentaminen tehtiin 650 päivässä yli 200 työläisen toimesta, noin EUR 90 miljoonan rakennusbudjetilla.

Osana jälleenrakennusta paikan istumakapasiteettia nostettiin 840:stä 1000:een. Uusin versio La Fenice oopperasta rakennettiin 1800-luvun tyyliin, arkkitehti Aldo Rossin suunnitelmista, käyttäen pohjana valokuvia vanhoista rakenteista.

Oopperatalo avasi ovensa rakennustöiden päättymisen jälkeen 14. joulukuuta 2003, ensi-esityksenä ollessa tällöin konsertti Beethovenin, Wagnerin, ja Stravinskyn töitä. Ensimmäinen uusissa tiloissa esitetty ooppera oli Verdin “La Traviata”, marraskuussa 2004.